On aika kurkistaa loman loppupuolella tehtyyn Turun että Naantalin reissuun. Kuvia ja juttua on sen verran paljon että katsellaan kahdessa eri osassa :-)
Viime talvena oltiin veljen lasteni kanssa elokuvissa katsomassa Risto Räppääjää, ja niin paljon kun olen aikaisemminkin kehunut ko. elokuvan värimaailmaa ja miljöötä niin tämäkään nähty elokuva ei siinä asiassa pettänyt minua. Elokuva sijoittui tosin Naantalin suunnille eikä tutulle Kartanonkoskelle.
Siinä talven kylmyydessä kuitenkin alettiin miettiä kuinka mukava olisi käydä Naantalissa hyvin pitkästä pitkästä aikaa kesällä ja siitä se ajatus sitten lähtikin poikimaan.
Varattiin reissulle aikaa pitkä viikonloppu minun loman loppupuolelle, tätä reissua oli ihana odottaa! :-)
Säätietojen mukaan olin varautunut hiukan jo kylmempään ilmaan ja liikkeelle lähdin farkuilla onnellisesti hellejakson jälkeen. Kuitenkin kun perille Turkuun päästiin ja käytiin pikaisesti hotellilla niin sain todeta vielä että kovin on lämmintä ja pakkohan se oli vielä mekko päälle heittää ;-)
Eipä sen puoleen, suunnattiin siitä suoraan Naantaliin ja vanhaan kaupunkiin, ja olihan siellä mitä ihanin kävellä auringossa ja kun ihana tuuli puhalteli välillä.
Olen niin myyty näille ihanille ja hurmaaville vanhoille kaupungeille! Nuo puiset pastelli sävyiset vanhat talot, tunnelmineen, oi ja voi, saa sanattomaksi. Ihailen ja hymyilen. Kaunista. :-)
Monet muutkin olivat eksyneet vanhaan kaupunkiin vaikka paras kesäloma aika oli jo ohitse. Tunnelma kaupungissa oli ihanan leppoisa siitä huolimatta ja itselle tuli heti tunne, että tuonne on päästävä myös ensi kesänä käymään!
Aika kului vanhaa kaupunkia ihastellen ja loppu kesän auringosta nauttien kaikessa rauhassa. Aika kului kuitenkin kuten yleensä reissussa niin hyvin nopeaa ja pian oli alettava etsimään ruokapaikkaa. Kierrettiin ja katseltiin eri vaihtoehtoja, valinnan vaikeus iski, mutta päädyttiin Naantalin Kaivohuoneeseen, ja tämä paikka oli kyllä aivan loistava ruokapaikka, lämpimät suositukseni ehdottomasti! :-) Nopea ja hyvä palvelu sekä ruoka oli oikein maittavaa. Mikäpäs tuossa oli auringon säteitä katsella... :-)
Ensimmäinen yö oltiin ihan Turun keskustassa, Scandic Julia hotellissa.
Hotelli oli todella tyylikäs ja moderni. Ko. hotellissa on tehty täydellinen remontti vuonna 2011 ja todella viehättävä paikka olikin :-) Huoneet olivat todella siistejä ja kuin uusia. Voin suositella tätä hotellia lämpimästi jos olet Turun suunnalle reissaamassa.
Hotellilta pääsee helposti tepastelemaan kaupungille että Aurajoen rantaan.
En voinut olla nappaamatta tähän loppuun vielä kuvia aamiaiselta. Monille onkin jo tutuksi tullut kuinka tykkään hotellien aamupaloista. Tämä oli kyllä ehdottomasti enemmän kun odotettu. Kaikkeen oli panostettu viimeisen päälle ja valikoimaa oli todella laajasti, sekä kaikki oli hyvin viehättävästi esillä.
Haluan kiitokset esittääkin loistavasta palvelusta myös tällä puolella hotellissa! :-)
Nyt on kurkattu hiukan reissutunnelmia ja tässä vaiheessa on hyvä jatkaa toisena päivänä lisää!
Eilinen vapaa hurahti nopeasti ja kivoissa merkeissä, tänään suunnataan taas työnläyskeeseen! :-)
* Yhteistyö postaus
Ihania kuvia ihanasta Naantalista! Tänä kesänä tuli monta kertaa siellä käytyä, ensi kesänä sitten taas uudestaan :)
VastaaPoistaNaantali on <3 Oli aivan iki muistoinen reissu ja heti mieli sinne halajaa uudelleen..... :-) Ensi kesää odotellen siis :-)
PoistaNaantali jaksaa ihastuttaa! Itse teimme tänä kesänä vain päiväreissun, mikä on ehdottomasti liian lyhyt. Josko talvella pariksi päiväksi sitten. :)
VastaaPoistaIhania kuvia ja tunnelmia teidän reissulta! <3 Mukavaa työpäivää! :)
Ehdottomasti jaksaa! :-) Porvoon kanssa, ehdottomat kesä kohteet molemmat :-) Aloin heti kotona jo kaipaamaan takaisin, joten ensi kesää siis odotellen vaan ;-)
PoistaTuolla tosiaan saa kyllä paljon enemmänkin aikaa kulutettua kun päivän, viehättävä paikka! :-)
Kiitos mukavasta kommentista, sadepäivän piristys! :-) <3
Naantalissa viihtyy aina, siellä on tosi kaunista :)
VastaaPoistaEhdottomasti! :-) Ja sitten seuraavaksi olisi se Raumakin pitkästä pitkästä aikaa josta aina kuvaat niin ihania kuvia! :-)
PoistaNaantali on kyllä ihana kesäkaupunki - ja vaikka lähellä asummekin, tulee siellä käytyä liian harvoin. Tänä kesänä käytimme siellä chicagolaisia vieraitamme ja kävimme myös Kultarannassa - jossa itsekin olin ensimmäistä kertaa.
VastaaPoistaEikö olekin jännä juttu, että vaikka asuu lähellä jotakin paikkaa niin saattaa olla kuitenkin niin että tulee poikettua harvoin! Olen itse huomannut ihan saman asian monesti ja sitä aina tuleekin ihmeteltyä että miksi.... :-)
PoistaKultaranta olisikin todella mielenkiintoinen kohde! :-) Kuulostaa todella kivalta teidän reissu! :-)
Kauniita ja kuvia ja mikä yhteistyö <3 <3 Mahtavaa Seija.
VastaaPoistaKaunis kiitos S sinulle! <3
PoistaNaantali on kyllä niin ihana paikka. Kivaa katsella näitä kuvia ja muistella meidänkin matkaa sinne tänä kesänä :) Kauniita kuvia <3
VastaaPoistaKesän muistoihin on niin ihana palata näin syksyn ja talven tullen. :-) Niihin ihaniin lämpöisiin hetkiin ja muistoihin :-)
PoistaKiitos Susanna kovasti kommentista! <3
Kyllä vain meiltä Suomestakin löytyy upeita paikkoja! Hienosti olet sitä ikuistanut :-)
VastaaPoistaKiitos kiitos Minna! <3
PoistaIhania reissukuvia -ja tunnelmia! <3 Naantali on yks Suomen kauneimmista kaupungeista! Itse en ole päässyt käymään moneen vuoteen. Ihanaa keskiviikkoa sinulle! <3
VastaaPoistaKiitos Heli! <3
PoistaNaantali oli kyllä todella ihana ja siellä nautti olosta todella mielellään :-) Ja kaipuu suuri uudelleen :-)
Mukavaa viikonloppua! <3
Mukavan kuuloinen reissu <3
VastaaPoistaOnnistunut kaikinpuolin! :-) <3
PoistaTe ootte tehneet niin kivoja reissuja koko kesän ajan! Näistä posteista sain ideaa meidän ens kesän juttuihinkin lasten kanssa. Eli tuun vaan keväällä selailemaan sun blogia reissuideoiden toiveissa <3
VastaaPoistaIhana kuulla Marika! :-) Tosi mukava kun olen voinut olla iloksi ja hyödyksi :-)
PoistaSuomessa on monta ihanaa paikkaa jossa kesällä aikaa viettää! :-)
Oot kyllä onnistunut saamaan kuviin juuri sen oikean fiiliksen♥ Ihana Naantali♥
VastaaPoistaKiitos Merita! :-) <3 Kuinka kauniisti sanottu! :-)
Poista