maanantai 22. joulukuuta 2014

* 22







Nyt kyllä ollaan jo ihanan lähellä tätä suurta ja ihanaa juhlapäivää. Vain kaksi yötä jouluun. Voi kuinka tämä aika on ollut joskus todella jännittävää aikaa, ja nukkumaan ei ole maltettu aikanaan käydä millään. Niin jännittävää se pukin odottaminen oli. Tai, jos tosissaan puhutaan niin itsehän olen pukkia pelännyt enemmän kun kovasti, ja tonttu on asiat hoitanut ;-) 

Tänään kalenterissa kurkataan ihania talvisia kuvia kuusenhaku reissulta ja loppuun vielä laitan hyvän vinkin, vaikkapa vielä pukinkonttiin tai sitten itselle iloksi muuten vaan! :-)

Tosiaan edellis viikonloppuna tänne Eteläänkin satoi lunta. Kun oltiin lähdössä Porvooseen, oli saatu mukava lumipeite edellis yönä, kuten kirjoittelinkin. Seuraavana päivänä suunnattiin maalle kuusen hakuun, ja siellä lunta oli moninkerroin enemmän vielä kun koti konnuilla, kuten kuvistakin näkee. 

Puut notkuivat paksusta lumipeitteestä, teillä oli ihana valkoinen peite. Joka paikassa oli niin kaunista, ja satumaista. Voi kuinka toivon että lumi olisi säilynyt tämän reilun viikon, ja ainakin pitäisi ollakin :-) 
Heti oli niin paljon valoisampaa! Aurinkokin jopa näyttäytyi ihan pienen hetken, mahtavuutta! 

Kun kuusi metsälle lähdettiin, hangessa sai todellakin kahlata, tässä oli kuin lapsen riemu. Niin tätä lunta on odotettu pitkään kestäneen harmaan kauden päätteeksi. Oli aivan mahtava talsia, sekä rämpiä lumessa, ja valita kaunis kuusi kotia koristamaan! :-)





Sitten vielä lupaamaani vinkkiin :-)

Monelle on varmasti jo tuttua että Crocsit on saaneet minut täysin pauloihinsa. Ympäri vuoden, joka käyttötarkoitukseen löytyy nämä super mukavat kengät jalkaan. 
Nyt toista talvea alan käyttämään näitä AllCast Luxe Duck Boot kenkiä, ja en voi sanoa mitään muuta kun hyvää! :-) Näissä ei varpaat varmasti pääse palelemaan, ja eipä myöskään kastumaan! Tämä on taattu juttu. Pohja on myös erittäin hyvä, ja kengät onkin vähiten liukkaat mitä kaapistani löytyy! 

Nämä kyseiset kengät tuntuu olevan myös monien muiden suosikit, eikä ihmekään että yksi lempinimi näille onkin "blogikengät". 
Viime talvi jäi harmittavan lyhyeksi, mutta niin hyvät kokemukset näistä kengistä jäi mitä nyt ehdin pitämään, että nämä oli ensimmäiset talvikengät mitkä varastosta loppu syksyllä kaivoin. 
Itselle yksi näiden kenkien hyvä puoli on käytännöllisyys, nämä menee rentona vapaa-ajan kenkenä niin farkkujen kanssa kaupungilla, kuin sitten pitemmällä ulkoilullakin! :-)

Tästä linkistä pääset kurkkaamaan koko Crocsin mahtavaa valikoimaa! 

Mukavaa jouluista maanantaita ihanat lukijat! <3

20 kommenttia:

  1. Onpa teidän joulunviettopaikassa jo talvista! Ihania kuvia! <3 Ja nuo Crocsit olisivat tännekin kunnon pakkasille varmasti juuri oikea valinta, ihanat! <3

    Mukavia hetkiä ennen joulua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kuvat oli reilu viikko sitten otettu, mutta luvattu on että olisi lunta meille :-)
      Kiitos Jenni kauniista sanoistasi! <3

      Tuossa on kyllä kengät kohdallaan! :-) Olen ollut tosi tyytyväinen! :-) Ei kastu, eikä todellakaan palele varpaat! :-)

      Mukavia joulun tuoksuisia hetkiä! <3

      Poista
  2. Ihana, ihana lumi ja kyllä on kauniit kengät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos kovasti S! <3

      Joulun tuoksua teille! <3

      Poista
  3. Mahtavaa että saitte lunta sinne eteläänkin! :-) Kyllä nyt on joulufiilis kruunattu sataneen lumen myötä :-) Vaikuttaapa hyviltä ja toimivilta nämä "blogikengät", olisi kyllä kiva päästä testaamaan! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tuli. Vaikka koti seudulla oli tosi niukasti, mutta peitti kumminkin maan :-) Joulun vietto paikoissa sitten onkin paremmin :-)

      Nuita kenkiä voin suurella lämmöllä suosittaa! :-)

      Poista
  4. Ihanaa, että sinnekin on tullut lunta! Täällä on luvattu ihan kunnon pakkasia joulun yli joten tuollaisille kengille olisi kyllä tarvetta :)

    Mukavaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, aivan ihana asia, kyllä jo ajatukset oli että onko toinen musta joulu!

      Mukavaa ja joulun tuoksuista päivää! <3

      Poista
  5. Upeita lumisia maisemia! Onneksi saatiin vähän lunta tänne eteläänkin...ja ilmaisesti lunta on tulossa vielä lisäkin ennen joulua. :)
    Noilla kengillä taatusti tarkenee paukkupakkasillakin, hienot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos AnuElina kovasti! <3

      Älä muuta sano, todella iso onni! :-) Kyllä se heti tekee niin joulun tuntua enemmän ja on niin paljon kauniimpaa! :-)

      Nuo kengät ovat kyllä niin huippikset! :-)

      Poista
  6. Vielä kun mekin tänne lounaaseen saataisiin lunta (ripaus valkoista maassa)... Oikein ihanaa maanantaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän peukut että sinnekin edes pieni peite tulisi :-) Kyllä se on vaan tunnelman luoja! :-)

      Mukavaa maanantai iltaa! <3

      Poista
  7. Ihania kuvia.. :)
    Jouluiloa sinne! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ilona! :-) <3 Kiva kun kävit pitkästä aikaa :-)

      Mukavaa joulun aikaa myös sinulle! <3

      Poista
  8. Voi voi kun on kauniita maisemia. Ihanaa joulun aikaa sinulle ja teidän koko perheelle! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Sanna! <3

      Mukavaa ja joulun tuoksuisia päiviä! <3

      Poista
  9. Kauniit maisemat <3
    Ihanaa joulua Seija.

    VastaaPoista
  10. Kauniit talvimaisemat! Nuo saappaat näyttävät kyllä hyvännäköisiltä, täytyy laittaa korvan taakse! :)

    VastaaPoista
  11. Ihania talvikuvia! Me täällä vähän ylempänä etelä-suomessa odotetaan vielä lunta saapuvaksi!

    VastaaPoista
  12. Kylläpäs olikin ihanaa saada lunta!!! Me ollaan niin nautittu ja olen niin mielissäni kävellyt kuivin ja lämpimin jaloin juurikin noilla kengillä. Niin ihanat ja juuri sitä mitä sanoitkin, en voi kuin suositella. Ihania kuvia olet ottanut <3

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...