Muutama postaus taaksepäin kerroin, että makkariin on pientä uudistusta tehty / luvassa. Mistään suurenmoisista asioista ei ole kyse, mutta sellaista yleisilmeen kohotusta ja kunnostusta. Päivittämistä raikkaampaan, sekä keväisempään muotoon.
Samalla mielessä on mahdollisesti jotain uudistusta myös seinien osalta, lähinnä ehkä haluaisin ikkunanpokan makkarista pois, nimittäin sille olisi toinen tarkoitus jo olemassa :-)
Joku saattaa muistaa, kun olen harmitellut useampaan kertaan päiväpeitto asiaa.
Alunperin olin tyytyväinen Ellokselta tilaamaani vaaleaan päiväpeittoon. Kooltaan se ei ollut kuitenkaan paras mahdollinen jenkkisänkyyn, ja parin vuoden aikana pintakin meni yllättävän huonoksi.
Kesällä ostin harmaan kevyen peitteen, mutta se oli heti miten virhe ostos, karvatassujen kynnet jäi siihen kovasti kiinni, ja se meni pian huonon näköiseksi, eikä se harmaa kuitenkaan päiväpeitossa ollut se mitä kaipasin.
Ongelma on siis ollut pidemmän aikaa kortilla. Mieleistä ei vaan ole niin helposti löytynyt.
Useamman kerran olen miettinyt ihan perus peiton ostamista päiväpeitoksi, ja nyt IKEA reissulla nappasinkin viimein matkaan sellaisen. Ihan mielenkiinnosta, kokeeksi!
Siitä hetkestä kun ensi kertaa uutta peittoa petasin sänkyyn, on ollut todella tyytyväinen mieli. Ihanan muhkea, ja mikä vaaleus koko makuuhuoneeseen tulikaan tuon uuden peiton myötä!
I LIKE IT! :-)
Kyseessä on siis parivuoteen peite, toimiva ratkaisu. Monissa blogeissa tälläinen ratkaisu on todettu hyväksi, ja voin nyt omasta kokemuksta parin viikon ajalta todeta saman.
Karvatassut ovat myöskin ottaneet peiton omaksi, ja unet kyllä maistuu päivisin todella hyvin uuden peiton päällä. <3
Helmi neiti tuli jälleen luonnollisesti kuvausapuun, että varmasti tulee olennainen kuvattua ;-)
Tyynyt vaihtuivat myös joulun jäljiltä, ja kun sain viimein päätettyä kevään värin, niin pienesti sekin hiipi makuuhuoneeseen, hento vaaleanpunainen.
Siksak kuvio ihastuttaa edelleen, toimiva!
Pallovalot ovat saaneet poistua sängynpäädystä, ja kokeilinkin ihan uudenlaista valoratkaisua tähän. Aikaisemmin sängynpäädyssä on ollut pallovalot, kesäiset kastelukannut, ja paperitähdet.
Nyt sängynpäätyä kiertää
Airam:in pitkä valosarja kaksinkerroin. Aivan ihana pimeällä, lupaan ottaa kuvaa ehdottomasti myös blogiin tästä! :-)
Tuntuu että myös tässä, vähemmän on enemmän!
Tälläisiä pieniä sneakpeek uudistuksia makkarissa kevään korvalla. Kurkataan vielä paremmin kun saan jatkojalostettua ideoita! :-)
P.S. Löysin tässä viikolla sohvan pohjalla sairastellessa ihanan uuden blogin.
Blogi on nimeltään
Hetkiä maalla, kannattaa ehdottomasti kurkata! :-)