Sunnuntaina pakattiin reppuun pienen pienet eväät, ja laitettiin nokka kohti läheistä ulkoilualuetta! Yön aikana oli pakkanen noussut monen päivän plussa kelien jälkeen, ja taivaalla lenteli ihan pienen pieniä lumihiutaleita. Päivä oli muutenkin vähän kirkkaampi kuin menneet päivät. Tämä oli täydellinen päivä retkeilylle! :-)
On aika kurkata myös viimeiset Crocsin testikengät, jotka meille on kotiutunut.
Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä onkin omat ehdottomat lempparit, nimittäin nämä Women's LodgePoint Suede Pull-On Boot kengät. Täytyy sanoa, että kovasti odotinkin pakkasia tulevaksi, että pääsen näillä kengillä tapsuttelemaan!
Kengät pääsivät tehotestiin jo meidän Pärnun reissulla, ja vaikka askelia kertyi reissussa, niin pian sain todeta nämä kengät todella hyväksi jalalleni. Pitempikin matka taittui kevyesti. Nyt viikonloppuna sensijaan otin kengät vielä erilaiseen testiin, ja lämmittämään jalkoja metsäretkelle, ja hyvin toimi myös siellä menossa! :-)
Olen sitä mieltä, että aivan liian harvoin tulee tehtyä tälläisiä metsäretkiä. Suunnitelmissa se on useinkin, mutta kummasti arki ja aika vie mennessään. Itse nautin aivan suunnattomasti kun kaikessa rauhassa saa kävellä luonnossa, ja katsoa sitä kaikkea kaunista mitä luonto tarjoaa jokaisena vuodenaikana.
Ensi vuodelle taidankin ruksata kalenteriin, että toteutetaan useammin tälläisiä yhteisiä tärkeitä hetkiä!
Murulle valikoitui nämä miesten Men’s AllCast II Boot kengät.
Kengät pääsivät tällä meidän retkellä myös tehotestiin, ja pari kertaa kysyessäni miltä kengät tuntuu oli vastaus: " oikein hyvältä ja tukevalta". Myös kenkien kevyydestä saivat nämä plussaa! Yhdessä myös mietittiin, että olisiko nämä kenties hyvät metsästysaikana pidettäväksi, koska varmasti pitävät jalat todella lämpiminä! :-)
Reipasta talvipäivää kaikille! ♥
Ja hei, huomena se alkaa, joulukalenteri!