maanantai 28. lokakuuta 2013

HM home Christmas

Muistatteko, muutama viikko sitten tein kurkistuksen jouluun postauksen? Kaikki lähti silloin siitä ihanasta porotyynystä ja sen ympärille lähdin rakentamaan meidän Joulua 2013. Löysin erittäin ihanat verhot, liinat, muutkin tyynyt sekä koristeet, aika kattavasti tein tilausta sekä Hennesiltä että Ellokselta. 
Mutta kuinkas sitten kävikään? 

Tuotteet tulivat kaikki ja oli kuin olikin erittäin mieluisia meille, ja olen edelleen tyytyväinen ja malttamattomana odotan koska pääsen laittamaan hiljalleen joulua kotiin. 
Mutta....
Kaveri sitten vinkkaili HM:n joulusta viime viikolla ja kurkkailin kunnolla sivuille ja oi ja voi, sieltähän löytyi sitten yhtä sun toista ja varsinkin sitä kolmatta! :-D









Katsokaa mitä ihania tyynyjä mm. siellä nyt joulu mallistossa oikein on :-) Voisin koska vaan ottaa nuokin tyynyt todellakin meille! Mutta mihin joutuisin kaikkien nuiden tyynyjen kanssa?! :-D Aivan ihania kerrassaan. Tuli varmaan tarpeeksi hehkutettua! ;-)






Kurkataas sitten hiukan astia puolelle. Sieltä(kin) löytyi vaikka ja mitä ihanuuksia. 
Ensinnäkin nuo lautaset ovat aika veikeitä minusta, varsinkin nuo matalat lautaset. Mainiot. Takana näkyvä keksipurkki on myös eri hieno, heti tuli mieleen että nyt lähtee vaaleanpunainen vaihtoon mikä on muuten saman tyyppinen Hennesiltä ostettu :-) Ja tuo kakkuvati, voi, ihanuus suuri kerrassaan! 

Onko mieleisiä teille? :-)





Nuo JOY kirjaimet oli aikasta hauskat myöskin, ne varmaan pitää kyllä kotiuttaa ehdottomasti täksi jouluksi :-) Puhumattakaan nuista serveteistä, aika kivat ja stemmaa kyllä niihin tyynynpäällisiin jos sattuisin vielä niitä ostamaan vaikka ;-) 


Tässä muutamia omia suosikkeja tämän vuoden HM home:n joulun valikoimasta, löytyykö omia suosikkeja sieltä? :-)


Joulutellaan hiljalleen! :-)







34 kommenttia:

  1. Ihania juttuja löytyy kyllä, löytyi monta suosikkia. Meille on tulossa tänä vuonna valko-hopea joulu, paljon ihanuuksia löytyy koristeissa :)

    Toivotan mukavaa joulun odotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiukan liikaakin oli suosikkeja ;-) Makuuhuoneeseen oli laitettava tilausta, ei voinut vastustaa ;-)

      Valko-hopealla linjalla meilläkin, se on kyllä ihana yhdistelmä :-)

      Kiitos samoin sinullekin! :-)

      Poista
  2. Hymyillen täällä luen postaustasi... ei muuta kuin taas tilaamaan :)
    Tyynyt, keksipurkki ja kakkuvati ovat todella ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän siinä Marru sitten tosiaan kävi että tilaus oli laitettava menemään...... enhän mä nuita voinut vastustaa ja laitoin sitten makkarin sisustuksen osin uusiksi joten nyt vaan odotellaan tilausta :-)

      Keksipurkki on niiiiin namu kerrassaan! :-) Ja liian moni muukin ;-)

      Poista
  3. Aww mitä tähtijuttuja!! :)
    Mukavaa päivää, Seija! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, meille tähtifaneille jälleen kerran liikaa ihanuuksia, aivan liikaa ;-)

      Tätä postausta olisi voinut jatkaa vielä vaikka kuinka, mutta päätin hiukan rajata ja ihan ihan ykkös suosikit keräsin :-D

      Kiitos samoin! <3

      Poista
  4. Mä katselin myös noita ihanuuksia vaikken suuri jouluihminen olekaan, mutta jtn jouluista hankin kotiin vaikkapa tyynynpäällisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta, pienestikin joulun tuntua kotiin niin se on vallan hyvä, ei missään nimessä liikaa tarvitse laittaa, tapoja on niin monia :-) Pienikin tuo tunnelmaa! <3

      Poista
  5. Aivan ihania juttuja! Täytyykin käydä kurkkaamassa H&M:n sivut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkkaa ihmeessä..... ostoskori vaan täyttyy liian helposti sillä kurkkaamis reissulla ;-) Ikävän nopeasti ;-)

      Poista
  6. Ihania löytöjä!! Pitääkin klikkailla hm jouluun! :) Ja mä kyllä ihastuin tohon gingerbred tyynyyn! :) Joka joulu päätän, että tänä jouluna on yksinkertaista ja kaunista, ja ostin jopa viime viikolla jouluservetit ja kuppikakut (mustavalkoista) Mutta niin tiedän, ettei koira karvoistaan pääse tänäkään vuonna, ja punainen puskee taas, koska niin tuo tyyny jo kirkaisi joulua mulle! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä oli kyllä tänä jouluna ihan extra ihania juttuja, ainakin minut yllätti hyvin hyvin positiivisesti! :-) Liiankin :-D

      Aivan, tuo on kyllä niin totta, varsinkin sitten kun näkee kaikkia ihanuuksia niin äkkiä se mieli sitten vaihtuu :-D Tuttu tunne! :-)

      Poista
  7. Ihania joulutekstiilejä! Laitoin itse asiassa tilauksen juuri H&M:llä: iso pino tyynynpäällisiä tulossa jouluksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, mukava kuulla :-) Täytyykin tulla sitten kurkkimaan sinun valintasi, niin tuhottaman paljon oli ihanuuksia siellä :-)

      Poista
  8. Kaikkea ihanaa sieltä löytyy♥ Kiva kun joku toinenkin on innoissaan!♥

    Ihanaa päivää!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liian paljon ihanaa ;-)

      Kyllä täällä on kuule sellainen joulu ihminen niin innoissaan jo ja miettii koska "uskaltaa" laittaa joulua ;-) Ettei liian aikaisen :-D

      Kiitos samoin! <3

      Poista
  9. Oi, mitä ihanuuksia, täytyy töiden jälkeen mennä nettishoppaileen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nettishoppailu(kin!) on niin mukavaa :-) Toivottavasti löysit omat suosikit! :-)

      Poista
  10. Ihania joulujuttuja HM Homelta, kyllä nuo houkuttavat! <3 Kiitos, kun jaoit Seija! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, todella kovasti houkuttaakin, hiukan liikaakin ;-) Siellä kyllä tänä jouluna ihan super ihanat jutut on kerrassaan :-)

      Tosi mukava kuulla että postauksesta oli iloa teille :-) Siitä tulee aina niin hyvä mieli <3

      Poista
  11. Voi ei! En taida uskaltaa edes mennä katsomaan tuonne HM sivuille... Olen ajatellut nyt olla tilaamatta yhtään mitään, mutta kun... :) Ihania löytöjä olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellä oli vähän sama tunne kun kaveri linkkaili näitä ihanuuksia että mitäs kun menen itse sivulle...... :-) Ja tilaushan se sitten oli tässä eilen kirjoitettava :-D Ei auttanut muu!

      Samaa muttaa ajattelin :-D

      Poista
  12. Voi hyvänen aika miten ihania tyynyjä, kiitti vinkistä Kaunein koti ohjelman jälkeen tämä tyttö surffaa h&m sivuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, vaikka monen moisia ihania tyyynyjä, kerrassaan niin nättejä kun voi vaan olla :-) Moneen makuun, kyllä löytyy :-)

      Poista
  13. Siellä oli monta ihanaa juttua, jotain olen jo tilannutkin :) Kyllä vaa jouluttaisi jo kovasti, mutta koitan nyt vielä hillitä koristeiden esille laittoa... jospa näitä kynttilöitä vaan nyt polttelisi kaiket illat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla että tilausta sielläkin lähti, mukava tulla kurkkimaan sitten mitä teille kotiutuu :-)

      Todellakin, jouluttaisi, kovasti! :-D Vähän aikaa jos tosiaan vielä jaksetaan hillitä :-D

      Poista
  14. No okei okei okei..sä saat mun hieman lämpenemään tälle joululle..mutta ennen marraskuuta en hehkuta ;)) hahahaah!

    Ihanat nuo lautaset (??) .. mä luulin eka et on tarjotin :)) Kivoja tuotteita olet löytänyt <3

    Kaunista iltaa!! Täällä meillä tuulee tosi paljon ja parvekkeen lasit vaa heiluu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos vähän ;-) Mutta tottakai, kaikki ajallaan kun hyvältä tuntuu :-) Itse nyt vaan olen tälläinen joulu hössöttäjä. enkä mahda mitään :-D Hih :-)

      Juu, ne oli lautasia, tarjoilu lautasia, aivan ihania kerrassaan :-)

      Kiitos samoin, aikasta kova sade tuntuu olevan!

      Poista
  15. Itse laitoin muutama päivä sitten tilausta ja paketissa on tulossa jotain mitä sinunkin kuvissa näkyy :) Tosi ihania juttuja, ja meinas vähän mopo karata käsistä tilausta tehdessäni :D Ihanaa, kohta pääsee laittamaan joulua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi mukava kuulla :-) Mutta arvaappa mitä, kyllä se mopo oli täälläkin karata käsistä kerrassaan :-D Niin paljon ihanuuksia sieltä vaan löytyi että! Kyllä oli pakko vaan johonkin se raja laittaa ;-)

      Poista
  16. Ai että miten ihania joulujuttuja, nuo tyynyt on kerta kaikkiaan kauniita! Täytyypä mennä itsekin sivuille hieman kurkkimaan... ;)

    VastaaPoista
  17. Pakko näitä hakea itsellekin, aivan ihania!!!!

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...