sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Väriä






Yleensä itselle ei ole vaikea keksiä postaukseen otsikkoa, vaan päinvastoin. Otsikko on usein heti mielessä ja siitä se jutun kirjoittaminenkin sitten lähtee. 
Tähän postaukseen kumminkin hetken mietin otsikkoa ja lopun kaiken päädyin lyhyeen ja yksinkertaiseen. 

Makkarin sängynpäädyssä pääasiallisesti koristaa valko-harmaat pallovalot. Alusta asti olen ollut niin tyytyväinen niiden tuomaan tunnelmaan ja ne sopivat enemmän kun nenä päähän tuon päädyn kanssa. Kesäksi kuitenkin mieli halusi jonkin piristys ruiskeen. Joskus on lupa hiukan leikitellä, eikö? 

Nämä ihanat Airamin Fantasia valot iskivät silmään ja ihastuttivat tuolla veikeydelleen niin minut että oksat pois! Valinta oli siinä, nyt oli aika laittaa kesän ajaksi veikeät ja värikkäät valot sängynpäätyyn. 
Nuo ovat mielestäni todella pirtsakat ja tuovat kesä iltoihin aivan ihanaa piristystä. Ja toki, ovat ilman valoja päiväs aikaankin todella ihanat! :-) 

Toinen vaihtoehto olisi ollut laittaa tuo veikeä sarja roikkumaan johonkin, tai myös parvekkeelle olisi tuonut piristystä tähän harmaaseen kesään. 

Tyynyt sen sijaan vaihtuivat värikkäistä nyt taas rauhallisempiin väreihin jotta ei tämä elämä ihan liian värikkääksi mene ;-) 

Värikästä päivää teille kaikille!


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *


Yhteistyössä: Airam

Kiitos yhteistyöstä! 


40 kommenttia:

  1. Tosi veikeä makkarin piristys, kyllä aina välillä kannattaa vaihtaa värikkääseen vaihtoehtoon ja nuo kyllä tuovat piristystä! Suloiset valot! <3

    Leppoisaa sunnuntaita Seija! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu Jenni! <3 Varsinkin näin h a r m a a n a kesänä nuo on kyllä ollut piristys :-) Vaikka hiukan epäilin alkuun meneekö liian pirteäksi mutta sopivat päädyn kanssa niin kivasti joten ei voinut vastustaa! :-)

      Sinne myös, sateesta huolimatta! <3

      Poista
  2. Nuo on kyllä hauskat! :)
    Kodin1:ssä kerran ihastelin :) Tuovat varmasti piristystä ja kesätunnelmaa!
    Kerran lenkkeillessäni näin nuo yhdessä asunnossa parvekkeella. Sopisivat erinomaisesti myös sinne ja terassille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, pirtsakat piristäjät! :-)

      Kodin ykkösessä itsekin ensi alkuun nuita ihastelin ja siitä ajatus lähtikin sitten mietintään että olisiko hyvät :-)

      Totta, eri hyvät terassille tai parvekkeelle! :-)

      Poista
  3. Kivat oli livenäkin. HL

    VastaaPoista
  4. Hauskat ja kivan kesäiset valot! :)

    VastaaPoista
  5. Oi miten söpöt valot, sopii tosi hyvin!:)

    Kivaa sunnuntaita Seija!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Merita! :-)
      Mielestäni ne sopivat niin kivasti tuohon päätyyn! :-)

      Samoin teille! <3

      Poista
  6. Onpas hauskat valot. Aivan ihana sängynpääty, väri on tosi herkku :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! <3

      Tuo pääty on niin mieleinen tuunaus, yksi parhaimmista! :-) Ja väri on niin mieleinen itsellekin! :-)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos! :-)

      Antaa kyllä piristystä tähän kesään kun sadetta tuntuu riittävän! :-)

      Poista
  8. Onpas hauskat! Todellakin kesäinen piristys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös AnuElina! :-) Tosi pirtsakat! :-) Hetki piti miettiä että onko liiankin mutta tyytyväinen olen kovasti ollut! :-)

      Poista
  9. Voi miten ihanat, minäkin haluan tuommoiset meille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on söpöiset! :-)

      Kipitä katsomaan Kodin 1:sestä, siellä ainakin löytyy! :-)

      Poista
  10. Ompas hurmaavat pienet kastelukannut <3

    VastaaPoista
  11. Ihanat!täytyypä hakea kahvihuoneeseen.-sanna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wautsi, juu, ehdottomasti! :-) Ovat erittäin ihanat juuri sellaiseen! :-)

      Kodin 1:sestä löytyy! :-)

      Poista
  12. Pienet väripilkut ovat tosi kivoja kotona :) Kaunista.

    Sateista sunnuntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan :-) Kun ei vaan tosiaan liikaa ;-) Hih :-)

      Mukavaa loppu viikkoa! <3

      Poista
  13. Upea kastelukannuviritys!=) Sopii kesään hienosti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, kiva piristys ja hiukan erilainen valosarja! :-)

      Poista
  14. Meillä vain ei pysyisi tuollainen nauha paikoillaan kun mies huitoo aina käsillään niin paljon ;D Meillä roikkuu sängynpäädyssä pieni valokivakehys, joka saa aina kovasti kyytiä kun sitä huidotaan miten sattuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kanssa sama huomattu että vähän tulee yön aikana kolisteltua :-D Aijemmin ei niin ollutkaan :-D

      Poista
  15. Vau, tosi nätti idea! Tosi kaunis jo pelkästään tuo puinen sängynpääty, kastelukannut tosin ovat piste iin päälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maikki! <3

      Sängynpääty on viime kesän ja muutenkin tuunauksista varmasti lemppari, tosi ihastunut olen siihen edelleen :-)

      Poista
  16. Tarkoitin siis kasvihuoneeseen:)näyttää löytyvän myös pikku ämpäreitä.-sanna-

    VastaaPoista
  17. Tosi ihana ja hauska valosarja :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-)

      Hiukan piristettä harmaaseen kesään! :-D

      Poista
  18. Näitä ihailin jo aiemminkin, aivan ihanat! Kiva kesäinen piristys :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Instassa nämä ehtikin jo vilahdella! :-)

      Ovat tosiaan aivan ihana piristys! :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...