tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosi 2013

Nyt on aika kurkistaa mitä kaikkea on mahtunut vuoteen 2013. 
Vuosi on lyhyesti sanottuna ollut minulle itselle suurten muutosten vuosi, ehkäpä ja onkin elämäni suurimmat muutokset tapahtunut tänä vuonna. Sen lisäksi kaikkea uutta mukavaa olen saanut kokea, sellaistakin josta joskus olen aikaslailla kieltäytynytkin mutta sanonta, koskaan ei voi sanoa ei koskaan, pitää aikasta hyvin paikkaansa kyllä! :-) 

Kurkkaillaan kuukausi kerrallaan mitä tänä vuonna on tapahtunut!




Tammikuussa muutin Tampereelta Vantaalle. Tämä oli suuri muutos elämässäni koska olen koko ikäni asunut Tampereen lähistöllä. Muutos oli kuitenkin todella kutkuttava ja nyt voin sanoa että olen kyllä kotiutunut hyvin ja tottunut elämään pääkaupunki seudulla. Tosin, ei yhtään tunnu että siitä on vuosi aikaa! 

Aloitin myös uuden työn tammikuussa jossa olen viihtynyt todella hyvin. 

Tammikuu oli luvattua tulppaani aikaa sekä odotusta keväästä. Uutta kotia oli ihana sisustella vaikka tuntui että tavara ei loppunut millään, aina ajaessa Tampereelta Vantaalle ajattelin että enää yksi muuttokuorma, mutta niitä oli lopulta tuhottoman monta ;-) 

Tammikuuhun mahtui myös surua kun rakas Ilpo kissa nukkui pois. Ikää vanhalla herralla oli lähes 18v. 




Helmikuussa oli juhlan aihetta ilmassa. Pieniä, mukavia juhlia ja tärkeitä hetkiä. Ja hiukan lähempänä kevättäkin jo oltiin.

Leivoin ensimmäiset o n n i s t u n e e t Runebergin tortut myös, haastavaksi meillä leivontaa tekee välillä kun leivotaan kananmunattomiksi, mutta on sekin tässä vuoden aikana harjaantunut ;-) 

Totuttelin eleleen uudella paikkakunnalla ja haisteleen ja katseleen uusia nurkkia. 




Maaliskuussa alkupuolella juhlittiin tärkeää päivää ja tänä tärkeänä päivänä sain lahjaksi ensimmäisen järkkärini! Valokuvaus alkoi koukuttaa yhä enemmän ja enemmän ja olen päivä päivältä kiinnostunut aiheesta enemmän. Tällä hetkellä haaveissa on päästä kurssille kun vain aikaa olisi! :-) 

Oli aika laittaa kylvöksiä kasvamaan, josta ei sitten lopun kaiken kyllä mitään tänä vuonna kasvanut mutta yritys hyvä kymmenen. Ja ilo oli sitä pientä kasvua katsella ;-) En sentään nyt ihan kädetön ollut, herneen versot kyllä kasvoi ;-) 

Odotin kevättä enemmän kuin koskaan! Kevät on aina ollut vuoden ajoista minulle ikävin mutta tänä vuonna sillä oli aivan uusi merkitys ja innolla odotin sitä saapuvaksi ja kaikkea oli ihana seurata! 

Helmililjoja ei vaan voinut vastustaa kerrassaan! :-)




Huhtikuussa pidettiin pieni loma. Tai itsellä pidennetyt vapaat koska lomaa ei ollut vielä kertynyt. Matkattiin Tallinnaan ja ilmat suosi enemmän kuin hyvin, matka oli aivan iki muistoinen. 

Huhtikuussa oli aika myös vaihtaa keväisempää sisustusta kotiin ja tuoda ihanaa keltaistakin piristämään vielä hiukan hämäriä iltoja. 

Käytiin myös ihanilla kevätmessuilla jossa riitti katseltavaa paljon! 




Toukokuu alkoi aivan ihanassa säässä ja toivottu vappu piknik onnistui loistavasti! :-) Vaikka olin ihan varma että vettä saadaan niskaan ja tarvitsee ottaa suunnitelma B käyttöön niin kaikki meni loistavasti. 

Odotin kovasti ensimmäisiä vuokkoja näkyväksi ja yllättävän myöhään tänä vuonna menikin kun ensimmäiset näkyivät. 

Aloin sisustella parveketta kesäkuntoon, kevät oli virallisesti tullut! 

Heitin talviturkin pois! KYLLÄ, minä joka käyn kerran viidessä vuodessa järvessä uimassa! ;-)





Kesäkuu alkoi mökki viikonlopulla erittäin helteisessä säässä. Ei ollenkaan hassumpi viikonloppu viettää synttäreitä! :-) 

Aurinkoa piti ottaa aina kun sille oli mahdollisuus. 

Juhannus oli kesän juhla, ihanassa ystävän kesäpaikassa juhlien. 

Lomaa jo odotin, sitä pientä mikä tänä vuonna oli. 




Heinäkuussa oltiin joka viikonloppu joka mahdollinen niin menossa joko maalla, mökillä tai Tampereen suunnilla. Heinäkuun lopussa aloitettiin myös lomaa. 

Tehtiin pieniä tuunailuja mm. vanhat tuolit tuunattiin uuteen ilmeeseen johon olen ollutkin todella tyytyväinen. 

Käytiin myös Lintsillä veljeni perheen kanssa nauttimassa kauniista kesä illasta. 




Elokuussa oli suurin osa lomasta mitä minulla nyt sitten oli ehtinyt kertyä. Käytiin Tallinnassa, oltiin mökillä ja nautittiin kesästä.

Ihastukseni betoniin syttyi elokuussa ja loman aikana ensimmäiset betonityöt tulikin tehtyä! :-)

Omena kausi alkoi jota aina itse odotan kovasti, ensimmäinen ihana merkki syksystä joka on itselle tärkeä vuoden aika. 

Tuunattiin ihana sängynpääty! 

Kynttilä illat piristivät elokuun lopussa. 




Syyskuun alku alkoi kovassa korvatulehduksessa kuten vuosi sittenkin samaan aikaan. Pitkä ja sitkeä tauti lopulta talttui. 

Murun synttäreitä vietettiin myös syyskuun alkupuolella.

Parveke sai syysilmettä Callunoilla ja kynttilä illat ja tunnelmavalot alkoivat lisääntyä. 

Oli myös aika hieman alkaa miettiä tulevaa joulua. 




Lokakuussa koti sai syysilmeen ja pastellivärit saivat käydä sivulle. Oli aika kierrellä sisustuskauppoja kaverin kanssa ja miettiä syksyn sisustusta. 

Kuumat juomat iltalenkin päätteeksi oli parhautta kun ilmassa oli jo viileyttä. 

Syksyn väriloisto parhaimmillaan jota oli myös ilo tuoda sisustukseen kotiin. 




Marraskuussa oli viimein aika laittaa joulua kotiin! :-) Sitä olin odottanut kyllä enemmän kun kovasti. 

Tässä kuussa oli mukava Tukholman reissu kaverin kanssa, ihanine sisustus ostoineen ja tunnelmineen. 

Hetken pienen koettiin mökillä ensilumi joka sitten olikin hyvin lyhyt aikainen ilo.

Kynttilät paloivat yhä enenemässä määrin. 

Ihana asia: hyvä kiertämään blogissa tuli minulle loka-marrakuussa kolmasti, joka ikisestä kerrasta menin niin sanattomaksi ja häkellyin saamastani ihanasta palautteesta. Vielä on varastossa yksi tälläinen haaste joka lähtee kiertämään. Haluan vielä esittää kiitoksen kaikille!




Ihana ihana joulukuu viimein! :-) Vuoden odotetuin kuukausi.

Kovasti joulun odotusta, iloa, valoa, askartelua, tuunausta, lahjoja.... monta ihanaa asiaa.

Pieni joululoma :-)

Tallipihalla sekä Tampereen joulutorilla käyntiä ihanissa tunnelmissa vaikkakin ilman lunta. 


♥    ♥    ♥    ♥    ♥    ♥    ♥    ♥


Tälläisistä asioista mm. tämä vuosi on koostunut. Pienesti tässä postauksessa kurkkailtu jokaiseen kuukauteen mitä on tapahtunut :-)

Nyt on aika vaihtaa vuotta ja katsoa mitä kaikkea vuosi 14 tuo mukanaan. 



OIKEIN IHANAA UUDEN VUODEN AATTOA! ♥

+ isot kiitokset kun olette mukana! :-) 



maanantai 30. joulukuuta 2013

Kranssi



Olen jo pidemmän aikaa halunnut oveen kranssia tai jotakin koristusta ettei ovi ammottaisi ihan tyhjillään. Mielestäni on mukava tulla kotiin kun ovea avatessa heti on jotakin miellyttävää katsottavaa, niin pieni ilo kuin se onkin sekä myös mielestäni jotenkin kodikasta.
Muru ei ole ollut kuitenkaan ihan yhtä innostunut ajatuksesta vaikka moniin juttuihin tuleekin mukaan ;-) Vasta nyt loppu vuodesta kun kerran otin asian esiin niin sain myöntävän vastauksen, ehtona oli vain että kunhan se sitten on hieno ;-) 




Olin ajatellut että katson ainakin alennus myynneiltä jos löytäisin hienoa kranssia tai sitten kun se muuten eteen sopivasti tulee, halusin toki itsekin että se sitten olisi kaunis ja hieno, toivottaa mukavasti tervetulleeksi kotiin / kylään. 

Ystäväni oli selvästi lukenut ajatukseni ja jouluaattona lahjoja avatessa tämä mahtava ihanuus löytyi yhdestä paketista. Aivan ihana Pentikin kranssi. Olin kyllä aivan haltioissani tästä. Ei auttanut kun pysyä hetken aikaa housuissa ja odottaa että pääsen naputteleen oveen tämän :-)




Lauantaina töiden jälkeen sitten naputtelin naulan oveen ja ripustin kranssin siihen. Ja voi, nyt olen kyllä tyytyväinen, nyt on kranssi ovessa ilahduttamassa kotiin tuloa :-)
 
 
Toiseksi viimeistä päivää viedään tätä vuotta, huomena on aika kurkkailla mitä kaikkea vuosi on pitänyt sisällään :-)



lauantai 28. joulukuuta 2013

Christmas ' 13 ♡



Mukavaa joulun jälkeistä aikaa teille kaikille! :-) 

Täällä ollaan hiukan haikeissa tunnelmissa. Joulu on itselle hyvin tärkeää aikaa. Joulua odottaa aina niin kovasti, ajoissa aloittaa valmistelut ja tulevaa joulua tulee mietittyä paljon hyvissä ajoin monen asian kannalta ja tiimoilta. Kun tämä ihana joulu koettaa niin sen toivoisi kestävän hiukkasen pidempään. Pian kauniit pyhät on kuitenkin ohi ja ihana aika kun on nähnyt läheisiä ja saanut viettää kiireetöntä aikaa heidän kanssaan.  Tämä tunne voi olla tuttu monelle jotka ovat joulu ihmisiä kovasti. 

Mutta, joulusta on kuitenkin vain kultaisia ja ihania muistoja. Meidän joulun meni todella mukavasti. Niihin on mukava palata uudelleen ja uudelleen ja aina tulee uusi joulu eteen :-) Että ei nyt missään nimessä aleta synkistelemään tokikaan, kaikella hyvällä vain haikeus ilmassa. 

Me aloitettiin kaksin joulun vietto vanhempieni mökillä jo viikonloppuna ja siitä matka sitten jatkui jouluaatoksi ja joulupäiväksi vanhemmilleni johon sitten kokoontui joulupäivänä myös sisarukset ja aattona veli lastensa kanssa :-) Aatto aamuna käytiin myös puurolla ystävän luona, eli kaikkia läheisiä on ollut enemmän kun ilo nähdä jouluna! 
Tapanin päivänä matka jatkui sitten anoppilaan jossa saatiin myös viettää mukavaa aikaa. 
Perjantaina latailtiin akkuja kotosalla pitkästä aikaa ja sitten minulla jo työt kutsuikin lauantaina. 

Kurkataan kuvin nyt joulun tunnelmiin mitä kaikkea siihen mahtuikaan :-)







Muutama kuva mökki viikonlopusta. 
Mökillä ulkoiltiin paljon, ikävä kyllä ei voi sanoa että nautittiin keleistä, herkuteltiin, otettiin rennosti, käytiin viemässä hautausmaalle kynttilät ja nautittiin joululoman aloituksesta. :-)
Takassa oli tuli useampaan kertaan ja kynttilät loivat tunnelmaa koko aika. 
Joulu oli virallisesti aloitettu! 







Muutamia ihania ja niin symppiksia kuusen koristeita, vanhemmiltani ja siskoltani. Unohtamatta tuota iki ihanaa pienen pientä kummityttöni piparitaloa! :-) Itse suloisuus. 
Joulukuusi on itselle kovin tärkeä joulun tuoja ja pidän todella paljon kun näen aina sukulaisilla / ystävillä kauniita kuusia, aina ihania ja erilaisia, niitä on vaan ihastuttava katsella. 
Tapaninpäivän postissa oli pieni vilautus ystävän kuusesta, se oli kyllä hauskuuden hauskuus tänä vuonna, tarinoineen, voi! :-)







Kattauksissa mentiin sekä jouluaattona että joulupäivinä valko-hopealla sekä kultaisella teemalla. Servetit luonnollisesti oli minun valitsemat, servettivastaava ;-) Hih. 





Rakkaat 
Tai jos tarkkoja ollaan niin kuvissa seikkailee nyt vain utelias Helmi, joka paikan höylä ;-) Aina nenä joka paikassa ensimmäisenä. Almaa hiukan jännitti ja välillä piti katsella tunnelmaa piilosta käsin. 





Juhlapöydän ihanat koristukset: kukat. Kaiken a ja o pöydässä. Aattona meillä oli pöydässä joulun värisiä tulppeja (valkoisia olisimme äidin kanssa halunneet) mutta ei ollut saatavilla enää. Lopun kaiken ihastuimme suuresti näihin ihanuuksiin :-)
Joulupäivänä pöytää koristi siskoni tekemä iki ihana kimppu, tätä jaksoin ihailla monesti joka puolelta. 







Joulun herkkuja, eihän niitä unohdeta?! Monen moisia herkkuja on myös tähän jouluun mahtunut, mutta tarvitsee kyllä sanoa että mihinkään ähkyyn ei ole tullut syötyä, suklaatakin on kulunut kyllä melkein jopa hassun vähän ;-) Mutta tässähän tätä joulun aikaa vielä riittää joten eiköhän ne suklaat hupene parempiin suihin. 
Juustoja, suurta herkkua, aatto iltana herkuteltiin myöhällä aikuisten kesken näillä.  Pakko vinkata jos olet juustojen ystävä niin itselle ainakin uusi, ehdoton herkku juusto on Castellon ananas juusto, NAM! 




Jouluaatto iltana jaettiin lahjat ruokailun jälkeen. Ja itse asiassa meillä kävi tonttu ikkunan takana jos ihan tarkkoja ollaan ;-) Lahjat laitettiin vanhoihin pärekoreihin ja kylläpä sitä oltiin tänä vuonna oltu kilttejä kovin ;-) Mitä ihanampia lahjoja saimme availla. Lahjoja varmasti tulee vilahtamaan tässä alkuvuodesta blogissa, tämä postaus venyisi ihan vallan pitkäksi muuten! 


Tässä pieni kurkkaus (tai vähän pidempikin itseasissa) joulun tunnelmiin. Toivottavasti jaksoit olla mukana loppuun asti! :-) 



KAUNISTA PÄIVÄÄ! ♡

perjantai 27. joulukuuta 2013

Suosikkikuva- arvonta ♥

Ihanat joulunpyhät onnellisesti takana ja joulun tunnelmaa haistellaan ja maistellaan vielä hetken aikaa ennen kun on aika kerätä joulu pois ja suunnata katse kohti kevättä. 
Joulun tunnelmiin palataan vielä tämän vuoden puolella omassa postauksessa mutta nyt tähän loppu vuoteen vielä mukava yllätys teille ihanaiset lukijani! :-) 

Joulukalenteissa kerroin ihanasta yhteistyökumppanista: ZBH. Meille kotiutui heidän ihanasta valikoimasta Hubert niminen joulupukki ja se kaikessa ihanuudessa saakin vielä ilahduttaa meillä vaikka joulu onkin ohi. Mutta nyt voisimme kurkistaa mitä kivaa teille on luvassa tuon yhteistyökumppanin kautta! 

On aika laittaa vuoden viimeinen arvonta pystyyn yhteistyössä ZBH:n kanssa. 
 Tällä kertaa arvonnasta tulee hiukan erilainen ja toivottavasti myös samalla mukava :-)

Olen kerännyt muutaman kynttilä aiheisen valokuvan syksyn varrelta tähän ja olisi mukava kuulla mikä näistä nousee sinun suosikkikuvaksi! :-) 



1. Tähtien valossa



2. Kastehelmien loisteessa



3. Syksyn tunnelmaa



4. Lautasella



5. Tähdissä



♥    ♥    ♥    ♥    ♥    ♥    ♥    ♥    ♥    ♥    ♥    ♥    ♥    ♥    ♥


Arvontaan osallistut kertomalla mikä ylläolevista on suosikkikuvasi. Arvat jakautuu muuten tuttuun ja turvalliseen tapaan:

* 1 arpa anonyymeille

* 2 arpaa lukijoille / kirjautumalla lukijaksi

* 3 arpaa lukijoille / linkittämällä arvonta blogiisi tai Fb:hen 


Arvonta alkaa nyt ja päättyy 10.1.2014. Voittaja selviää seuraavana päivänä! 

Ja sitten se palkinto, tietenkin kuviin liittyen palkintokin on kynttiläaiheinen ihanuus ZBH:n valikoimasta, nimittäin....





Ihana Decorate Lightbox neljälle kynttilälle ja vain mielikuvitus rajana kuinka ihanasti kukin haluaa tuon ihanuuden täyttää :-) 


Muihin ZBH:n ihanuuksiin voit tästä kurkkailla! :-) 
Helmikuussa heiltä ilmestyy uusi kuvasto täynnä uusia ihanuuksia, kannattaa olla kuulolla :-) 


Nyt on aika toivottaa kovasti onnea kaikille arvontaan! ♥


torstai 26. joulukuuta 2013

Kaunista Tapaninpäivää!





Kaikille teille ihanille lukijoilleni: Oikein hyvää ja kaunista Tapaninpäivää! ♥


Meillä joulun vietto on sujunut mukavissa ja ihanissa merkeissä. Monia ihania muistoja on muistojen kultaisessa arkussa ja ikuistettuja kuvia kamerassa ihanista hetkistä joihin on ilo palata myöhemmin muistellen tätä kaunista joulua.  
Tänään on aika pakata auto ja suunnata vielä anoppilaan joulun viettoon. 

Palataan taas pian! :-) 


tiistai 24. joulukuuta 2013

* Luukku 24: Jouluaatto ♥



LUUKKU 24: JOULUAATTO!


Tänään on aika rauhoittua kaikkien kiireiden ja puuhastelujen jälkeen joulun viettoon, vuoden ihanimpaan ja kauneimpaan juhlaan läheisten lähellä




Tämä ihana Joulukukka kori matkasi kotoa mukanamme joulun viettoon vanhemmilleni jotta pysyy mahdollisimman kauan kauniina. 
Ihana asetelma kotiutui yhteistyön merkeissä viime viikolla kun lähetti toi ihanan kukan kotiin. Innolla avasin isoa pakettia ja tämä ihanuus sieltä kurkisti.

Piilolasta löytyy aivan ihastuttavia jouluisia kimppuja että asetelmia, joulukukat kun ovat itselle ainakin heikkokohta ;-) 
Klick ja pääset kurkkimaan heidän ihastuttavaa valikoimaansa! 

Piilolalle kiitos ihanasta jouluisesta yhteistyöstä! :-)




Haluan vielä kiittää teitä kaikkia ihania lukijoita kun olette olleet runsain joukoin tässä ensimmäisessä joulukalenterissani mukana! Teidän läsnä olo on todella lämmittävä asia ja saa aina hyvän mielen itselleni. Joulukalenteria on ollut ilo toteuttaa ja te olette tehneet siihen ison osan joten:

LÄMMIN KIITOS TEILLE KAIKILLE JA OIKEIN ILOISTA JA RAUHAISAA JOULUN AIKAA JOKAISEEN KOTIIN! ♥ 

Muistakaan rentoutua ja nauttia tästä ihanasta juhlasta! :-)


LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...