perjantai 28. tammikuuta 2022

Tammikuu lähenee loppuaan

 


Perjantai tervehdys! 

Viikko alkaa olemaan lopuillaan. Samoin tammikuu. Ensimmäinen kuukausi tätä vuotta alkaa siis olla muutamaa päivää vaille paketissa. 

Vuosi ei ole alkanut ihan parhaalla mahdollisella tavalla, mutta tottakai tämä talvinen kuukausi on pitänyt sisällään myös paljon onnen hetkiä ja iloa. Kuukausi on myös mennyt todella nopeasti mielestäni, vaikka tammikuun yleensä puhutaan olevan pitkä. 

Mitä kaikkea tähän tammikuuhun sitten on mahtunut? Ajattelin alle hieman listata muutamia asioita, mitkä nyt päällimmäisenä on jäänyt mieleen tästä kuukaudesta. 

Pitäisiköhän muuten alkaa tekemään aina kuun lopussa tälläinen pieni listaus menneestä kuukaudesta?! Jäisi hieman erilailla asioita muistiin, ja tälläisiin kuitenkin on aina mukava palata myöhemmin. 



TAMMIKUUSSA: 

* aloitettu "talvipulla" eli laskiaispulla kausi

* nautittu talvisista maisemista ( toki myös vesisateesta ja loskasta :D )

* leivottu uusilla resepteillä ( mm. granola piirakkaa, nam! )

* ulkoiltu paljon

* selkä sanoi sopimuksensa irti ( jota edelleen poden, hitaasti mutta varmasti ) 

* jännitelty muutamia terveys asioita

* luovutettu verta

* koeajettu uutta autoa

* lämmitettävä kaurapussi on tullut entistä tärkeämmäksi elämässä

* ihasteltu tulppaaneita

* nettishoppailtu ennätys paljon ( :D ) 

* nautittu yhdessä olosta ja rakkaasta kodista

* löydetty ensimmäiset helmililjat!



Tähän kuukauteenhan oli loppujen lopuksi mahtunut ihan hurjan paljon kaikkea. Ja listaa olisi toki voinut vielä jatkaakin...

Vaikka tosiaan hieman päällimmäisenä ajatuksena itselläni on tästä kuusta ehkä pieni väsymys, niin loppujen lopuksi kun lähti muistelemaan menneitä päiviä // viikkoja, niin monta erityistä ja hyvää hetkeä tämä kuu on kuitenkin loppujen lopuksi pitänyt sisällään. Joten, ei sitten kuitenkaan yhtään pöllömpi kuukausi! :) 

Nautitaan näistä tammikuun viimeisistä päivistä ja luvatusta lumimyrskystäkin! Viikonlopulle on nimittäin taidettu luvata ihan kunnon määrä lunta. Saapi nähdä meneekö viime vuoden määrät rikki. 


lauantai 22. tammikuuta 2022

Selkäkipua ja Pätkis laskiaispullaa

 


Terveisiä sairastuvalta! 

Täällä on takana melkoisen raskas viikko. Nimittäin maanantaina aivan yllättäen aamulla (ala)selkä halusi sanoa sopimuksensa irti. En ole kaatunut, en edes meinannut kaatua, mielestäni myöskään en ole nostanut mitään huonossa asennossa tms. Mutta, joka tapauksessa, tällä hetkellä ei olla selän kanssa ihan samaa mieltä kuinka kuuluisi toimia. 

Olen ylipäänsä kivulle todella herkkä, mutta nyt ei oikein voi sanoa muuta kuin, että vaikka en olisi, niin tämä tämän vikkoinen kipu on ollut niin omaa ( kauheaa ) luokkaansa, että ei edes sanoin voi kuvailla. 

Sikäli myös jännää, että välillä pienen hetken tuntuu jopa ihan "ookoo" ololta, mutta tämän jälkeen onkin edessä aivan hurja kipu. 

Mikä on myös itselle todella uutta tämän kivun kanssa, on se että kipu pysyy samanlaisena kokoajan. Ei ole väliä istunko, seisonko, kävelenkö, makaanko, kipu on ja pysyy ja heijastuu alaselästä jalkaan.

Niin, siinäpä lyhyesti tämän viikon tunnelmia. Onneksi toinen lääkäri käynti (ehkä) antoi hieman valoa tunnelin päähän, ja sain toivottavasti oikean diagnoosin sekä hyvin määritellyt lääkkeet. Mutta, hetki kerrallaan. En oikein uskalla iloita kovasti hyvästä hetkestä, koska kuten kerroin, sitä on seurannut todella kivulias hetki. 



Nyt jätetään kuitenkin kipu sikseen ja mennään makeampaan aiheeseen! Nimittäin Pätkis laskiaispulliin! :D

Näin taannoin Fazerin instassa kuvan Pätkis laskiaispullista, ja heti mietin, että joo, tottakai pitää mennä kahville joku päivä Fazerille, mutta haluan myös kokeilla omaa versiota näistä herkullisista pullista! 

Olen aikaisemminkin kirjoittanut blogissa, että itselle nämä laskiaispullat eivät ole niinkään laskiaiseen sijoittuva herkku, vaan ennemminkin talvipullia! :) Tämähän on oiva herkku ulkoilun päälle viikonloppuna tai vapaapäivänä! Ja jotenkin niin talvinen kun olla ja voi. NAMS! 

Itse tulee usein ostettua Fazerin valmis pakkaus ( HILLOLLA!), missä on kaksi pullaa. Pullat ovat niin erityisen hyviä ja kaveriksi kuppi hyvää teetä, niin siinä on hyvä hetki :) 

Muutamia vuosia aikaisemmin kun miehellä ei ollut vielä todettu keliakiaa ( kananmuna allergian lisäksi ), niin tuli ostettua pakastepullia ja täytettyä ne itse. Ne maistuivat molemmille. Nyt sitten tosiaan kun herkuttelen näillä vain itse, niin tuo kahden kappaleen pakkaus on juuri oiva. 

Nyt kuitenkin, koska se kuva näytti niin herkulliselta, ja koska sairastupa kaipasi jotain hyvää, niin päätin kokeilla tehdä itse oman version Pätkis pullista. 



PÄTKIS LASKIAISPULLAT

* valmiita pakastepullia

* maustamatonta rahkaa

* vispi kermaa

* pätkistä

Pinnalle tomusokeria


Vispasin kerman ja sekoitin rahkan joukkoon. Pilkoin pätkikset pieniksi palasiksi ja heittelin ne lopuksi sekaan vielä. Pullat uuniin ja kun olivat jäähtyneet niin täytin ja pinnalle tomusokeria! 

NAMS!


HERKULLISTA VIIKONLOPPUA! 

torstai 13. tammikuuta 2022

Oikea luminen talvi

 


Mukavaa alkanutta vuotta tänne blogin puolelle myös! <3

Vihdoin ehdin istahtamaan koneelle ja tulla raapustelemaan blogin puolelle myös kuulumisia tähän alkuvuoteen. :) Olipas muuten kerrassaan mukavaa kun vihdoin oli aikaa! On pitänyt kerran jos toisenkin aloittaa postausta, mutta alkuvuoden kiireet ovat vieneet mennessään. 

Tammikuuta elellään jo hyvän matkaa ja oikea talvi ilahduttaa niin kovasti, ettei riitä sanoja edes! Koska viime talvi oli niin mahtava upeine lumikerroksineen jopa etelässä, niin olimpa lähes varma että tätä talvea ei samanlaisissa maisemissa elellä. 

Ihmeiden aika ei ole kuitenkaan ohi. Saimme kun saimmekin jopa sen valkoisen joulun ja sen jälkeen lunta on satanut useamman kerran ja ( ihanaa! ) lumitöitä on saanut pihassa tehdä! 




Luonto on kyllä ehdottomasti nyt kauneimmillaan. Puut ovat valkoisenaan lumesta, ja puhdasta lunta on kaikkialla ihan reippaasti. 

Ulkona on niin ihana mennä kun lumi narskuu jalkojen alla ja ulkoilun jälkeen sisälle tullessa on punaiset posket. Ne pienet ilot! 

Kamera on keikkunut mukana myös muutaman kerran lenkillä, ja on ollut niin ihana tallentaa näitä kauniita maisemia ja hetkiä myös muistikortille. 

Vielä ei kuitenkaan olla viime talven lumimäärissä, jolloin kieltämättä meinasi hieman alkaa huumori loppua mihin sitä lunta pihassa laittaa. Meidän pihoja ei selvästi ole suunniteltu niin lumisille maisemille. Mutta ehdottomasti mieluummin liikaa lunta kun musta talvi. 



Kevättä en kaipaa ollenkaan, vaan nautin tästä talvesta ja lumesta nyt kun näin upea mahdollisuus on. Kuitenkin keväät ensimmäiset kukat ja oksat ovat täällä aina kovin tervetulleita ja miten ihanaa olikaan löytää jo itselle niin lemppari Helmililja, ja jopa Kirsikanoksia löytyi myös maljakkoon ilahduttamaan! :) 

Tässä kauneudessa ja talvessa on aina itselle ikävä kyllä myös se kolikon kääntöpuoli, koska migreeni ei niinkään tykkää upeista kirkkaista talvipäivistä. Ei vaikka olisi aurinkolasit kunnolla silmillä. Toistaiseksi olen (kopkop) pärjännyt tähän asti kohtuu hyvin, ja jokainen päivä kun talvessa pärjäisi ilman päänsärkyä on ehdottomasti suuri voitto! 

Talvisin terveisin tähän torstai päivään! :) 


LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...