Mukavaa uutta viikkoa kaikille!
Syyskuu alkaa vetelemään viimeisiään. Elo / syyskuu on mielestäni mennyt kyllä jotakin super nopeaa kyytiä. Tässä vaiheessa tuntuu kun kesästä olisi aikaa jo pieni ikuisuus.
Ylläoleva kuva jo vilahtikin tovin aikaa sitten Instan puolella. Kuva on otettu n. vuosi sitten kotoa, makuuhuoneesta.
Muistan tuon päivän kuin eilisen, kaunis ilta-aurinko paistoi sisään ja nautin tulleesta syksystä. Halusin ehdottomasti ikuistaa tuon hetken, ja mielestäni siitä jäi kaunis muisto. Aina kun katson tuota kuvaa, siitä jää itselleni hyvä ja rauhallinen mieli.
Ihastuin samoihin aikoihin kovasti heiniin sisustuksessa, mutta en ollut yksin ihastuksen kanssa. Meilläpä ihastui myös kaksi karvatassua niihin kovasti. Heinät piti sijoittaa korkealle johon neidit eivät päässeet.
Loppukesästä lähtien, on monesti ollut tarkoitus lähteä hakemaan jälleen muutama heinä koristeeksi, mutta se on toistaiseksi jäänyt. Vieläköhän ehtisin?
Nyt on aika aloittaa uusi syksyinen viikko!
Aivan ihana kuva ja tuo pömpeli on niiiin kaunis <3 <3
VastaaPoistaOikein mukavaa viikkoa ja aika tosiaan menee ihan hurjaa vauhtia!! Huh! EI meinaa perässä pysyä!
Kiitos kiitos <3
PoistaSe on itselläkin mieleen kovasti, ja harmittaa kun nyt ei ole niin oikeuksissaan paikalla. Lisä tila olisi tarpeen :) hih.
Tämä on kyllä niin kaunis kuva!
VastaaPoistaMukavaa uutta viikkoa :) Viikot menevät kyllä kovaa vauhtia.
Kiitos paljon <3
PoistaTodella nopea menee, ei perässä pysy! :)
Voi miten kaunis asetelma ja rauhallinen tunnelma <3
VastaaPoistaLämmin kiitos Johanna <3
PoistaKaunista <3
VastaaPoistaK i i t o s <3
PoistaIhana! Niin herkkä ja kaunis ja rauhallinen :)
VastaaPoistaIso kiitos Jaana <3
PoistaTodellakin kaunis ja rauhallien kuva, ihan yksi lemppareistani kauniista kuvistasi!
VastaaPoistaOi sinua, k i i t o s <3
PoistaAivan ihana kuva! Voin vaan kuvitella miten neidit ovat ihastuneet heiniin, saisi meilläkin niin kyytiä :D ihanaa viikkoa Seija! <3
VastaaPoistaKiitos Jenni <3
PoistaSehän se, heinät kyllä saa kyytiä ja kovaa :D
Mukavaa viikkoa sinnekin :) <3
Upea kuva ♥ Rauhallinen kuvaa juurikin täydellisesti!
VastaaPoistaKiitos kauniista kommentista <3
PoistaNiin kaunis kuva, ihailin sitä jo instassa <3 Heinät ovat niin kauniita mutta harmikseni minäkään en ole niitä poiminut vielä, täytyykin seuraavalla lenkillä katsoa jos niitä vielä voisi poimia, epäilen että meidänkin kissa olisi niistä yhtä mielissään :) Ihanaa alkanutta viikkoa <3
VastaaPoistaKiitos kiitos paljon <3
PoistaKissat ovat kyllä kovasti heinien perään, ne ei ihan matalalla voi ikävä kyllä olla :) välillä täytyy vähän karsia sisustuksesta :)
Kiitos, ja samoin sinne <3
Ihanaa viikkoa, niin kaunista <3
VastaaPoistaKiitos paljon ja samoin teille <3
PoistaKaunis kuva♥ Heinät sopivat sisustukseen niiiiiin hyvin!
VastaaPoistaKuva on todellakin kaunis ja levollinen.. ♡ Aika kiitää...
VastaaPoistaIhana kuva, tähän onkin hyvä palata uudelleen. <3 Heinät ovat kovasti mieleen täälläkin, eiköhän niitä vielä ehdi noutaa. :)
VastaaPoistaIhana kuva <3 Täälläkin varmasti yksi karvatassu voisi antaa heinille kyytiä. ;)
VastaaPoista