Marraskuu on ollut kohtuu ( lue: todella ) harmaa. Lunta ei ole vielä tullut pysyväksi asti, onkohan kerran tai pari hipsutellut jonkin verran, mutta siihen se on jäänyt.
Marraskuu on myös valokuvauksen kannalta se haastava kuukausi, ja josko kesällä tulee katseltua ahkerasti säätietoja siinä mielessä ettei hirveitä helle jaksoja olisi tiedossa, niin marraskuussa puolestaan odottelen aurinkoa vilahtamaan, jotta sellaisina päivinä saisi mahdollisimman hyvin kuvattua.
Uskoisin tämän olevan kohtuu monelle bloggaaja kolleegalle tuttu tunne?
Marraskuu onkin siis mitä parhainta aikaa sisustaa kotia erilaisin valoin luomaan lämmintä tunnelmaa edes sisälle, jos ulkona on kaikkea muuta.
Tunnelmavaloja meiltä löytyy ympäri vuoden, mm. pallopaloja, koska edelleen, kattovalot ovat aniharvoin täällä päällä.
Marraskuussa siis tulee lisättyä tunnelmavaloja luonnollisesti joulua ajatellen, mutta myös muut pienet valon lähteet ovat tähän harmaaseen kuukauteen tervetulleita.
Olen viime aikoina ihastunut enemmän, ja enemmän pöytävalaisimiin, ja jos synttärilahjaksi kotiutui tänä vuonna pitkään haaveiltu Tupla kupla, niin syksyä on ehdottomasti piristänyt Porin Kalustetalosta kotiutunut toinen haave, nimittäin: mini Block-valaisin.
Tiesin heti, että lampulle olisi loistava paikka olohuoneen tikas hyllyllä, ja siinä se onkin ollut aivan omiaan. Lamppu tuo kulmaukseen lämmintä tunnelmaa, ja pallovalotkin saivat lähteä lopunkaiken nurkasta pois.
Oletteko kurkkineet Porin Kalustetalon nettisivuille, tai käyneet myymälässä paikan päällä? Itse olen jäänyt sivuille kerran jos toisenkin "jumiin", koska sisustuskärpänen on puraissut, ja ideat ovat alkaneet täyttämään päätä! Mutta eipä se mitään, sekin on oikein piristävä juttu tähän harmaaseen kuukauteen.
Kannattaa myös muuten kurkkia heidän facebook sivuille tai instaan, nimittäin joulukuun alussa alkaa joulukalenteri, ja joka päivä luukun takaa paljastuu uusi tarjoustuote! :)
Kuinka ihanaa muuten onkaan kun pian päästään taas availemaan kalentereita! Näin se alkaa olla tämäkin vuosi kuukautta vaille paketissa.
Tähän loppuun vielä kuitenkin olisi tarjolla alekoodia Porin Kalustetaloon!
Nimittäin koodilla "stellavanilja" saat -10% alennusta koko heidän valikoimastaan 15.12 saakka!
Toivotaan, että se aurinko pilkahtaisi vähän näkyviin! :)
* yhteistyössä Porin Kalustetalo
Tuo Block-valaisin on kiva. Meiltä löytyy ko valaisinta kolme, jokaisen pojan huoneesta yöpöydältä.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua! <3
Se on niin kaunis ja ajaton 🥰
PoistaAivan ihana idea, se kuulostaa juuri hyvälle 😍
Mukavaa uutta viikkoa ja alkanutta joulukuuta 🎄💖