lauantai 20. joulukuuta 2014

* 20



Yöt sen kun vähenee, jouluaatto on taas askeleen lähempänä. Kaksi päivää töitä, ja sitten voi heittäytyä täysin joulutunnelmaan vapaiden merkeissä. :-) 

Luukussa 20. kurkataan piparitaloon. 
Piparitalo on kuulunut joka joulu lapsuudessa perinteisiin. Muistan aina kuinka ihana taloa oli valmistaa, ja loppiaisena oli aika "purkaa" talo. 

Monena viime vuonna tämä on ollut mielessä itsellä, mutta tuollaisissa en vaan ole niin kätevä, joten kerran itsekseen muutama vuosi sitten koettaneena, luovutin. 

Tänä vuonna kuitenkin päätin ottaa tämän ihanan perinteen takaisin, ja yhdessä sitten taloa kasattiin. Kyllä piparitalo vaan niin jouluun kuuluu, ja on yksi ihana koriste joulun aikana <3 

Oikaisin kuitenkin sen verran että ostin palat valmiina, kun sattui hyvä tuuri että löytyi kananmunattomana! :-) Innolla lähdin taloa koristelemaan, vaikka vähän meinasi jäykän sokerikuorrutteen kanssa hermoa kysellä ;-) Mutta, tänä vuonna ei luovutettu. Yhdessä hyvä tulee!

Viime viikonloppuna talo tuli kokonaan valmiiksi, ja tähän olenkin hyvinkin tyytyväinen, vaikka mikään hurmaavan mahtava se ei ole, mutta, meidän näköinen, yhteinen talo! <3

22 kommenttia:

  1. Ihana kyllä on, teidän ensimmäinen yhteinen talo... :-) Minä en ole koskaan tehnyt piparkakkutaloa, vaikuttaa varsin työläältä! :-D Ainiin, vinkki tuohon sokerikuorrutteen pursotukseen, laittaa tuubin hetkeksi lämpimään veteen, niin notkistaa mukavasti :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti sanottu Minna! <3

      Kyllähän se omalta osaltaan on työläs, vaikka hauskaakin, mutta myös toki se toinen puoli ;-)

      Kiitos vinkistä, sitä tosiaan mietinkin tuossa työn tohinassa, mutta sitten päätettiin vetää loppuun asti sitkolla :-D

      Poista
  2. Aivan ihana piparitalo! Mä olen myös pari kertaa kokeillut eikä siitä tule mitään!! EH.. ihastelen muiden <3

    VastaaPoista
  3. Ihana on ja herkullinen varmasti! <3 Itse olen aikanaan tehnyt piparimuumitalon alusta alkaen ja siitä koko päivän kestäneestä hommasta jäi vissiin sen verran kammo, etten ole sen koomin piparitaloa tehnyt. :D

    Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni! <3 Katsotaan koska tuon sitten raaskiikaan purkaa ;-) Pysytäänkö lapsuuden perinteissä :-)

      Voi ei, siinä varmasti ollut tosi iso homma! Hui :-D Ja en kyllä yhtään ihmettele että on jäänyt kammo. Mulle tosiaan jäi kanssa viime yrityksestä ja pari vuotta sitä piti hakea takaisin :-D

      Mukavaa lauantai iltaa! <3

      Poista
  4. Ihana piparkakkutalo ♥ Itsekin meinasin jälleen tänä vuonna tehdä, mutta nyt täytyy myöntää, että aika loppuu kesken :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3

      Sinulla onkin ollut monenlaista hommaa, ja ne tämän päivän leivät näyttikin niin herkulliselta! :-)

      Poista
  5. Talo on tosi ihana <3 se on yhteinen talo... :)

    VastaaPoista
  6. Kaunis piparkakkutalo ❤️ minunkin piti tehdä mutta tekovaiheessa tulikin porot ja reki ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :-)

      Mutta, se kuulostaa myös erittäin kivalta! :-)

      Poista
  7. Kaunis piparkakkutalo! Mulle tulee aina lapsuus mieleen, kun äidin kanssa taloa tehtiin (tai siis äiti teki ja minä söin taikinaa) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlaisilla muistoilla mennään :-) Lapsuuden muistot on kultaa! <3

      Poista
  8. Ihana talo, se kyllä kuuluu meidänkin perinteisiin :) Tunnelmallista jouukuun päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! :-) <3

      Olisi mukava nähdä myös teidän ihana talo! :-) Laita ihmeessä kuvia :-)

      Tunnelmmalista lauantai iltaa! <3

      Poista
  9. Nätti piparitalo! Minä en ole koskaan taloa rakentanut, mutta jostain syystä juuri tänä vuonna olen harkinnut sellaisen rakentamista enenmmän kuin koskaan aiemmin. Mutta rakentamatta se jää, tyydyn ihailemaan toisten väkertämiä taloja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos AnuElina! <3

      Kyllä tuohon tosiaan jonkinlainen himo tulee, kun se kammo oli ensin karkoitettu. :-D Mutta sitten tosiaan itsekin innolla odotin, ja tämän jälkeen seuraavina jouluina ihan samoin :-) Josko sinäkin sitten vaikka ensi jouluna :-)

      Poista
  10. Voi kun on suloinen piparkakkutalo <3 Ihanaa joulun odotus aikaa vielä sinullekin ja kiitos erittäin paljon mieltä nostattavasti viestistäsi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinua, kiitos Sanna itsellesi tosi kauniista viestistäsi! <3 Oli ilo lukea! :-)

      Poista
  11. Kaunis piparitalo! :) En ole itse koskaan tehnyt, jospa ensi Jouluna kokeilisi ;)

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...