Mukavaa marraskuun viimeistä päivää kaikille!
Niin se viedään tämän kuun viimeistä päivää jo. On tullut aika katsella mitä kuvia sitä on otettu pitkin kuukautta, ja kerätä niistä kollaasia instan puolelle. Tämä on muuten joka kerta mielestäni aina yhtä ihanaa. Niin kun olen kertonut, että tykkään kuvien katselusta, niin kuinka ihanaa onkaan palata aina kuun alkuun, puoliväliin ja kaikkeen siihen välille! Ihania hetkiä nousee kuvien kautta muistoihin uudestaan tuodessaan hymyn huulille. Toisinaan toki myös huvitusta, jos on ollut jokin hyvä idea kuvaamiseen, mutta syystä tai toisesta se ei ole onnistunut... ;)
Tämän postauksen kuviksi pääsivät sensijaan eräät alkukuusta napatut kuvat kahvitteluhetkestä. Instan puolella olen saanut paljon kyselyitä tuosta kupista, että lusikasta ja ajattelin vielä tähän postaukseen laittaa niistä infoa.
Kahvikuppi tasseineen on ostettu Stockmannilta, ja on Stockmannin omaa sarjaa. Samaa kuppia löytyy myös vihertävänä ja beigenä muistaakseni. Sarjaan kuuluu laajasti myös muita astioita, eli tästä saa kyllä koottua kauniin sarjan. Itseltä löytyy isot teemukit ko. sarjaa myöskin.
Lusikka joka usein vilahtaa instan kuvissa on puolestaan Werannas putiikista, ja näitä tuolta nettiputiikistakin löytyy :)
Täällä ollaan edelleen sairaslomalla, ja parannellaan kolarin aiheuttamia harmeja. Eipä sinä syksyisenä sunnuntai iltana uskonut kuinka ison harmin se lopulta tekikin. Nyt on se vaihe, että vaikka hiljalleen olo näyttäisi parempaa suuntaa, niin on vaan purtava hammasta että jaksaisi sinnitellä ettei tule mitään lisäharmeja // takapakkia. Arki, sitä odotan kovasti!
Nautitaan nyt kuitenkin tästä marraskuun viimeisestä päivästä, ja huomenna otetaan sitten joulukuu vastaan ilolla! <3