Tässä syksyn alussa olen huomannut vähän puoli vahingossa tehneeni muutamia ( nopeita ) mutta sitäkin herkullisempia ruokia tai välipaloja. Ajattelin muutaman näistä omista lemppareista nyt jakaa myös täällä blogin puolella, näistä kun on tullut ihan hitti! ;-)
Lähdetään liikkeelle tästä herkullisesta smoothiesta.
Kevät-talvella joskus huomasin kaupassa Valion uusia Kefir juotavia välipaloja. Itsehän olen aina innostunut kaikista uutuuksista, ja pakkohan tätä oli ostaa ja maistaa.
Makuvaihtoehtoja oli silloin: vadelma, persikka ja maustamaton. Nyt syksyllä mukaan on tullut mustikan maku.
Ajattelin silloin että olihan tuo ihan hyvää, mutta välillä huomasin että saattoi mennä osa purkista myös vanhaksi. Jotenkin aina innoissaan tuli ostettua, mutta sitten tosiaan ei aina purkki kuitenkaan tyhjentynyt loppuun asti.
Nyt syksyllä innostuin uudestaan tästä, ja heitin luottotuotettani kauralesettä joukkoon ja sekoitin pillillä. Nam! Johan alkoi maistua paremmin.
Olen itse välillä aamuisin huono syömään, mutta ei liikkeelle tahdo jaksaa lähteä ilman että jotain vähän haukkaisi. Tästä onkin tullut aamuihin oiva pelastus. Tämän avulla jaksaa hyvin muutaman tunnin eteenpäin.
Kirjoittelinkin, että olen elvyttänyt vanhan uinti harrastuksen uudelleen käyntiin ja uinnin päälle tämä on myös mitä parhain välipala. Nopeasti herkullista välipalaa!
SMOOTHIE
( 1 annos )
- 2dl valio Kefir välipalajuomaa
- 2rkl kaura / vehnälesettä
* Sekoita juoma ja leseet keskenään ja nauti!
* * * * * * * * * * * * * *
Jippii, vapaapäivä edessä ja ajattelin suunnata hiukan hakemaan lisää syksyn inspiraatiota!
Mukavaa vapaapäivää :) smoothiet on hyviä :)
VastaaPoistaKiitos, vapaa sujahti nopeasti ja mukavasti! :-)
PoistaNiin on! :-)
Kiitos vihjeestä! noin kun tuppaa käymään että purkkiin helposti jää ainakin annoksen verran vanhenemaan. Tuota kokeilen nyt sitten.
VastaaPoistaEipä kestä! :-) Mukava jos oli vinkkiä! :-)
PoistaIhan uusi tuttavuus minulle, kiitos vinkistä <3
VastaaPoistaMukava kuulla Susanna! <3
PoistaItselleni ei tämä Kefir maistunut edes smoothiessa, mutta herkulliset kuvat! 😍
VastaaPoistaReipasta sadepäivää! 💙
Voin hyvin Jenni kuvitella, koska itsellä oli tosiaan ihan sama tilanne aluksi tämän kanssa. Jotenkin ajattelin että "pakko" tykätä :-D Vaikka ei meinannut maistua. Mutta kummasti tosiaan leseiden kanssa menee! :-)
PoistaKiitos, ja mukavaa vaikka myrskyistä päivää! <3
Nams! Kuulostaapa herkulliselta! Minä rakastan smootheja ;)
VastaaPoistaSmoothiet on niin nams! :-)
PoistaTuota en olekaan huomannut kaupoissa, täytyy yrittää muistaa katsoa. Ihanat kuvat ja toivottavasti sinulla ollut mukava ja rentouttava vapaapäivä <3 Minä niin nautin tästä syyssateesta :)
VastaaPoistaKatsoppas ihmeessä! :-) Ja suosittelen kokeilemaan! :-) Vaikka tosiaan itsellä oli myös alkuun että vähän tykätä vai ei :-D Mutta herkku tuli sitten leseiden kanssa! :-)
PoistaTäällä on toinen, tänäänkin vaikka ihan myrskynnyt niin mahtavaa! :-D <3 Mukavaa viikonloppua! <3