keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Kattauksessa kevättä








Hyvää huomenta kaikille! :-)

Meillä oli lauantaina vieraita, olimme pyytäneet molempien vanhemmat meille syömään. Päivä oli oikein onnistunut ja mukava. :-) Kiitos vielä vieraille kovasti! 

Ajatus on jo kovin keväässä vaikka ulkona pakkanen paukkuu, kaipa tuon ihan liian pitkään jatkuneen syksyn pimeyden vuoksi kevään valoa vaan odottaa niin suuresti. 
Kattausta miettiessäni mieleeni muistui yksi viime kesän Hemtexin poistokorista tehty osto, värikäs tulppaani pöytäliina! Ikinä tuo liina ei ole ollut vielä käytössä ja nytkin hyvin pitkään sitä kuitenkin mietin. Kodin väri maailma on muuttunut valko, harmaa mustaksi ja vaikka väreistä kovasti ennen olen tykännyt, varsinkin näin keväällä pastellit ovat olleet ihan in, niin nyt suht pieninä pisteinä niitä löytyy. Kokonaan toki en pysty luopumaankaan vaaleanpunaisesta ;-) 
Päätin kuitenkin sovittaa liinaa pöydälle ja kyllä se vaan ensi katsomalla oli aivan liian värikäs! ;-) Mutta ajatus lähti liikkeelle, millä sitä voisi hiukan rauhoittaa?! Kunnes keksin että haen IKEA:sta vesihyasintti tabletit päälle, näin pöytäliinan värikkyys ei niin hyppäisi silmille. 

Lauantai aamuna sitten pääsin yhteen mielipuuhaani: kattamiseen. Voi kuinka taas nautin kun pääsin laittamaan ja toteuttamaan, tuo se vaan on niin mukavaa puuhaa viimeisen päälle! 
Liina pöytään, tabletit päälle, servetit narulla kiinni, Iittalan tuikut koristamaan ja kaksi valkoista tulppaanikimppua koristamaan myöskin pöytää, hiljalleen alkoi valmistua. 
Olin tyytyväinen tähän loppu tulokseen, värikkyydestä huolimatta, olipahan tuo mukava piristys pakkaspäivään kaikesta huolimatta. 


Päivän menu: 

* Hirvenpaistia

* Keitetyt perunat

* Tuoresalaatti / leipäjuustoa


* * * * * * * *


* Vanilja jäätelöä sekä granaattiomenaa ja mangoa

* Fazerin punaista suklaata


Kovasti jännättiin kuinka saadaan liha onnistumaan mutta, se oli erittäin maukasta ja hyvin oli marinadi toiminut ;-) Ruoka maistui kaikille ja päivä sujahti nopeasti jutustellen. 

Jälkiruoaksi halusin myös jotain keväistä ja kun jäätelöä sen verran harvoin näin talvella tulee syötyä niin nyt oli oiva hetki sille. Jäätelön kaveriksi pilkoin mangoa ja aina niin hyvää granaattiomenaa. Loistava yhdistelmä! 


Näihin tunnelmiin! :-)




36 kommenttia:

  1. Kauniistipa olet kattanut varmasti maistuvalle aterialle <3 Kaunis kattaus kyllä tekee ateriasta vielä erityisemmän hetken <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitit niin osuvasti Iina! :-) Todellakin, olen aivan samaa mieltä että kattaus on jo puoliruokaa :-) Kaiken lisäksi kun kattaminen / miettiminen on niin vallan mukavaa puuhaa :-)

      Kiitos kovasti kauniista kommentista! <3

      Poista
  2. Kaunis kattaus! Nuo vesihyasinttitabletit oli kyllä loistoidea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija! :-)

      Tabletit oli minunkin mielestäni ihan se piste iin päälle! :-)

      Poista
  3. Ihanan keväinen kattaus ja tabletit tosiaan rauhoittavat kattausta. Kuulostaa ihanalta teidän päivä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samaa mieltä Jenni! :-) Ihan vallan liian räikeä tuo liina olisi ollut pelkästään :-D Mitähän olenkaan ajatellut viime kesänä kun sen nappasin mukaan?! :-D Hih. Mutta nuin se toimi kyllä mukavasti ja toi mukavaa piristystä! :-) Lopun kaiken tykkäsin kuitenkin tosi paljon vaikka erosi muun kodin väreistä täysin :-)

      Päivä oli tosi onnistunut ja ihana, hyvillä mielin eteenpäin! <3

      Poista
  4. Kaunis kattaus! Täälläkin ajatukset harhailee jo päivittäin kevääseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia! :-)

      Pikku hiljaa, päivä päivältä lähempänä kevättä! <3

      Poista
  5. Todellakin ihanan keväinen kattaus <3

    VastaaPoista
  6. Kaunista, ja olen sun kanssa niin samoilla linjoilla kattauksien tekeminen on niin hauskaa! Iloista päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-) On niin ihana aina alkaa suunnitteleen kattausta, värejä, astioita, kukkia..... kaikkea :-)

      Kiitos samoin! :-)

      Poista
  7. Ihanan pirteä kattaus :)

    VastaaPoista
  8. Todella kaunis kattaus ♥

    VastaaPoista
  9. Oi oi nam nam! Ja ihanan keväinen kattaus! <3

    VastaaPoista
  10. Ihanan keväisen pirteä kattaus, ja herkutkin kuulostaa kyllä aivan ihanille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annika! :-) Olin kyllä sitten loppujen lopuksi tosi tyytyväinen :-)

      Poista
  11. Todella ihanan näköinen kattaus, ja herkullisen kuuloinen menu! :-P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruoka maittoi hyvin ja kattauksestakin tuli sitten loppujen lopuksi itseäkin miellyttävä :-) Hih. :-)

      Poista
  12. Kaunis keväinen liina ja kattaus <3 Hyvin sopii nuo tabletit siihen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina! :-) <3 Tabletit kyllä kruunasi! :-) Olin tyytyväinen kun ne iskin pöytään :-D

      Poista
  13. Ihanan keväinen kattaus! :) Multa löytyy yks saman tyyppinen pöytäliina. Vois pitkästä aikaa mallailla sitä pöydälle, ihana piristys se on! :) Mukavaa viikon jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli! <3

      Oli tuo tosi pirteä kattaus ja en sitten heti liinaa edes lopun kaiken raaskinut ottaa pois vaikka ensin ajattelin että se lähtee heti pian pois :-D Mutta pieni piristys se nyt on :-)

      Kiitos samoin! :-)

      Poista
  14. Täydellinen kokonaisuus <3 mä hain kans pari kimppua tulppaaneita koristamaan pöytää, kun edelliset oli mennyttä :) otin violettina. Ens kerran valkoisia hih. Ne on kyllä niin ihania, olen ihan koukussa niihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos kauniista kommentista! <3

      Täällä on kanssa sellainen tulppi fani, aina oltava tuoreet maljakossa :-) Niihin vaan niin todellakin jää koukkuun :-)

      Poista
  15. Kaunis keväthenkinen kattaus! Tulee niin odotukset keväästä. Onneksi aika menee nopeaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! :-)

      Samoin täällä, kyllä niin kevättä odottaa vaikka sitä tuota talven tuloakin piti odottaa ja sitä niin toivoi, nyt on taas seuraava askel ja kevään odotus! :-D

      Poista
  16. Ihanan värikäs ja keväinen kattaus!! Mäkin oon niin valmis jo kevään fiilistelyyn ❤ Ja aivan ihanat nuo tabletit!!! :) Herkullinen menukin ja toi jätski granaattiomenalla ja mangolla kuulostaa ihan mielettömälle, KOKEILUUN!! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! <3

      Kattauksesta tuli sitten kyllä mieluinen vaikka pitkään piti miettiä menikö liian värikkääksi omaan makuun, mutta nuiden tablettien ja kynttilöiden kanssa siitä tuli kiva :-)

      Jälkkäri oli kyllä NAM, sopi niin hyvin jätskin kanssa :-)

      Poista
  17. Voi hyvä elämä kun on kaunista ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...