lauantai 25. tammikuuta 2025

Oletko kuullut persikanoksista?

 


Monet blogini lukijat tietävätkin jo vuosien varrelta, että rakastan todella paljon monia kukkivia oksia. Jos tammikuun alusta alan odotella niitä helmililjoja, niin kovasti myös hiljalleen ensimmäisiä kirsikanoksia sekä sitten perään mm. magnolianoksia. Oikeastaan tämä ihan alkuvuosi on aika mukavaa kukka // oksa aikaa! :) 

Tänä vuonna ehdin jo omasta kaupasta kysellä kirsikanoksien perään, mutta vielä ei kuulemma niiden aika ollut. Yllätyksekseni kuitenkin Prismassa poiketessa silmiini osui kukkaosastolla siellä persikanoksat! Sanomattakin lienee selvää, että pienen pettymyksen jälkeen kun kirsikkaa vielä saa odotella niin nämä tuntuivat ihan lottovoitolta! Olin siis aivan innoissani nämä oksat nähdessäni. 

Itse en ole ikinä aikaisemmin kuullut persikanoksista, enkä ole missään nähnyt kuvia tai mitään juttuakaan. Lieneekö tämä nyt joku uusi juttu?! 

Se on pakko sanoa, että oksat ovat kyllä aivan harvinaisen identtiset kirsikanoksien kanssa, jopa sitten kun kukat aukeavat niin eipä osaisi muuksi sanoa kuin kirsikanoksiksi. 



Pienesti mietin, että josko kukinta olisi esimerkiksi erilainen, mutta nyt kaksi kimppua näitä oksia ostaneena ja mukavasti kukkia auenneena on pakko sanoa, että ovat ihan samanlaiset kirsikanoksien kanssa. Mutta eipä sillä väliä, ihania nämä ovat jokatapauksessa, olivatpa mitä hyvänsä ja aivan ihanaa että oksakausi pääsi siis myös jo onnistuneesti alkamaan! 

Olen tosiaan ostanut nyt kaksi kimppua näitä oksia ja molemmissa ovat nuput lähteneet aukeamaan tosi hyvin. Olen kyllä ahkeasti vaihtanut kuumaa vettä ja laittanut uutta imupintaa. 

Kaikista kukista on tullut tähän mennessä valkoisia, kun puolestaan kirsikanoksissa on ainakin ollut aina se pieni jännitys tuleeko valkoisia vai vaaleanpunaisia kukkia :) 



Pari vuotta sitten tuntui, että itselläni oli jonkinnäköistä maljakko "kriisiä". Tuntui ettei oikein mikään maljakko miellyttänyt itseäni, vaikka niitä onkin kertynyt aika reippaasti kaappeihin. Enkä oikein edes tiedä tarkalleen minkälaista halusin, vaan sen piti tulla eteen sitten. 

Silloin löysin korkeammille kimpuille, että juuri oksille aivan ihanan Pentikin Tyyni maljakon ja tästä onkin tullut itseasiassa ihan yksi lemppari oksille ja heinille mm. Kyseistä maljakkoa muuten löytyy useammassa koossa ja värissä jos joku innostuu myös tästä. 

Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolen muita jotka tykkäävät erilaisista kukkivista oksista? :) 


MUKAVAA VIIKONLOPPUA! <3 

keskiviikko 22. tammikuuta 2025

Helmililja ♥

 


Jos sinulle esitetään kysymys mikä on lempikukkasi, niin osaatko vastata heti? 

Monilla varmasti, kuten myös allekirjoittaneella on kovinkin monta lempikukkaa ja sitten vielä jos lähdetään miettimään esim. leikkokukkia ja muita erikseen niin sekin on oma juttunsa ja löytyy omat lempparit niistäkin erikseen. 

Jos tuo kysymys esitetään itselleni, niin saatan helposti vastata jaloleinikki tai auringonkukka tai oksista puolestaan magnolia. Mutta jos mietin asiaa ihan oikeasti hetken pidempään ja tarkemmin niin ihan kaikista maailman kukista lemppariksi on vastattava helmililja. 

En edes pohjimmiltaan tiedä mistä tämä juontaa juurensa, mutta nyt jo todella todella monen vuoden ajan tällä kukalla on ollut suuri paikka sydämessäni. Mitä pienempi sen parempi ja väreistä valkoinen. 

Olen nyt tätä postausta työstänyt useamman päivän ja käynyt viimeisen neljän vuoden ajalta alkuvuoden kuvat läpi ja kaivanut omia lempikuvia tästä kukasta. Samalla olen todella miettinyt mikä on se juttu tässä kukassa, että sillä on erityinen paikka sydämessä ja yksi asia mikä tuli mieleeni on se että tähän liittyy todella paljon kauniita muistoja. Olen saanut useamman kerran kauniissa ruukussa // kauniisti pakattuna tämän kukan tärkeiltä ihmisiltä, olen kuvaillut monta tärkeää hetkeä rakkaan Helmi-kissamme kanssa tämän kukan äärellä, olen yllättänyt ja ilahtunut positiivisesti monta kertaa kun tätä kaunista kukkaa on tullut myyntiin tammikuussa, olen voinut olla tyytyväinen kuvaushetkiin tammikuun kauniissa valossa tämän kukan äärellä ja sitten: joskus vaan on myös asioita jolle ei ole niin selvää syytä. 

Mutta olihan tuossa nyt aika monta tärkeää asiaa myös miksi tämä kukka on saanut erityisen tärkeyden itselleni. 

Tätä oli itseasiassa oikein mukava työstää ja miettiä, eli hieman erilainen postaus kaikkineen. Lisäksi oli ihana kaivaa vanhoja kuvia ja muistella monia eri hetkiä. Niin tärkeitä. Niin ainutlaatuisia. 

Viime viikolla löysin tämän vuoden ensimmäiset helmililjat ja olin toki aivan super iloinen niistä. Olivat vaan jo aika isoja ja kukkivia, joten josko sitten seuraavat olisi ne ihan täysin lempparit eli pienet alut vasta. Mutta täydellistä, että tämä aika on koettanut ja tammikuun ihana valo! <3

Ihanaa viikkoa kaikille! 



keskiviikko 15. tammikuuta 2025

Talvipullaa?

 


Herkullista keskiviikkoa! 

Miten tämä talvi nyt on tälläinen on // off talvi?! Muutaman päivän on niin kaunista ja on aivan ihanaa kun lumi narskuu jalkojen alla lenkillä, mutta sitten sulaa taas ja nopeaa. Joko sateiden tai lämpöasteiden ansiosta. Täällä ainakin nimittäin olisi yksi joka haluaisi ihan kunnon oikean talven! Ja niillekin jotka eivät talvesta niin välitä niin tässä vaiheessa varmasti sitä vielä saa ja uskaltaa toivoa, eikä sitten kun kevät antaa jo varmoja merkkejään ( kuten viime vuonna! ) 

No oli kunnon talvea tai ei, niin kauppoihin on jo tullut itselle ainakin talven ihan paras herkku nimittäin laskiaispullat! NAM! Itsehän olen siis jo useampi vuosi sitten nimittänyt nämä talvipullaksi, koska tosiaan sesonki tuntuu olevan nykyään pidempi ja myös siksi että nimenomaan talvisen ulkoilun jälkeen tämä jos mikä maistuu vaan ehdottomasti parhaimmalta. 

Omat lempparit ovat ehdottomasti useammista kaupoista löytyvät Fazerin hillolla ja kermavaahdolla olevat pullat ( vaaleanpunainen pahvilaatikko jossa 2kpl ), mutta jos kaupasta löytyy Fazer leipomo, niin heidän hieman erilainen versio kyllä melkein kiilaa vielä edelle. Katsoin, että nyt oli tullut jopa mustikka versio ja se tarvii joku kerta ehdottomasti napata maistiaisiksi! 

Jos puolestani itse teen näitä talven herkkuja niin sen verran tulee oikaistua, että ostan kaupasta pakastealtaasta pullat ja täytteen teen itse. Yksi herkullinen vaihtoehto minkä olen tehnyt on Geisha laskiaispullat ja toinen loistavaksi todettu versio puolestaan Pätkis laskiaispullat. Tässä tätä kirjoittaessa syntyikin ajatus Dacapo pullista, nimittäin se on ehdottomasti itselle lemppareihin kuuluva suklaa. Joten, tämän vuoden versiot ovat ehkä sitten sellaiset? :) 

Onko nämä sinulle talven herkkuja? :) Onko jokin tietty lemppari täyte? :) 




tiistai 7. tammikuuta 2025

Tulppaanit - kyllä vai ei?

 


Kauppojen kukkahyllyt alkavat täyttyä parhaillaan näistä talven ja kevään ilahduttajista: tulppaaneista.

Kun kotoa siivoaa joulua pois ja päivät tuntuvat edes sen pienen hetken valoisammalta niin kyllähän se alkaa tehdä mieli kotiin jotain raikasta kaiken joulun runsauden jälkeen. Ja onhan se myönnettävä että tulppaanit jos jotkin ovat niin kovin raikkaita ja sopivat kun nenä päähän ilahduttamaan näitä talvipäiviä. 

Itse pidän tulppaaneista(kin) juuri tuollain ihan täysin nuppuisina ja lyhyinä. Tämä samahan pätee itsellä kyllä todella moniin kukkiin kuten sintteihin, helmililjoihin jne. Harmi kun varsinkin juuri nuilla tulppaaneilla tuo nuppuvaihe on vaan niin harmillisen lyhyt. 

Niin ja ylipäänsä, ovathan nuo tulppaanit maljakossa muutenkin kovin lyhyt ikäisiä yleisestikin. Tämän takia tuli mieleeni kysymys tulppaaneista, kyllä vai ei?! :) 

Useampi vuosi on pitänyt kokeilla tulppaanihierontaa, mutta se on jäänyt vielä odottamaan. Ilmeisesti sellaisina pysyvät hieman pidempään parempana. Ja siis tottakai jos tykkää ihan super rennosta kimpusta kun tulppaanit ovat avautunut ja kasvanut niin silloin varmasti vastaus on kyllä ehdottomasti. 

Loppuvuodesta ostin muutamaan otteeseen tuliaisiksi vietäväksi kauniita kimppuja papukaijatulppaaneita. Ne olivat jo valmiiksi ihanan rentoja ja niistä koottu kimppu oli kyllä varsin kaunis. Eli tässä tapauksessa sanon itsekin kyllä! 

Ja siis kyllä itsekin tulppaanien lyhytikäisyydestä huolimatta näitä tulee muutamat kimput ostettua talven aikana, ja nautin sitten tuosta nuppuvaiheesta kaikin voimin ennen avautumista. 

Että kysymykseen tulppaaneista kyllä vai ei, niin pakko vastata sekä että. Eli kuten instassakin muutama päivä sitten kirjoittelin, niin sellainen viha-rakkaus suhde itsellä näihin on. :D 

Joko siellä on ostettu vuoden ensimmäiset tulppaanit? 




torstai 2. tammikuuta 2025

Leppoisaa uutta vuotta + arvonnan voittaja

 


L E P P O I S A A & O N N E L L I S T A  U U T T A V U O T T A  K A I K I L L E 

L U K I J O I L L E N I ! 


Näin se on käännetty jälleen kokonaan uusi sivu kirjassa ja edessä on tässä vaiheessa vielä melkoisen puhdas ja valkoinen kirja. Onneksi myös maisema muuttui valkoiseksi heti vuoden ensimmäisenä yönä! Miten ihana olikaan herätä eilen aamulla ja huomata, että oli satanut kunnolla lunta, sillä olihan nukkumaan mennessä vaikka tulikin hieman valvottua niin vielä pimeä ja vihreä maa. 

Uusivuosi ei ole itselle juhlana mitenkään erityinen ( eikä koskaan juuri ollut ). Ihana olla kotona rennosti, laittaa hyvää ruokaa ja nauttia vielä joulun tunnelmasta yhdessä. Tässä on kaikki mitä itse tältä juhlalta toivon. <3 

Tuntui, että raketteja ammuttiin ennätysmäärä ainakin meidän alueella. Paukkuminen alkoi jo hyvissä ajoin ja kesti pitkälle yöhön. Puolenyön aikaan oli melkoinen valoshow menossa varsinkin! 

Itse en mitään suuria lupauksia ole tehnyt uudenvuoden kynnyksellä. Ennemmin hiljaisia toiveita. Tälle uudelle vuodelle - 25 toivon leppoisampaa ja rauhallisempaa oloa ja terveyttä kaikille läheisille. Viime vuosi kun oli aivan liian raskas meidän perheessä, niin ihan tavallista rauhallista arkea oppi taas entistä enemmän arvostamaan <3 



Uudenvuoden herkuksi halusin leipoa jotain hyvää ja jotain uutta jota ei ole tullut itse aikaisemmin tehtyä. 

Jouluna sainkin huippu vinkin herkullisesta suklaajuustokakusta, joten ostoslistalle päätyi ainekset tähän kakkuun. Täytyy myöntää, että odotin innolla tämän leipomista! :) 

Ohje tähän kakkuun on Kinuskikissan sivulta klick ja kyseessä on siis helppo muutaman aineen suklaajuustokakku. Sellaisen muutoksen kakkuun tein vaan itse, että päälle en tehnyt tuota kinuskia vaan ainoastaan koristelin Daim- suklaalla ja kakun kanssa lisäksi söimme granaattiomenaa, joka muuten sopi aivan loistavasti tämän kanssa! 

Pohjassa käytin tällä kertaa gluteenittomia suklaakeksejä, joten rasvaakaan ei tarvinnut pohjaan laittaa, koska pysyy loistavasti kasassa ilmankin. Tämä kakku siis syntyi toisinsanoen melkein kuin itsestään. Ja on siis todella herkullista! Suosittelen kokeilemaan! :) 

Tosi helppo kakku siis tehdä laktoosittomana // gluteenittomana sekä kananmunattomana! 



Blogista tuli pidettyä pieni loma pyhien aikaan ja nyt on taas palattu koneen äärelle. 

Aika esittää vielä kiitos viimeiseenkin adventti arvontaan osallistuneille! <3 Kiitos siis jälleen todella paljon ihanista ja mielenkiintoisista kommenteista, niitä on niin mukava lukea. 

Viimeisessä adventtiarvonnassa oli palkintona upea Annika Välimäen kalenteri ( jota muuten allekirjoittanut alkaa innolla täyttämään ) nyt kun vuosi on vaihtunut! :) 

Arpakone on pyörinyt ja voittajaksi nousi blogissa kommentin jättänyt Kitty (Kitty2). Onneksi olkoon! Laitatko sähköpostilla yhteystietoja niin saadaan sitten kalenteri sinullekin matkaan? :) 

Vielä kerran kiitos kaikille arvontoihin osallistuneille ja muillekin kommenttia jättäneille, kaikki ilahduttavat aivan valtavasti! <3 

Blogilla on pian synttäritkin, ajatella että tämän äärellä ollaan oltu pian jo 13-vuotta! Paljon on mahtunut tarinoita näihin vuosiin. 


Mukavaa viikon jatkoa kaikille! 

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...