sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Syysloman aika

 


Jippii! Täällä ollaan syyslomalla! Itselleni tämä on se paras loma vuodessa, joten luonnollisesti siksi kovin kovin odotettu! :) 

Ajankohta meidän syyslomalle on tarkoin mietitty, ja useampana vuonna loma on tähän samaan kohtaan suurinpiirtein ajoitettu. Ruska on yleensä etelässä juuri parhaimmillaan, ja yleensä säätkin ovat muutenkin suosineet loma aikaa, eli pahimmat sateet ovat vielä edessä päin toisinsanoen. Nyt kuitenkin kuten viimeksi kirjoittelin, ruska on ollut selvästi aikaisemmassa, mutta vielä saadaan tästä vuoden kauneimmista ajasta hivenen nauttia. 

Lomalle osui muutamat kotiin liittyvät tarkistus käynnit, mutta muuten yritetään jatkaa kesällä aloitettua siivous operaatiota kaappeihin ja varastoon. Ulkoillaan tietysti paljon ja jos muutama retki mahtuisi myös viikolle, niin loma olisi sitten siinä :) Yhdessä oloa ja kotoilua unohtamatta! 




Ihastelin Instagramissa useammallakin tilillä tuota kaunista "kenno" kulhoa, ja lopun kaiken en enää voinut pelkästään ihastella vaan klikkailin sen ostoskoriin. Sen sijaan, että olin kaikissa kuvissa ihastellut kulhoa valkoisena, päätin, että tilaan kulhon kuitenkin beigenä sen. 

Rehellisesti hieman ensin pakettia avatessa meinasi harmittaa, että miksi en ottanut valkoista, mutta harmitus haihtui hyvin pian kun kulho pääsi paikoilleen. Sehän oli lopulta enemmän kun passeli ja täytyy sanoa, että on kyllä yksi parhaista syksyn sisustus ostoksista. :) 

Syksy ja (lomakin) on muuten aivan loistavaa aikaa haaveilla ja miettiä kaikenmoista koska kotona tulee vietettyä enemmän aikaa. 
Kuka haaveilee pitkän tauon jälkeen matkustamisesta, kuka remontista, tai vaikkapa uusista sohvista! Sortter.fi sivustolla pystyt todella vaivattomasti vertailemaan ja kilpailuttamaan lainoja, jos vaikkapa mielessä on pyörinyt isompikin remontti! Selkeät ja toimivat sivut on kyllä ehdoton plussa! 




Itse taidan nyt kuitenkin haaveilla tänään rennosta sunnuntaista ja pitkästä aamiaishetkestä yhdessä. Jospa sitä vaikka tekisi aamiaiselle syksyn herkuksi tulleita uunipäärynöitä! :) Ne sopisivat oivasti juuri tähän aamuun. Muutenkin on hyvä alkaa miettiä mukavia asioita rankan viikon päätteeksi. Ja siirtämään ajatuksia muutenkin loma asentoon. Tästä se lähtee hiljalleen! :) 

Tulipas muuten mieleen, että tälle lomalle en ole vielä keksinyt mitään DIY-projektia, joka on aika harvinaista. Hmm.. pitäisiköhän tässä laittaa oikein mietintä myssy päähän, että olenko unohtanut jonkin loistavan idean ihan vallan! 

Mutta nyt kuitenkin iloa tähän syys sunnuntaille kaikille kovasti! :) 

tiistai 5. lokakuuta 2021

Aurinkoinen syysviikonloppu

 


Kuinka kaunis viikonloppu onkaan takana! Eipä täydellisempää ilmaa syksyyn voi toivoa. Yritin mahdollisimman hyvin tallentaa näitä hetkiä niin syvälle sydämeen muistoihinkin, kuin myös kameran muistikortille. 

Kodin lähellä on nimittäin aivan ihana vaahteroiden täyttämä katu, ja siellä on aivan täydellistä käydä ihastelemassa ja "potkimassa" maahan pudonneita lehtiä. Se on muuten yllättävän terapeuttista tuo lehtien potkiminen. Kuinka ihanaa kun lehdet rapisee jalkojen alla ja se väriloisto on tottakai mitä hurmaavin! 

Josko tuli kuvailtua syksyä ulkona, niin samalla innostuin kuvailemaan myös kotona auringon valaistessa säteillään kodin. Kohta nimittäin ollaan myös siinä ajassa, että vaikka kuinka tekisi mieli kuvailla sisällä, mutta ulkona voi olla pussi pimeää, niin kamera saa lepäillä laukussa. Tämä onkin ehkä ainoa miinus itselle syksyssä. 

Viikonloppu kimppuun valikoitui syksyn väreihin sopiva leikko hortensia ( monet tietävätkin, yksi ehdoton lemppari ), marja oksaa sekä vihreyttä ympärille. Hortensia oli ehkä aavistuksen liian violetti omaan makuun, mutta koetin valikoida sellaisen yksilön jossa olisi hieman punerrustakin. Toisaalta mietin, että mukava poiketa välillä kaavoista kukkien värien suhteen ja kimppu onkin siis ilahduttanut kovasti. 

Blogissa ei olekaan tainnut muuten vielä vilahtaa kesällä vihdoin saapunut K-Tuoli! Olemme kyllä kirjaimellisesti koko perhe täysin ihastunut tähän tuoliin. Tuoli on lähes 24/7 käytössä täällä, uskokaa tai älkää! Nimittäin myös meidän molemmat karvatassut ovat ihastuneet tähän tuoliin, ja heillä vasta kilpailu onkin, että kumpi tuolilla saa olla! :D Iltaisin jos itse erehtyy tuolille menemään, niin toinen karvatassumme ajaa kyllä neuvokkaasti pois ja käpertyy itse siihen iltaunille :) Joten, tuoli oli kaikkea muuta kun turha hankinta! 

Näin syksyn myötä tekee mieli kurkkia erilaisia inspis kuvia, ja kaupoilla on myös aivan ihania kuvia pelkkien tuotekuvien "alla" ja olenkin nyt kurkkinut mm. täällä ja täällä inspiraatiota syksyyn. 

Välillä aina haaveilen maalaus // tapetointi hommistakin ja jossain vaiheessa kunhan kotimme 1-vuotis takuu korjaukset on tehty, niin jotain kohtaa alan fiksailemaan. 

Kynttiläkausi on myös aloitettu, ja (vapaa) iltaisin varsinkin tulee sytyteltyä kynttilöitä. Olen muuten todella ihastunut kierrekynttilöihin, ja välillä olen miettinyt niidenkin tekoa itse, mutta toistaiseksi en ole vielä hommaan ryhtynyt. 

Tälläisiä kuulumisia täällä viikonlopulta! Nyt on aika toivotella mukavaa viikon jatkoa kaikille! Nautitaan tästä todella kauniista ajasta! :)




lauantai 2. lokakuuta 2021

Ajatuksia materiaali valinnoista uuden asunnon kohdalla

 


Ihanaa lokakuuta ( lemppari kuukauteni ) teille kaikille myös tänne blogin puolelle! 

Ruska on todella kauniina, ja syksy(kin) etenee vauhdilla eteenpäin. Tuntuu että on aina perjantai, ja ollaan viikonlopun kynnyksellä. Tämä on juuri se aika kun haluaisin ajan menevän hitaammin. Haluaisin nauttia entistä enemmän tästä uskomattoman kauniista ajasta, tunnelmoida, potkia maahan pudonneita värikkäitä lehtiä, katsella väriloistoa ja illalla kietoutua torkkupeittoon. Mutta aika menee nopeasti ja tästä kaikesta on yritettävä nauttia ajan kulun mukana. 

Mutta ihanasta syksystä hypätään muutamaan ajatukseen uuden kodin materiaalien suhteen. 




Olen aikaisemmin kirjoitellutkin, että olimme noin pari kuukautta myöhässä materiaali valinnoissa, siinä vaiheessa kun uuden kodin löysimme. 

Ennen kun tiesimme, että emme voi enää vaikuttaa valintoihin, olimme tottakai ehtineet perehtyä materiaali valikoimiin kuitenkin. 
Kaikeksi onneksi suurin osa valinnoistamme osui tehtyjen valintojen kanssa nappiin! 

Alla muutama ajatus näin vuoden asumisen jälkeen valinnoista jotka on pohdituttanut. 

* Lattiat olisimme itse valinneet toisin, aavistuksen lämpöisempi sävy laminaattiin, mutta täytyy sanoa, että päivääkään emme ole katuneet valintaa mikä oli asuntomme kohdalla tehty. Tykkäämme lattioista todella paljon, ja juuri yksi päivä mietimme kuinka kestävä lattia on myös ollut, koska karvatassujen rallit eivät näy ollenkaan lattioissa. 

* Laattalattia eteisessä  oli itselle varsinkin aika nounou kun kuulimme, että siihen ei voi vaikuttaa enää. Mutta tämä on kyllä osoittautunut varmasti suurimmaksi yllätykseksi ja sanoisin vielä isolla yyllä, kuinka loistava se on ollut ja että tässä kohtaa on paras syödä omat sanat. En vaihtaisi mistään hinnasta sitä nimittäin pois! 

* Keittiön työtaso, noh, tämä on ollut se ainoa murheen kryyni. Tämän kanssa nimittäin yritimme vaihtoehtoa jos toista rakennusaikana, mutta kaikki olivat mahdottomia rakentajan puolelta. Emme olisi halunneet siis tuota mustaa tasoa ollenkaan, mutta tässä sitä nyt on vuoden päivät tuon tason kanssa elelty. Siihen on oikeastaan syntynyt sellainen viha-rakkaus suhde. 
Olen // olemme tyytyväisiä, ettei kyseessä ole kivitaso, ja että taso on kuitenkin mukavan elävä pinnaltaan, mutta väri  töksähtää. Eikä tilannetta helpota muistot, kuinka kaunis taso vanhaan kotiin keittiöremontin yhteydessä asennettiin. 
Kyse ei ole onneksi suuresta asiasta, ja joku päivä olemme ajatelleet tason vaihtaa mieluisempaan. Edessä on kuitenkin nyt vuosi takuu korjaukset ja sitä ennen ei kannata ryhtyä suurempiin remppoihin. 




Mieltäni kuitenkin lämmittää tässä asiassa kesällä kuulemani sanat vierailta jotka meillä kävivät. He olivat sitä mieltä, että kuitenkin kun kotimme on todella valoisa ja vaalea muuten, niin tämä musta taso on loistava kontrasti ja yksityiskohta keittiö // olohuone tilassa. 

Olen tuon jälkeen ajatellut asiaa usein, ja kyllähän se on aivan totta. Ja kuten yllä mainitsin: tähän on todellakin syntynyt se viha-rakkaus suhde, kyllä itsekin paljon hyvää näen ja rakastan kokkailla tässä uudessa keittiössä :) 

Tätä samaa tasoa on muuten meillä myös alakerran kylppäri // sauna tilassa. Siellä asia ei ole itseasiassa koskaan haitannut, tai ei olla mietitty edes tason vaihtoa siellä. Vaikka tottakai sielläkin tulee touhuiltua pyykkien ym. kanssa, niin asia kuitenkin eri kun keittiön kohdalla. 

Tälläisiä ajatuksia tähän alkavaan viikonloppuun. Jälleen voi todeta, että kyllä paljon on opittu uutta ja paljon erilaisia ajatuksia on tähän reilu vuoteen sisältynyt uuden kodin myötä. Ja vaikka on ollut mutkiakin matkassa, niin kuitenkin uusi koti on meille niin todella rakas paikka jossa viihdymme paremmin kuin hyvin <3 

Tunnelmallista viikonloppua! 

perjantai 17. syyskuuta 2021

Hyvää asiakaspalvelua?

 



Kaikki meistä on varmasti törmännyt niin hyvään kuin huonoonkin asiakaspalveluun, ja tietenkin kaikkeen myös nuiden ääripäiden väliltä. 

Asiakaspalvelu on laaja käsite, ja ulottuu yllättävän moneen asiaan lopunkaiken ihan meidän jokaisen arkipäiväisessä elämässä. 

Kellään meistä ei joka päivä ole hyvä päivä, ja se ihan kaikille sallittakoon. Kuitenkin jos työskentelee asiakaspalvelun parissa tavalla tai toisella, niin koen, että se kaikista huonoin päivä ei kuitenkaan ole oikea tapa purkaa asiakkaisiin. Tähän ajatukseen moni ehkä voi yhtyä? 

Ikävä kyllä, tuohon huonoon asiakaspalveluun olen itse viime aikoina törmännyt harmittavan usein. Asia jää mieleen, ja pilaa helposti omankin päivän, ja helposti sitä itsekin tulee välillä taas jatkettua seuraavaan ihmiseen ja tästä se ketju lähtee liikkeelle. 

Eikös sen käytännössä pitäisi kuitenkin olla toisinpäin?




Todella ihanteellinen tilanne on esimerkiksi työpäivän jälkeen ehkä hieman väsyneenä ja kenties nälkäisenä kauppaan meno. Kun menet maksamaan ostoksia, ja kassalla onkin oikeasti aidosti hymyilevä myyjä joka kenties ehkä vaihtaa kanssasi pari sanaa, tai kenties kiinnittää vaikkapa huomion uuteen takkiisi. Kuinka pienellä sen ilon ja hyvän asiakaspalvelun lopulta saakaan aikaan. Tälläinen on todella hyvää asiakaspalvelua, ja kas, siihen ei todellakaan paljoa tarvita! 

Törmäsinkin omien viime aikaisten huonojen asiakaspalvelu kokemusten perusteella SuomiArvostelut sivustoon, ja ihan mielenkiintoinen sivusto olikin kyseessä täytyy myöntää. Sivustolla pystyy etsimään yrityksiä ja lukemaan sitten arvosteluja, esim: Iittala. Mielestäni kohtuu kätevää, ja ennen kaikkea on mukava lukea josko vaikka jollakin muulla on samanlaisia kokemuksia, niin kenties voi olettaa, että kyseessä ei ole ainoastaan jonkin firman yksittäinen tapaus. Ilman muuta ne positiiviset ja iloisetkin kokemukset kannattaa kirjata ylös, koska myös niitä lukiessa saa hyvän mielen! 





Jos ei puhuta suoraan face to face tai puhelin asiakaspalvelusta, niin myös s.postilla käytävä asiakaspalvelu on mielestäni tänä päivänä entisestään äärimmäisen iso asia. Itse käytän s.postia todella aktiivisesti, ja kuten myös muihinkin viesteihin niin s.posteihin pyrin vastaamaan lähes heti, tai ainakin niin pian kun mahdollista. Jos en heti pysty vastaamaan, niin ilmoitan koska palaan asiaan ja tästä pidän kiinni. 

Tästä aiheesta kävin muuten loistavia keskusteluja mm. kun laitoimme vanhaa kotiamme myyntiin, niin välittäjien kanssa. Näitä keskusteluja voi muistella hymyssä suin. 

Tämä on sellainen aihe muuten, josta voisin kirjoittaa vaikka ja kuinka pitkään, ja helposti saan hiukseni nousemaan tästä aiheesta! Mutta, tottakai kaikki toimii tavallaan, mutta ystävällisyys ja se kuuluisa asiakaspalvelu kuitenkin tässäkin on iso asia! 


Onko sinulla jokin erityinen hyvä tai huono asiakaspalvelu kokemus joka on jäänyt mieleesi? 


Nyt toivottelen teille kaikille kuitenkin mukavaa päivää! Ja muistetaan hymyillä, se tarttuu helpoisti! :)


P.S. Kuinka olinkaan ajatellut, että menen keräämään tuon ihanan Mifuko:n korin täyteen auringonkukkia loppukesästä, mutta kuinkas kävikään? Läheisellä pellolla ei tänä vuonna kasvanutkaan samaan tapaan auringonkukkia, joten tältä vuodelta ne jäivät poimimatta. Onneksi kuitenkin kaupasta on löytynyt kauniita ja iloa tuovia piristyksiä :)

torstai 9. syyskuuta 2021

Yhdessä vai kahdessa kerroksessa?

 



Kuvailin viikonloppuna pitkästä aikaa paria lempi kohtaa kotona: eteistä // rappusia. 

En edelleenkään voi liiaksi olla iloinen tilavasta eteisestä, kun muistelen vanhan kodin kapeaa ja pientäkin eteistä. Eteinen tuo siis edelleen todella paljon iloa ihan joka päivä, ja siitä on saatu tehtyä myös todella toimiva kaikinpuolin. 

Tässä kuvailun lomassa kuitenkin tuli mieleen hyvä postaus aihe, kun asian äärellä olin: nimittäin asia joka varmasti jakaa ja kuuluukin jakaa mielipiteitä suuntaan jos toiseenkin. Ja tottakai sen lisäksi että jakaa mielipiteitä, niin kaikilla on tottakai lisäksi omat tarpeet jotka tuovat asiaan oman kantansa. 

Mutta siis kysymykseni kuuluu: Onko koti mukavampi yhdessä vai kahdessa kerroksessa? 

Itse olen asunut lapsuuteni yksi kerroksisessa omakotitalossa, sittemmin välissä kahdessa eri kerrostalo asunnossa ja nyt olemme vuoden asustelleet kaksi kerroksisessa paritalossa. 

Leijonan osan olen elämästäni siis asunut yhdessä kerroksessa, mutta jo lapsuudesta on muistikuvia, kuinka pidin taloista jossa oli kaksi kerrosta tai edes muutaman rappusen asettama taso ero. Kuinka hienoja ne lapsen silmissä olikaan! Sitä en osaa tarkemmin kuvailla mikä siinä jo lapsena oli viehättävää, ja tämä sama tunne on kulkenut matkassani aina tähän päivään asti. 

Yksi merkittävä asia uutta kotia miettiessä siis olikin, että asunto olisi kahdessa kerroksessa mieluummin. Tottakai moni asia vaikuttaa, mutta tämä oli yksi toive kuitenkin listalla, jos asunto on muuten kaikinpuolin meille sopiva // toimiva. 

Vuosi on nyt kulunut kaksi kerroksisessa kodissa asuessa, ja nyt kaiketi uskaltaa sanoa, että asiasta on hieman jo kokemusta.  Edelleenkään en osaa kertoa tarkemmin miksi kaksi kerroksinen koti tuntuu juuri oikealta. Mutta kaikkiin asioihinhan ei olekaan vastausta. Ehkä tämä on vaan yksi unelma joka on kulkenut pitkän matkaa elämässäni, ja siksi se on juuri oikea ratkaisu. :) Tai ehkäpä ikkunoista on mukava katsella maailmaa eri tasoista, en osaa sanoa. Mutta näin on juuri hyvä. 

Olisi mukava kuulla sinun mielipide asiaan? :)




perjantai 3. syyskuuta 2021

Uunipäärynät

 


Kun kesä alkaa taittaa syksyksi, huomaan selvästi, että piristyn valtavasti silloin. Silloin näen ympärilläni kaikkea kaunista, ja niin moni asia inspiroi tähän aikaan. Ihan lähtien esimerkiksi kaupassa: kun värit tuotteissa alkaa vaihtua tummemmiksi ( vaatteet, sisustus jutut ) ja oikeastaan se kaikki mitä siellä ympärillään näkee. Samoin sisustuslehdet ovat parasta luettavaa ja iloa silmälle tähän aikaan juuri. Voisin katsella syksyn henkiviä kuvia loputtomiin hymy huulilla!  Uskon, että monelle käy keväällä tämä sama ilmiö, että "herää" silloin ja se kaikki mitä ympärillä näkee silloin on kovin inspiroivaa. 

Oltiin vielä kesälomalla kun luin uusinta ( elokuun numeroa ) Koti ja Keittiö lehdestä. Siinä juuri kävi tuo yllä mainitsemani ilmiö, niitä kuvia ja tunnelmia olisin voinut vaan katsella ja katsella. Syksy olisi tulossa selvästi!

Lehdessä oli aivan mahtavan kuuloinen resepti uunipäärynöistä. Ohje kuulosti kovin herkulliselta ja ehdottomasti kokeilun arvoiselta, vaikka allekirjoittanut ei olekaan päärynöiden suurin ystävä.  Ohje kuitenkin meinasi jo hieman unohtua, tarkoitus kun oli tehdä tätä joku viikonloppu aamu rauhalliselle aamiaiselle. Vihdoin kuitenkin muistettiin tämä ja viime sunnuntaita ohje pääsi testiin! 




Ohje tähän herkkuun löytyy yllä olevasta kuvasta. 

Itse oikaistiin sen verran, että käytettiin valmista granolaa, eikä siis tehty tuon ohjeen mukaan. Ollaan nimittäin kevät-talvella löydetty aivan super herkullinen Puotilan granola, joka on onneksi myös gluteeniton, joten sopii molemmille. Se sopi tähän(kin) tarkoitukseen siis oikein mainiosti! 

Ripautin muuten vielä kanelia tämän herkun päälle, ja se oli kyllä ehdottomasti piste iin päälle. Kaneli kun on yksi herkku, jota tulee tähän aikaan vuodesta laitettua yhteen jos toiseenkin tarkoitukseen! 

Täytyy sanoa, että kyllä sunnuntai aamu alkoi siis oikein herkullisissa merkeissä, ja tästä tuli kyllä uusi herkku meidän perheelle. Ajatuksena oli myös kokeilla tätä jälkkäri tarkoituksessa vanilja kastikkeen kanssa. Varmasti huippu hyvää niinkin. 



Täytyy sanoa, että johan tässä alkaa odottamaan sunnuntain rauhallista aamua, koska ajatuksena olisi tehdä uudelleen tätä :) 

Uusia reseptejä on kyllä aina niin mahtava löytää. Ihan niin arki kun viikonloppu ruoaksikin ja unohtamatta jälkkäri reseptejä. Välillä kun tuntuu, että sitä tulee viikosta toiseen tehtyä aina niitä samoja ruokia, vaikka maailma on ruokia täynnä. Uskon, etten ole ihan ainoa tämän ajatuksen kanssa! 

Täällä olisi edessä hieman juhlia viikonlopulle, pariinkin otteeseen itseasiassa. Tosin, hieman varoen kuitenkin täytyy ottaa, nimittäin miehellä on tänään parinkin viisauden hampaan poisto, joten katsotaan miten kaikki sujuu. Onneksi kuitenkin rakastamme kotoilua, joten jos kovin kivuliaaksi tulee, niin oma koti kullan kallis <3 



Näissä herkullisissa merkeissä nyt toivottelen kaikille teille ihanaa alkavaa viikonloppua, JA hei, ihanaa alkanutta syksyä! Vihdoin syksy on täällä! <3


maanantai 30. elokuuta 2021

DIY- vinkki: Marimekko jakkarat

 



Pitkästä pitkästä aikaa blogin puolelle DIY- vinkkiä. 
Vaikka tälläisiä kaikkia on niin kovin kiva puuhailla, niin ihan liian harvoin tulee nykyään tartuttua tuumasta toiseen. Toki toisaalta myös tälläiset menee hieman kausiluontoisesti itsellä, mm. lomille tai pidemmille vapaille tulee mietittyä pieniä projekteja. Ehkä niitä siis todellisuudessa tulee tehtyä, mutta tosiaan hieman "ryppäittäin", ja siksi tuntuu, että liian harvoin :D

Kuten myös näiden jakkaroiden tuunailu oli mitä oivinta loma tekemistä. Tosin, ideankin sain vasta lomalla, että tätä projektia ei onneksi tarvinnut tämänkään hätähousun odotella liioin. 




Sen verran hätäinen olin aloitus vaiheessa, etten huomannut ottaa jakkaroista kuvaa "ennen" vaiheessa, mutta siis kyseessä on meidän n. 8 vuotta sitten edellisen kerran tuunaamat ihan perus jakkarat. Kaivelin vanhaa postausta aiheesta ja voit kurkkia sen tästä

Eli tosiaan näistä vanhoista jakkaroista lähdettiin tuunaamaan uutta, ja paremmin tähän päivään sopivaa meille. Näinhän se menee, aika aikaansa kutakin. Olin nimittäin jo heittämässä vallan pois nämä jakkarat, mutta mies oli sitä mieltä että säästetään. Sitten jossain vaiheessa lomaa tuli tämä idea ja voi onneksi näitä ei tullut täten heitettyä pois! Siinä oli ilo ylimmillään! 

Nämä tosiaan oli maalattu silloin 8 vuotta sitten, mutta maali oli aavistuksen siniseen taittava, joten maalailin ne ihan puhtaan valkoisella kertaalleen. Jos tarkkoja ollaan, niin yhden kerroksen olisi voinut maalata vielä, jotta alkuperäinen maali olisi peittynyt, mutta sen verran olin hätäinen, että jätin sen ( kenties ) odottamaan parempaa hetkeä. 

Toisen jakkaran halusin tehdä ehdottomasti Marimekko logo kuosista, joten tuon kulta-valkoisen Marimekko kassin leikkelin nyt tähän projektiin sopivaksi. Onneksi nuita kasseja on tässä matkan varrella kertynyt, niin ei haitannut leikellä yhtä versiota. 

Toiseen jakkaraan sen sijaan käytiin ostamassa syksyn uutta väriä Unikosta, samalla kun haettiin pehmustetta kangaskaupasta. Sittempä olikin kaikki tarvikkeet kasassa ja ei kun hommiin. 




Kun jalat oli maalattu ja kuivumassa, niin oli aika leikellä sopivan kokoiset kankaat jakkaroihin, ja samoin myös vanu pehmusteeksi. 
Kangaskaupassa ei ollut sillä hetkellä kovin paksua vanua saatavilla, joten laitoin kaksinkerroin ohuemman vanun. Se on ihan riittävä, jos ei nyt ihan tosi pehmeää jakkaraa halua. 

Sitten vaan vanupaikalleen ja kangas päälle ja niittipyssyllä kiinni. Ja valmista tulee nopeasti. 
Jos haluat vielä tarkemmat ohjeet, niin instan puolelta @tiia_diy tilillä löytyy videon pätkä jakkaran tuunauksesta! 

Ja ei kun jalat takaisin paikalleen, ja homma on valmis ja tyytyväinen mieli kaupan päälle! Ihanat syksyynkin niin sopivat jakkarat valmistuivat ja kelpaa olla taas näkösellä, että käytössä! 

Sen verran itse jäin tähän hommaan koukkuun, että kovin tekisi mieli vielä yksi jakkara tuunailla. Yksi siis löytyisi vielä varastosta, mutta puunväriset jalat olisivat vielä ihan aavistuksen mieluisammat. Joten nähtäväksi jää, tuleeko vielä yksi jakkara tähän joukkoon! :) 



Mukavaa elokuun viimeistä viikkoa! Se alkaa virallisesti syksy tällä viikolla! JES! 

keskiviikko 25. elokuuta 2021

Kuinka ( kesän ) kasvatusten kanssa kävi?

 



Olen kesän mittaan kertonut, että ollaan kohtuu innollakin laitettu kasvamaan yhtä sun toista. Niin tuohon pihalle lavakaulus laatikoihin, kun sitten parvekkeelle puolestaan jalallisiin laatikoihin. 

Tälle puolelle taloamme paistaa aamulla // aamupäivällä aurinko. Ja kuten kaikki nyt tietää, mennyt kesä oli kuiva ja kuuma pääosin, joten vettä sai kantaa niin ulos kuin parvekkeelle istutuksille urakalla. 

Parvekkeella on tosiaan lasitus, joka talvella asennutettiin, ja en edes ihan tarkkaan osaa sanoa, mutta lämpötila nousee auringon paistaessa aamulla, niin todella korkeaksi tuossa tilassa! Lasitus on kuitenkin karvatassujen vuoksi parempi olla kiinni, joten haastava paikka on kyseessä kasveille. Tosin: oliivipuu on kyllä nauttinut niin hirveästi tästä paikasta! Onneksi se tuli sinne kiikutettua alkukesästä, ja hetken vielä saa olla, ennen kun pääsee takaisin sisälle. 



Parvekkeella näissä upeissa laatikoissa jotka muuten kotiutui Kaluste kaverit verkkokaupasta, kasvoi tomaattia ja chiliä sekä salaattia. Ostettiin keväällä pienet taimen alut, jota tosiaan sitten kasteltiin urakalla läpi kesän. 

No kuinkas sitten se sato?

Tomaatit kasvoi ja kasvoi ja vielä kerran kasvoi! Korkeutta tuli aina vaan ja olivat melkoisia hujoppeja kyllä. Pikkuhiljaa alkoivat kastelusta huolimatta kuivua, joten jossain vaiheessa ne tuli heitettyä sitten pois. 

Salaatti kasvoi ihan hyvin, muutamaankin otteeseen kerättiin satoa siitä, ja olihan se nyt todella kiva juttu! 

Chilit puolestaan ovat kovin myöhäisiä olleet, vaikka lajikkeita oli useampia erilaisia. Nimittäin vasta tässä nyt muutaman viikon aikana on alkanut tulla chilin alkuja esiin. Ei toki liioin, mutta muutamia chilejä sieltä on tulossa, joita nyt innolla odotetaan! :) 




Lavakaulus laatikoiden kanssa oli tosiaan ihan harjoitus kesä, ja ensi kesään mennessä otetaan paremmin kasvatus jutuista selvää, ja varmaan muutenkin hieman muokkaamme tuota ideaa. Mutta pääasia oli, että oli mukavaa ja jännittävää seurata tuleeko jotain! :D 

Herneet ja rucola kasvoivat ihan hyvin, mutta muuten ei ole oikein kehumista kasvatuksissa. No, onhan tämäkin tyhjää parempi ehdottomasti. Olisihan se ollut hieman noloa, jos yhtään mikään ei olisi kasvanut! 

Nyt kuitenkin kun kesä alkaa ( onneksi! ) olemaan loppusuoralla ja on aika vastaanottaa syksy, niin kunnes nuo chilit ovat kasvaneet, niin pääsen vaihtamaan nuihin ihaniin * jalallisiin kukkalaatikoihin kanervat. 
Täytyy sanoa, että jos monella sormet syyhyää keväällä kaikkien istutusten kimppuun, niin luonnollisesti näin syksy ihmisenä odottelen nyt itse kovasti, että pääsen laittamaan syksyn ilmettä parvekkeelle ja terassille myös. Tosin, haaveilin jo hetken että otan yhden nuista laatikoista myös sisälle käyttöön, joten nähtäväksi jää... 


Mukavaa päivää!

Yhteistyössä: Kaluste kaverit

perjantai 13. elokuuta 2021

Vuosi uudessa kodissa

 



Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä kun saimme pitkän odotuksen jälkeen avaimet uuteen kotiin. Samalla kun pitkä odotus loppui, niin toteutui siis todella suuri unelmamme ja haaveemme uudesta kodista. 

Kotia oli etsitty pitkään ja hartaasti. Välillä enemmän, välillä vähemmän aktiivisesti, useampi vuosi kuitenkin. Joten kun molempia miellyttävä asunto löytyi ja molemmista se tuntui heti kodilta kun ensimmäistä kertaa rakennuksella käytiin, päätös oli siinä. 

Kulunut vuosi ei kuitenkaan ole ollut tokikaan pelkästään ruusuilla tanssimista, vaikka tottakai päällimmäisenä ajatuksena ja tunteena on todella kiitollinen ja helpottunut olo. 
Kuitenkin kliseinen ajatus, että aivan uudessa kodissa ei ole mitään ongelmia on kyllä puppua. 

Avainten luovutusten jälkeen alkuaika uudessa kodissa oli melkoista "rallia". Moni ( pääosin pieni mutta oleellinen asia ) oli vielä kesken ja lähemmäs ensimmäiset pari kuukautta erinäiset rakennusmiehet ravasivat kotona. Aikaa ei ollut koskaan korjauksille sovittu, eli vapaapäivinäkin oli hyvä olla valmiina kun partiopoika heti aamusta, koska jospa vaikka juuri tänään sattuisivat tulemaan meidän asuntoon korjailemaan. Jos nimittäin ei yöpaidassa halunnut mennä ovia availemaan :D

Tuossa vaiheessa piti myös tarkkaan miettiä, että meneekö viat vuosi korjaukseen ( eli voivat odottaa ), vai onko ne kuinka akuuttia hoitaa heti. 

Myös se, että kuka hoitaa mitäkin asiaa, kenellä siis vastuu on lopulta missäkin asioissa, ennen kun ensimmäinen yhtiökokous pidettiin oli omalla tavallaan haastavaa. 

Keväällä jatkui vielä kierros nuista korjauksista, jos syksyllä oli jotain jäänyt, joka ei voisi vuosi korjauksiin asti odottaa. 

Mutta kuten yllä jo kirjoitin, tottakai uusi koti on aina uusi koti ja kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, niin todella jännittävää aikaa oli jo rakentamista seurata, vaikka mukaan hyppäsimmekin kun seinätkin olivat jo pystyssä. Ehdottomasti paljon hyvää ja mukavaa jännitystä nimenomaan uuden kodin rakentamis ajassa on. Ja vielä tähän tottakai lisänä, jos pientä hetkeä aikaisemmin olisimme ehtineet mukaan, niin olisi ollut mahdollisuus valita materiaaleja. 

Paljon on siis opittu uutta vuoden aikana paritalossa asumisesta, ja koettu kunnon talvi ja lumityöt, sekä kunnon kesä ja helteetkin tässä kodissa jo. Myös pihapuuhia on aloiteltu, ja niistäkin opittu ja varmasti ensi keväänä monta asiaa teemme siinä toisin. Oppia ikä kaikki :) 

Jännittävä ja opettava vuosi kaikin puolin siis takana. Vaikka mutkia on ollut matkassa, niin hetkeäkään en kuitenkaan vaihtaisi pois. Edelleen lähes joka päivä totean jossain vaiheessa päivää kuinka onnellista meidän on asua juuri täällä, ja että meille oli viimein se meidän uusi koti <3



sunnuntai 8. elokuuta 2021

Mielenkiintoinen uusi konsepti

 



Oletteko vielä kuulleet uudesta ja mielenkiintoisesta konseptista, jossa kiertotalous kohtaa modernin verkkokaupan, ja tämän upean konseptin nimi on Mjuk

Mjuk on siis toisinsanoen laadukkaiden second hand kalusteiden vaivattomin  markkinapaikka. Sivuilta voit tehdä hyviä ja erilaisiakin löytöjä hyvin pidetyistä huonekaluista aina sisustustavaroihin, omien huonekalujen myymistä unohtamatta! 

Itselleni tämä uusi konsepti ja sivusto vaikutti heti mielenkiintoiselta, ja asiaan oli ihan pakko tutustua enemmänkin heti, ja illalla tartuin vielä uudestaan asiaan ja syvennyin ihan kunnolla. Se tunne, kun johonkin jää koukkuun ja "katson vielä yhden jutun..." Ja vielä kun tähän yhdistää alkavan syksyn ja sisustuskärpäsen, niin... 

Tykkään siitä, että jokainen myytävä tuote on ensin tarkistettu Mjukin tiimin toimesta, ja kalusteille on annettu samalla kuntoluokitus. Kun ostat tuotteen Mjukin kautta, voit olla varma sen laadusta. Mahdolliset pienet käytönjäljet on ilmoitettu selvästi myytävän tuotteen kohdalla. Huonokuntoisia tuotteita ei oteta myyntiin. Kalusteet myös siistitään ennen myyntiin laittoa, ja tämän jälkeen ne kuvataan myyntiin. Joustavuutta tuo se, että kalusteet voi itse noutaa Mjukin varastolta, tai sitten jos asut kauempana tai et pääse muuten itse noutamaan, niin kalusteet toimitetaan sinulle kotiin! 

Sivuilla pääsee myös asettamaan hakuvahdin, mikä on itselle nykyään tärkeä pointti! Eli jos etsit jotain tiettyä huonekalua tai brändiä kuten Artek, Isku, Interface, Hay, mutta sitä ei juuri nyt ole listalla, niin ei kun hakuvahti tallennukseen ja odottamaan josko haluamasi tuote tai brändi tulisi myyntiin! Tähänkin pätee nimittäin tuttu sanonta: toisen romu on toisen aarre! 

Entäs sitten se huonekalujen myyminen Mjukin kautta? Mjuk hoitaa puolestasi kaiken logistisista järjestelyistä tuotteiden pesuun ja markkinointiin. Eli jos huonekalujen myyminen on siihen liittyvien tavanomaisine vaivoineen itsellesi kynnus kysymys, niin tässä on aivan loistava ratkaisu ongelmaan! Vaivatonta ja riskitöntä! 

Kannattaa ehdottomasti tutustua tähän loistavaan ja uuteen palveluun, aarre voi löytyä juuri tätä kautta :) 



torstai 29. heinäkuuta 2021

Valoa portaisiin

 



Lähes muutosta alkaen olemme miettineet, laitetaanko portaisiin valaisinta. Toisaalta ollaan oltu ehdottomasti sitä mieltä, että siihen valaisimen tarvitsee, mutta lyhty portaissa ja valosarja siellä on kuitenkin toistaiseksi ajanut asian loistavasti kahden kerroksen välillä. 

Nyt kuitenkin lomalle kun on keksinyt erilaisia pieniä puuhia kotiin, niin tämä lamppu asia oli yksi joka nousi uudelleen esiin. 
Ja sitten kun aloimme ihan oikeasti lamppua miettiä siihen, niin jopas tuli vaikeus, että minkälainen valaisin ylipään tuohon kohtaan sopisi. 

Ehdin itseasiassa jo tilatakin ennen lomaa yhden valaisimen joka ollut eräänlainen haave, mutta kun paikka kiinnittää on jo kohtuu haastava, niin valaisimen saapuessa todettiin, että täytyy löytää helpommin laitettava versio. 

Ekana yhteisenä lomapäivänä sitten kun hieman muutenkin oli asiointia huonekalu kaupoille, niin valaisin oli yhtenä asiana listalla. 

Mies on halunnut jo pitkään tätä IKEA:n PS 2014 valaisinta, ja onkin tätä lähes joka IKEA reissu ihaillut. Itse en ole ihan heti lämmennyt tälle, tai jos rehellisiä ollaan niin jotain oikein viehättävää tässä on ollut mielestäni myös, mutta samalla myös jotain muuta :D 
Nyt kuitenkin jälleen kerran lamppua katsoessamme kaupassa näin sen tuossa paikallaan ja ajattelin että nyt on parempi antaa mahdollisuus jollekin hieman erilaiselle. 

Hieman vielä ennen asennusta mietin, että sopiiko se sittenkään... ne näitä ajatuksia mitä päässä vilahtaa useamman kerran päivässä :D 
Mutta heti kun valaisin oli paikallaan, eikä edes vielä oikealla korkeudella niin olin kyllä ihan myyty. Tuo oli kuin tehty tuohon. Hymy nousi kasvoille ja kuinka tyytyväinen todellakin olin, että tuli annettua mahdollisuus. Välillä on hyvä mennä pois omasta kotelostaan. 

Lampun sisustan halusin ehdottomasti olevan hopea, koska hopea on ehdottomasti meidän väri. 

No niin, nyt sitten elokuun illat ovat vieläkin tervetulleempia kun valoakin löytyy! 



torstai 22. heinäkuuta 2021

Vihdoin kesälomalla!

 



Täällä sitä ollaan v i h d o i n lomalla! Ja voi pojat, kyllä tätä lomaa oli odotettu ihan erityisen paljon. Kirjoittelinkin viime postauksessa, että koska viime kesä meni pakkaus ja muuttopuuhissa, niin tämän loman olisi tarkoitus olla hieman vähemmän "työllistävä", vaikka sitä hommaa tuntuu aina riittävän. 

Tänään alkaa neljäs lomapäivä, ja täytyy sanoa, että nyt on mennyt ihan totaalisesti akkuja ladatessa tämä alkuloma. Päikkärit on ollut kova sana, ja lähes joka päivä olen päikkärit ottanut. Oikeastaan on ollut ihan pakko, koska niin väsynyt on olo ollut. Kyllä kroppa kummasti kertoo kun on levon aika!
Eilen instan puolella kyselinkin mielipidettä päikkäreistä, ja oli erittäin mielenkiintoista seurata kuinka monelle päikkärit on mieluisa juttu. Ja hei, enemmistö ottaa päikkärit, joten ehdottomasti liputetaan sille! :) Itse saan usein vielä vähintään yhden ihanan karvatassun viereen, niin mikäs siinä torkahtaa kissan kehräykseen :) 

Tosiaan lomalle olisi edessä vielä muuton jälkeisiä hommia jonkin verrankin, mutta sopivassa suhteessa, ettei tosiaan ihan työlomaksi tämä mene. 

Useampana päivänä on mielessä käynyt muutenkin vuoden takaiset ajat, ja instan puoleltakin on tullut katsottua muistoja, että missä vaiheessa sitä mentiin mikäkin päivä. Vaikka päivät oli melkoisia tuolloin ( loman odotus + pakkaaminen +  hetkeksi mökille muutto ), niin en toki voi kieltää, etteikö tuossa ajassa ollut todella paljon hyvääkin. Elettiinhän silloin todella jännittäviä aikoja, ja meidän niin suuri unelmamme oli toteutumassa vihdoinkin! Se ihana jännitys tuossa kaikessa antoi varmasti paljon voimia, että jaksoi. Olipa hauska palata mm. tähän postaukseen ja palata hetkeksi tuohon viime kesään. Nyt ei voi kuin todeta: vuosi on mennyt aivan mielettömän nopeasti, vaikka tuolloin aika luonnollisesti tuntui matelevan. Varsinkin ne viimeiset viikot ja päivät. Kuinka laskinkaan öitä siihen ihanaan hetkeen kun saimme avaimet uuteen kotiin! <3

Mutta muistoista tähän päivään. Alkuloman ehdoton ja paras juttu on ollut ilmojen viileneminen! Olin siihen helteeseen niin todella väsynyt myös, joten kun maanantaina ekana lomapäivänä sai laittaa asioille lähtiessä pitkät vaatteet päälle, ei voinut kun hymyillä. Parhautta! 
Ihanaa on ollut myös saada vieraita heti loman alkuun, ja viettää tärkeitä hetkiä heidän kanssaan <3 Olen myös kerennyt pyörän selkään ja tänään olisi edessä pieni päivän retki vanhoille kotikulmille. 

Ensi viikosta meillä alkaa sitten yhteinen loma, joten josko saisin akut siihen mennessä ladatuksi, niin loistava juttu :D 

Täällä muuten ollaan jo innoissaan kun elokuu lähestyy ja sitä myöden ihanat pimenevät illat. Oli pakko myös kotiuttaa ihana uusi lyhty, koska niitä ei toki koskaan ole liikaa :) Loppukesä on ehdottomasti parasta aikaa kesässä, ja siellähän se syksykin odottelee... 

Nyt kuitenkin ihanaa viikon jatkoa kaikille lomalaisille ja tsemppiä jos loma on jo pidetty ja arki alkanut! :) 



tiistai 13. heinäkuuta 2021

Kesän lepopaikka

 




Meillä oli ihan kunnon oikea talvi joka puolella Suomea, ja voisiko nyt sitten sanoa, että on kunnon kesä?! Vai miksikä tätä voisi kutsua. Omasta mielestäni kesään nimittäin toki kuuluu myös sade, siinä missä paistekin, sopivassa mitassa kumpaakin. Kukapa olisi uskonut vaikkapa toukokuussa, jos olisimme tienneet että koko kesä on yhtä paistetta ja vesi tippaakin saa odotella! Olen monta kertaa miettinyt, että n. reipas 10 vuotta sitten tälläinen olisi ollut unelmien kesä itselle, jolloin jaksoin ja otin aurinkoa kaiken mahdollisen ajan! Nyt moinen ei tulisi kuuloonkaan. Ja kyllä, edelleen odotan sadepäiviä niin kovasti saapuvaksi! :D 

Tämä on ollut myös hyvä näyttö toki uudessa kodissa, kuinka kuumaksi tämä koti menee. Koska mietimme jo muuttohetkellä viime elokuussa ilmalämpöpumpun hankintaa. Mutta päädyttiin odottamaan tähän kesään, ja katsomaan onko sille oikeasti tarvetta. Vaikka vanhassa kodissa se oli todettu pelastukseksi, mutta olihan kuitenkin kyse ihan erilaisesta asunnosta.  No, nyt sitä ei tarvitse enää miettiä, vaan olemme "tyytyväisinä" jonossa ja odottelemme elokuuta jolloin pumppu tullaan asentamaan. Yllättäen jonoa riittää! Mutta naapurien kanssa yhteistilauksena sitten elokuussa koettaa helpotus! 




Yläkerta luonnollisesti kuumenee alakertaa enemmän, ja nyt kesän aikana elämää on hieman pitänyt enemmän siirtää alakerran puolelle, koska alakerrassa on pääosin varsin ok, eikä liian kuuma. 

Jo aika alkukesästä avattiin tuo Futon sohva itseasiassa kun halusin kuvailla vierashuonetta, mutta helteiden puskiessa päälle sohva jätettiin auki, ja auki se onkin sitten saanut olla koko kesän. Ollaan jopa muutamia kuumimpia öitä nukuttu tuossa ja itseasiassa todettu oikein hyväksi paikaksi. Viikonloppuna vielä asennettiin pimennysverho vastaisuuden varalle, joten nyt vierashuoneessa voi nukkua entistä paremmin. 

Sohvalla on tullut myös otettua useammat päikkärit nyt kesällä, koska yläkerran makuuhuoneessa on kuumempi. Tästä on siis tullut varsinkin kesän ihan lempparipaikka! 

Pientä muutosta tänne saapui kun sohvalle kotiutui aivan ihanat * Käinby 1925 pellava tyynyliinat ihanasta Pienestä Sisustusputiikista Savonlinnasta! <3 Ne ovat nimittäin tuohon sohvalle aivan kuin tehdyt, vaikka toki nämä ihanat pellavat sopisivat myös makuuhuoneen petaukseen loistavasti. Nyt kuitenkin ainakin kesän ajan kun alakerta on tosiaan kovassa käytössä, niin nämä saavat ilahduttaa täällä :) 

Kannattaa muuten kurkata mitä kaikkia muita Käinby 1925 ihanuuksia tuolta kaupalta löytyy, pellavathan kun ovat aivan vastustamattomia! :) 




Loma alkaa lähestyä pitkän odotuksen jälkeen. Tänään olisi vapaapäivä edessä, ja sitten olisi parin päivän rykäisy ja olisi aika vaihtaa ajatukset kohti kesälomaa! Voin sanoa, että tätä lomaa on odotettu. Viime kesä ja loma meni muutto ja pakkauspuuhissa, joten hieman ei niin työntäyteisempi loma olisi nyt tilauksessa. Eipä sillä, kotona riittää edelleen muuton jäljiltä hommia ja nurmikkokin odottaisi uudelleen istutusta jne. Mutta kaikkea sopivassa suhteessa kuitenkin. Toivottavasti myös sitä sadetta, eikä pelkkää paistetta! 

Aurinkoista päivää kaikille! 

* Tyynyliinat saatu bloginäkyvyyttä vastaan

tiistai 6. heinäkuuta 2021

Kurkistus terassille

 


Instan puolella onkin jo pariin otteeseen kurkattu meidän terassille, mutta täällä blogin puolella ei ole vielä tästä kuvia vilahtanut, joten nyt näin keskikesän aikaan on loistava aika kurkata terassille :) 

Meillä on terassi ja parveke päällekkäin, ja molemmat ovat samankokoiset keskenään. Mukavan tilavat siis molemmat. 

Ennen muuttoa valittiin terassille lasitus, koska ajateltiin, että siellä ollaan enemmän ja että terassi olisi myös kissoille mieluisa paikka olla. Toki lasitus tuo myös terassilla yksityisyyttä ja suojaa pihatien mennessä tuossa edessä. 

Talvella tosin myös asennutettiin parvekkeelle lasitus, joka on ollut kyllä loistava päätös puhtaudenkin kannalta. Mutta kurkataan parvekkeelle toisella kertaa enemmän! 




Kun pääsimme muuttamaan pitkän odotuksen jälkeen viime elokuussa, kovasti mietittiin kuinka terassia // parveketta hyödynnetään eli toisinsanoen, mitä on mihinkäkin fiksuinta sijoittaa. 

Keittiö sijaitsee yläkerrassa, joten päädyttiin että grilli menee parvekkeelle, vaikka sitä ensin kaavailtiin terassille. On kuitenkin kätevämpää käyttää samassa kerroksessa sitä. 

Terassille päästiin täten rakentamaan mukavaa oleilualuetta ja pikkuhiljaa tässä liki vuoden aikana tämä tila on rakentunutkin oikein mieluisaksi. 

Sain tänne myös mukavasti laiteltua kukkapurkkeja ja samalla tuossa hyllyllä on pieni yrttitarha ( laajempi nyt ), koska innostuin parvekkeella tästä kovasti. 

Kissoille asennettiin toiselle seinälle myös omat paikat, joskin toinen karvatassu ei ole niin innostunut paikasta, mutta pehmusteen ottaessa pois pystyn hyödyntämään sitä vaikka kukkahyllynä! 




Terassille valikoitui Mattokympistä upea * Riihi juuttimatto, ja se on ollut kertakaikkisen loistava valinta tähän tilaan :) Matto sopii niin hyvin kalusteiden kanssa ja on terassilla mitä parhain valinta. Samalla matto tuo mukavasti ripauksen rouheutta tähän tilaan. 

Terassi onkin meidän "vakipaikka" saunan jälkeen. Tähän on niin mukava tulla iltaisin katselemaan myös auringonlaskua. Kuumina päivinä on myös päiväkahvit juotu terassilla. Sekä terassille, että parvekkeelle paistaa aamuaurinko ja lasitusten ollessa kiinni lämpötila nousee ihan älyttömän kuumaksi. Mutta sitten iltapäivällä kun aurinko on kääntynyt, tässä on mukavan vilpoisa istuskella ja touhuilla. 

Terassin eteen pienelle pihallemme on laitettu pari istutuslaatikkoa, ja jännityksen jälkeen jopa olemme saaneet satoa! Paljon tässä on kuitenkin vielä opittavaa, joten ensi keväänä olemme paljon fiksumpia! 





Kesälomalla edessä olisi myös uuden nurmikon istutus, koska kuten kuvista näkyy, alkuperäinen ei ole oikein lähtenyt kasvamaan kauniisti :D Joten pieniä pihapuuhia on tiedossa. 

Keväällä laitoin kasvamaan purkkiin myös Pionin, joka sieltä on hitaasti mutta varmasti noussut. Katsotaan saanko ihan kukkaan asti tätä. Se olisi kyllä melkoinen palkinto itselle! 

Samaan aikaan kun ostin tuon Pionin, niin ostin myös Magnolian alun, ja vaikka se silloin näytti mukavan nuppuiselta, onkin siitä kasvanut melkoinen viherkasvi, mutta kiva niinkin, sopii loistavasti terassille ja mistä tietää josko innostuisi vielä kukkimaan. 

Tälläinen pieni kurkistus terassille tällä erää :) Nyt kuitenkin aika aloitella päivän työt ja jälleen saa vetää raskin yhden päivän päälle, loma on taas lähempänä!

Aurinkoista päivää kaikille! :) 


* Matosta saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan


sunnuntai 27. kesäkuuta 2021

Kesäinen kattaus

 



Erittäin lämpöiset sunnuntai terveiset! 

Huh hellettä, ei tähän kai oikein muuta voi sanoa! Nyt kyllä ihmiset jotka helteistä nauttii, ovat varmasti saaneet nauttia yllin kyllin näistä päivistä. 
Entisenä kovanakin auringon palvojana puolestaan täällä kurkitaan tiuhaan tahtiin säätietoja, ja odotetaan että tulisi hieman viileämpää ja myös sadetta jota luontokin kovasti kaipaa. Pyhien aikaan juuri mietin ääneen, että kuinka sitä onkaan joskus oikeasti nauttinut niin hirveästi kuumuudesta! En saanut siitä ikinä tarpeekseni, ja päivän auringossa oleilun jälkeen suuntasin vielä usein jumpan jälkeen solariumiin! Eipä tulisi kuuloonkaan tänä päivänä! :D 

No mutta, se kuumuudesta. Tälle päivää on luvattu ainakin jonkun verran sadetta, ja ehdottomasti nostan sille molemmat peukut pystyyn! 





Juhannus on nyt tältä osin taputeltu, ja täällä sitä vietettiin rennosti kotosalla yhdessä.

Kuvissa vilahtaa juhannusaaton rento ja keskeneräinen kattaus. Miten se onkin niin, että usein kattauksesta tulee otettua kuvia hieman puolivaiheessa? Ehkäpä tässä vaiheessa sitä on hieman ylimääräistä aikaa, ja sitten kun ruoka valmistuu on jo niin kova nälkä, että kamerakin unohtuu?! 

Pitkän harkinnan jälkeen ostettiin kotiinkin sähkösavustin, koska molemmat rakastetaan savustettua kalaa, ja nyt juhannuksena ensi kertaa sitä kokeiltiin. Tämä kun ollut aina mökillä meillä ehdoton juttu, että savustetaan kalaa.  Sen lisäksi tehtiin herkullinen ja kesäinen salaatti ja uusia perunoita lounaalle. Niin kesäinen ja herkullinen ruoka. 

Kattauksen halusin olevan rento ja toki sitten kesäinen. 

Uudet aivan ihanat Marimekon Unikko tabletit jotka kotiutuivat upeasta  *MARI-A kaupasta olivat ihan kattauksen kruunu itselle! Ihan pakko sanoa, että en heti olisi keksinyt yhdistää juuttia ja Unikkoa, mutta yhdistelmä on kyllä mitä parhain! Nämä tabletit ovat niin suosikit, ja kuinka monta kertaa olen jo kotona ehtinyt sanoa, että näin hienoja tabletteja ei ole koskaan meillä ollut! :) 

Kaunis kesäinen kukkakimppu pöydän päässä on toki tärkeä itselle myös. Itse kasvatetuista herneen versoista sai  lautasten päälle kauniin koristeen. Voisin jälleen sanoa: vähemmän on enemmän. 




Illan kattaus oli oikeastaan samanlainen, vaihdoin ainoastaan servetit hieman värikkäimpiin, joten tästä ei tullutkaan sitten napattua kuvia. 

Illalla grillattiin tomaattia, parsaa, maissia sekä makkaraa. Ja tein uuden erän salaattia myös illaksi. Kuinka hyviä salaatit ovatkaan näin kesällä ja kuinka ihana on laitella myös nyt omasta pihasta ensi kertaa kasvatettuja aineita salaatteihin :) 

Juhannuspäivänä oli tarkoitus tehdä pyöräillen piknik puistoon, mutta sade ja ukkos uhka näytti suurelta. No, lopunkaiken ei tullut sadetta eikä ukkosta, ja piknikin olisi voinutkin toteuttaa. Se jäi nyt odottamaan viimeistään kesälomaa, koska niin jo haaveilen piknikistä isojen puiden alla upeassa puistossa, jossa syksyllä kävimme ikuistamassa ruska aikaa. 

Tänään tehdään pieni retki vanhoille kotiseuduille ja siinäpä sitten vapaat tällä erää ovatkin. 

Ihanaa sunnuntaita kaikille! <3

* Tabletit saatu bloginäkyvyyttä vastaan: MARI-A <3


keskiviikko 23. kesäkuuta 2021

Uutta ilmettä eteiseen

 



Instan puolella olenkin ehtinyt jakamaan pientä sneakpeek kuvaa eteisen uudesta ilmeestä, mutta nyt sitten ihan postauksen muodossa myös tänne blogin puolelle tästä aiheesta :) 

Pian muuton jälkeen ( ehkä jo ennenkin ) aloimme miettiä mahdollisia peiliovia eteiseen, koska emme ehtineet vaikuttamaan rakennusvaiheessa asiaan. 
Idea lähti oikeastaan siitä ihan alunalkujaan, että kunnon kokovartalo peilille ei tahtonut löytyä paikkaa mistään, tai ainakaan fiksusti. Ja koska en voi edelleenkään olla iloitsematta tästä uuden kodin tilavasta eteisestä, niin toki peili(ovet) toisi entisestään avaruutta ja tilantuntua eteiseen.  

Koska tehtävää ja mietittävää on toki ollut paljon ja koti on rakentunut hiljalleen, niin tämä asia jossain vaiheessa jäi mietintä listalle. Nyt kuitenkin kevään koettaessa ja varmaan silloinkin jonkin näköisen sisustuskärpäsen purressa, tämä asia nostettiin uudelleen esille ja oikeastaan heti laitettiin sitten tuumasta toimeksi. 



Otettiin yhteyttä kotimaiseen Mirror Line:en ja ensimmäiseksi kerrottiin minkälaiset ovet meillä nyt eteisessä on, ja mitä toivoisimme uusilta ovilta. Tästäpä tulikin mieleen, että eteistä ei tullutkaan kuvattua näinpäin aikaisemmin, joten alkuperäisistä kaapeista ei nyt ole harmiksi kuvia. Eipä sillä, tosi perus valkoiset ovet huomaamattomilla vetimillä, että vaikka nyt kuvia ei olekaan. 

Meidät yllätti varmasti eniten se kuinka paljon vaihtoehtoja peilioviin oli mahdollista saada! Suuria toiveita meillä kun ei ollut, vaan toivoimme, että kovin "perus" ovet saisimme. Onneksi muuten visio oli meillä kovin selvä, muuten olisi varmasti tullut valinnan vaikeus asiassa! 

Tässä liukuovi sivustolla on loistavaa tietoa, jos olet suunnittelemassa tälläistä muutosta kotiin. 




Kun kaikki oli valmista päätösten osalta, sovimme mittaus käynnin ja se olikin nopea visiitti. Tämän jälkeen jäätiin odottelemaan ovien saapumista malttamattomana. 9 kuukautta oltiin elelty ilman kokovartalo peiliä ( iik! ) ja nyt vihdoin odotus oli paremmalla puolella! 

Kuinka odotimmekaan päivää jolloin asentajat saapuivat, ja miten kätevästi ja nopeasti se kävikään. Touhuilin yläkerrassa omia juttuja ja ei aikaakaan kun kaikki oli jo valmista! Kuinka ihana olikaan hipsiä alakertaan ja nähdä tämä todella mieluisa muutos! 

Se tunne, kun olet odottanut jotakin kovasti, ja ajatus on että muutos on mieluinen, mutta kun sen näet ja se ylittääkin vielä odotukset, mahtavaa! Tässä kävi juuri niin! 

Eteinen todellakin muuttui entistä avarammaksi ja valoisammaksikin, tämä oli ehdottomasti tähän meidän uuden kodin eteiseen se piste iin päälle. 

Kiitos vielä kovasti * Mirror Line tästä upeasta työstä! 


Leppoisaa ja aurinkoista päivää kaikille! 


* tuotteesta saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan 

torstai 17. kesäkuuta 2021

No mutta miksipä ei?

 


Yksi päivä kukkia hakiessa ihastelin kukkakaupassa itselle niin lemppareita: auringonkukkia! Ne olivat normaalia auringonkukkia pienempiä, ja jotenkin niin kovin symppiksiä. Mutta siinä kun odottelin, että kimppuni valmistuu, niin ajattelin että ovatpa nuo kuinka ihania tahansa, niin eihän ihan vielä ole niiden aika kuitenkaan. Ei ehkä mikään ihme myöskään, että itse pidän näistä niin kovin, koska loppukesä on sitä omaa aikaani kesästä, ja kun loppukesään nämä yleensä liitetään. 

Kukat jäivät kuitenkin kovasti mieleeni ja kotonakin mietin, kuinka ihana kimppu niistä tulisi, ja kuinka se kotona ilahduttaisi. Aloin siinä sitten miettiä, että eihän sitä oikeasti ole sen oikeampaa kun väärääkään aikaa. Miksi sitä pitäisi odottaa, jos jostakin kovasti tykkää ja siitä tulee hyvä mieli? Niin suloisia kun auringonkukat ovatkin, niin onhan ne todellakin kuin pieniä aurinkoja, ja aurinko kuuluu kesään. Joten, eikö silloin ole juuri hyvä aika näille kukille? 

Kun sitten seuraavan kerran menin kukkakauppaan ( itse asiassa ihan toisella asialla ), niin olin päättänyt, että kotiutan kimpun näitä ihania auringonkukkia. Mainittakoon tähän väliin, että todellakin odotin oikein into piukeana, että saan vuoden ekat auringonkukat. 

Katselin ympärilleni, ja en nähnyt missään näitä kukkia. Ehdin jo ajatella, että olihan tämä nyt tuuriani, että olen myöhässä asian kanssa. Päätin kuitenkin kysyä myyjältä asiaa, ja suureksi onneksi kylmiöstä löytyi vielä muutama kappale sillä erää, joten sain kun sainkin haluamani kimpun! Kohtuu tyytyväisenä pääsin taittamaan kotimatkaa! 

Ja kuinka olenkaan ehtinyt tätä kimppua ihailla, ja olla niin tyytyväinen, että en jäänyt odottamaan pidemmälle. Näiden aika on juuri nyt ja varmasti pitkälle loppukesään // alkusyksyyn itselläni. Aivan ihana piristys kimppu! :) 

Tämä oli jälleen kerran muutenkin hyvä muistutus, että kannattaa kuunnella itseään, ja sitä mikä itsestä hyvältä ja oikealta tuntuu. Aina ei kannata liikaa odottaa, tottakai riippuen asiasta. Mutta sitä eletään tässä ja nyt, joten tälläiset pienet asiat arjen keskellä voivatkin olla yllättävän suuria! 

Mikä sinulle on tuonut iloa viime aikoina? 





LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...