perjantai 29. heinäkuuta 2022

Naantalin Asuntomessut: osa 1

 


                                                            

Terveisiä aurinkoisesta Naantalista! :) 

Viime viikolla reissattiin Naantaliin odotetuille Asuntomessuille. Edellisistä messuista onkin ehtinyt kulua useampi vuosi, ja ollaan ehditty muuttaa välissä, joten nämä messut olivat täten siksi kovin odotetut, koska hieman eri silmin kohteita katseltiin kuin aikaisemmin. 

Tähän alkuun on heti todettava, että messut olivat kertakaikkisen upeat! Paikka oli jo itsessään  aivan mieletön, ja täytyy sanoa, että sellaisiin maisemiin voisi koska tahansa muuttaa! Kalliota, peltoja, luontoa sekä järvi maisemaa. 

Ajattelin jakaa postaukseen kahteen eri osaan, koska kuvia tuli napsittua todella valtava määrä. Tulee helposti ähky jos kerralla liikaa katselee. Joten tässä ensimmäinen osa, ja toinen osa messukuvia tulee sitten pian perästä. 

Mietin myös miten postausta rakennan, mutta kun kuvat kertoo enemmän kun tuhat sanaa, niin mennään pääosin kuvien voimin, kerron aina mikä kohde kyseessä ennen kuvia. 

Postauksiin nostan siis omian suosikkeja messuilta, mutta toivottavasti näistä on paljon iloa myös teille lukijoille :) 


Kohde nro 23: Lammi Kivitalo: Rauhalanrinne ( ensimmäinen kuva myös ko. kohteesta ) 






Kohde nro 27: Talo Corten 





Kohde nro 32 a: TA- asunnot: Lounatuulen metsä





      Kohde nro 14: Villa Myötätuuli






Kohde nro 10: Ainoa koti: Villa Aalto 







Tässäpä nyt kuva kattaus ensimmäisestä viidestä omasta suosikista tämän vuoden upeilta messuilta! Jatketaan toisella osalla vielä heti kuun alussa, niin halukkaat ehtivät myös vielä messuilemaan jos messu kärpänen pääsee puremaan :) 

Messut ovat auki aina 14.8.2022 asti, joten vielä on hyvää aikaa lähteä messuilemaan ja viettämään mukavaa elokuista päivää Naantalin maisemiin :) 

Jos olet jo käynyt messuilla, oliko joukossa omia suosikki kohteitasi? :) Tai mikä itsellesi nousi suosikiksi messuilta?


Yhteistyössä: Asuntomessut


sunnuntai 17. heinäkuuta 2022

DIY-vinkki: Marimekko jakkara nro 2

 



Elettiin kesäkuun alkua ja kuljin Marimekon ohi ollessani kauppareissulla. Silmiini tarttui kangaspakka pöydällä ja oli pakko käydä pikaisesti liikkeessä sisällä. Ihastuin, siis ihan todella ihastuin kankaan väriin, se oli todella onnistunut ja kertakaikkisen kaunis! 

Nappasin nopeasti kuvan kangaspakasta ja jatkoin matkaani. Kotona kangas tuli uudestaan ja uudestaan mieleeni ja aloin miettiä mitä siitä kankaasta voisikaan tehdä. Sitä oli nimittäin pakko saada! 

Mieleeni tuli tuunata jakkara kokoelmaan yksi uusi tulokas ja kenties sitten myös jotakin muuta. 

Viikonloppuna sitten mentiin ostamaan kangasta valmiiksi, ja mitä ihmettä: tästä samasta väristä oli ilmestynyt myös astioita ja vuodevaatteet mm. Myös muita todella kauniita uutuuksia oli saapunut tässä muutaman päivän aikana kun käynneilläni oli väliä. Olin silmät ihan tähtinä tai sydäminä ( yhdet lemppari emojit! ) ja en tiennyt miten päin olisin! 

Mukaan lähti tällä kerralla kangasta, isot mukit ja servettäjä tässä samassa värissä. Tämä väri Unikosta iski sitten todellakin itselleni kovasti! :)

 Aikaisempi ihan lemppari sävy on muuten ollut muutaman vuoden takaa kun muistaakseni tuli ensimmäistä kertaa Unikko kankaasta mm. pellavaiset vuodevaatteet. Todella rauhallinen ja maanläheinen sävy. Sen jälkeen tuosta on tehty parikin versiota ja ne ovat olleet todella mieluisia itselleni. Nyt tuli tiukka kilpailija värissä rinnalle :) 

Viime kesänä tuunattiin parikin Marimekko jakkaraa vanhoista jakkaroista ( klick ) jotka olivat tyhjänpanttina. Maalin sävy jäi hieman harmittamaan silloin, vaikka jakkaroista tuli muuten aivan ihanat! Kiitos edelleen kuuluu @tiia_diy tästä ihanasta jakkara vinkistä! <3 Tiian instasta löytyy hyvät vinkit ja ohjeet jakkaran tuunaukseen! 

Nyt tilasin uuden jakkaran, koska halusin ehdottomasti puunsävyiset jalat jakkaralle, ja tuo kangas sopisi niin hyvin nimenomaan puunsävyisten jalkojen kanssa. 

Loman alkuun sitten yhden sadeillan ratoksi tuunailtiin tämä jakkara valmiiksi. Tämä kyllä syntyy todella nopeasti ja jakkaroista tulee todella mieluisia :) 

Tästä tuli kyllä ehdottomasti mieluisin näistä tuunauksista, ja olen niin tyytyväinen tähän  DIY-jakkaraan! :) Se on kuin tehty meidän kotiin! 

Jos yhtään mielit tehdä tälläistä pientä jakkara tuunausta, niin haastan ehdottomasti mukaan! :) 



P.S. Kuvassa vilahtaa myös blogin puolella ensimmäistä kertaa meidän uusi ruokapöytä! Teen tästä myös oman postauksen pian :) 

tiistai 12. heinäkuuta 2022

Lattiavalaisin vierashuoneeseen

 



Tuntuu, että uudessa kodissa suurimpien muutosten alla on ollut vierashuone jostain kumman syystä. Vajaan kahden vuoden aikana vierashuoneessa on vaihtunut moni asia, ja huoneesta on saatu paljon toimivampi niin itselle arkeen kuin sitten vieraitakin varten. 

Vierashuoneen sohvalla tulee vietettyä toisinaan aikaa enemmän kun yläkerrassa, ja pikkuhiljaa huomattiin että valaisin olisi tarpeellinen sohvan nurkkaan vaikka huoneessa onkin lattiasta kattoon asti ulottuva ikkuna ja huone on yleisesti ottaen todella valoisa. 

Pääsin tekemään yhteistyötä SESSAK:in kanssa ja valitsemaan sopivaa valaisinta heidän upeasta mallistostaan. 



Meidän molempien toiveissa oli, että valaisin olisi kohtuu yksinkertainen mutta muotoilultaan kaunis, koska valaisin tulee sijoittumaan sohvan taakse. Valaisimen piti olla myös suunnattava, jotta sitä pystyy käyttämään oivasti lukuvalona sohvalla ollessa. 

SESSAK:in Jack valaisin olikin juuri sitä mitä valaisimelta toivoimme ja sen suurempia mietintöjä asia ei sitten kaivannutkaan. 

Valaisinta löytyy sekä valkoisena että mustana. Täytyy myöntää, että hetken kyllä mietin että olisiko musta kuitenkin parempi valinta, mutta koska tosiaan halusimme yksinkertaisen valaisimen joka ei kuitenkaan "liikaa" paista sohvan nurkasta, niin tämä valkoinen oli aivan täydellinen valinta siihen. 

Valaisin on päässyt jo hyvään käyttöön, mutta varmasti tässä koko ajan syksyä kohti mentäessä (jippii!) valaisimelle tulee enemmän käyttöä. Ja monet lukijathan tiedätte, että en todellakaan ole kattovalaisimien suurkuluttaja, vaan pöytä // jalkavalaisimet sekä erilaiset tunnelmavalot ovat ympäri vuoden suurimmassa roolissa meillä. 



Kuvissa valaisin on tosiaan vielä sohvan edessä, että valaisin hahmottuu paremmin, mutta tosiaan oman paikkansa valaisin on löytänyt tuolta sohvan takaa.

Vierashuone on kapea ja pitkä ja kokonaisvaltaista kuvaa on kohtuu haasteellinen ottaa tästä huoneesta. 

Alkaisikohan nyt vierashuone olla aikalailla siinä "valmiissa" mallissa. No, rehellisesti sanottuna tälläisellä innokkaalla sisustajalla ei taida olla tulla koskaan valmista, vai mitenkä se nyt menikään! 

Meillä jatkuu tänään yläkerran kattoremontti, (instan puolella siitä laitoinkin eilen, murr..) mutta onneksi itsellä on työpäivä edessä sopivasti että pääsen remonttia karkuun koska koko yläkerran katto on purettu.. 

Mukavaa tiistaita kuitenkin kaikille! 


Yhteistyössä: SESSAK .

lauantai 9. heinäkuuta 2022

Kesä(kuun) kuulumisia

 


Mukavaa heinäkuun alkua tänne bloginkin puolelle! :) 

Heinäkuu on ehtinyt alkaa, ja hyvässä matkassa heinäkuuta jo mennäänkin. Kesäkuulta jäi kooste tekemättä, mutta ajattelin kuitenkin vielä tässä vaiheessa, että kylläpä sen vielä voi koostaa ja samalla siihen mahtuu myös lomakuulumisia. 

Ensimmäinen osa lomaa on tosiaan pidetty ja arkeenkin jo palattu tällä viikolla onnistuneesti. Seuraavaa lomapätkää sitten elokuussa odottaen. Mutta, katsotaan mitä kaikkea kesäkuuhun oikein sitten mahtuikaan! 


KESÄKUUSSA:

* vietettiin synttäreitä kuun alussa

* korjautettiin uutta pyörää kerta jos toinenkin ( onneksi viimein kunnossa! )

* lomailtiin pari viikkoa

* todettiin monta kertaa, että onneksi tuli hankittua ilmalämpöpumppu! 

* istutettiin nurmea uudelleen, ja kasteltiin sitä reippaasti

* lomalla iski jälleen korvatulehdus, mutta onneksi näyttää että se meni ohitse helpommin kun talvella

* saatiin yövieraita ensi kertaa uuteen kotiin

* leivottiin raparperipiirakkaa

* iloa toi kovasti uusi ruokapöytä joka on ollut nappivalinta! 

* retkeiltiin

* laitettiin istutuslaatikko, josta on oltu todella innoissaan

* poltin ihon todella pahasti ( miten nyt taas! )

* ulkoilutettiin kissoja kovasti

* pyöräiltiin ja ulkoiltiin kovasti 

* tuunattiin niin mieluisa Marimekko jakkara

* käytiin ihastelemassa omenatarhaa

* on nautittu hyvistä unista uusilla peitoilla että tyynyillä ( Kiitos Villa & Peite )

* öljyttiin terassi ja sisääntulo 


Kesäkuuhun mahtuikin todellakin vaikka ja mitä! Tuntui että listaa olisi voinut vaan jatkaa ja jatkaa. Tuntui kuin kesäkuu olisi ollut normaalia pidempi vai lomanko vuoksi aikaa riitti erilailla?!

Lomalle oli paljon loppujen lopuksi erilaisia hommia ja ajatuksia retkistä ja touhuista, mutta yllättäen lomalla kuitenkin päivät kuluivat nopeasti ja kaikkea ei millään saanut mahdutettua pariin viikkoon.

Täällä muuten ollaan ( yllätys yllätys ) niin tyytyväisiä kun helteet hieman väistyi ja on saatu myös hieman sadetta, kylläpä luontokin kiittää! Eilenkin oli kertakaikkisen ihana sää olla ulkona, kun ei ollut liian kuuma, mutta aurinko kuitenkin lämmitti ja oli niin kaunista :) 

Tänään olisi vielä vapaapäivä edessä, joten kohti vapaapäivän hommia! Kaikille toivottelen iloista lauantaita ja viikonloppua! 



LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...