Tiistai huomenia!
Täällä pidetään edelleen sairastupaa pystyssä. Jalan kanssa otettiin hiukan takapakkia, ja tutkimukset ( mahdollisen ) murtuman osalta jatkuvat tarkemmin huomenna. Kaikki peukut on nostettu pystyyn, ja parasta toivotaan, että parempia uutisia tulisi! Flunssa sen sijaan alkaa jo taittumaan paremmalle puolelle, jotain hyvääkin! :-)
Viime keväänä ihastuin t ä y s i n Magnolian oksaan, ja onnistuneesti yksi oksa ihastuttikin pidemmän aikaa silloin kotona.
Tämä siis oli ihan must listalla myös tänä keväänä, ja perjantain piristys olikin suuri, kun muru töistä tullessaan toi ( varaamani ) oksat kotiin.
Pari nuppua oli jo hiukan aukeamaisillaan, ja nyt oksissa on jo kolme isoa kukkaa auki! Ja voi kuinka olen ehtinyt ihastella kerran jos toisenkin nuita hurmaavia kukkia! Ovat ne aivan mielettömiä!
Kuvat postaukseen napsin lauantain kauniissa auringon paisteessa, jolloin kukkia ei ollut vielä auki.
Olen vaihtanut kuuman veden oksille liki joka päivä, ja joukkoon ripautin hiukan sokeria, lienikö näistä apua kun sain niin pian kauniita kukkia?! :-)
MUKAVAA HELMIKUUN VIIMEISTÄ PÄIVÄÄ!