keskiviikko 12. helmikuuta 2025

Niin hyvää puuroa + loistava vinkki

 


Yksi päivä iltavuoroon mennessä piipahdin nopeasti kaupan kautta hakemassa evästä. Toisinaan itsellä on sellaisia päiviä, ettei oikein mitään tee mieli ja on vaikea keksiä mitä sitä ottaisi sitten esim. juuri evääksi mukaan. En tiedä voiko kukaan samaistua tähän, vai onko tämä joku oma hassu juttu :D 

Huomasin jotain nättiä vaaleanpunaista valmispuurojen seassa ja heti katsoin ( parhautta! ) että oli tullut uutuus puuro! Puuro kuulosti jo lähtökohtaisesti todella hyvälle, joten otin heti rohkeasti parikin puuroa mukaan. Uskoin, että se on oltava ainoastaan hyvää! Ja hei - kiva että tuntui että alkoi heti maistua! 

Siinä hetken mietin, että mitähän puuron kanssa sitten ottaisin. Mikään mehukeitto ei nyt oikein miellyttänyt, mutta kun kyseessä oli omenan sekä kanelin makuinen puuro, niin ajattelin että vaniljarahka voisi olla hyvä kaveri ja näin annoksesta saisi myös täyttävämmän. 

Rahka innostus puuron kanssa muuten juontaa joulunajalle kun instasta bongasin, että luumu-kaneli rahkaa laitettiin riisipuuroon. Ensin epäröin, mutta se oli oikeasti tosi hyvää. Joten tästä idea myös tähän puuro rahka yhdistelmään. 



Kaupasta lähdinkin sitten onnellisesti puurojeni, rahkoineni ja vielä omenoideni kanssa kohti työpäivää. 

Sinä päivänä jotenkin väsyttikin kovasti ( no sitä on välillä liikkeellä :D ) mutta tämä puuro innostus sai itseeni pirteyttä! Joo - o, joskus ne on pieniä asioita. 

Lämmittelin sitten töissä puuroni ja lisäsin päälle vaniljarahkaa. Ja voi pojat! Tämä jos mikä oli ensimmäisestä suullisesta niin hyvää! Nyt on pakko sanoa, että ei edes sanat riitä kertomaan. Aivan taivallisen hyvä yhdistelmä. Niin hyvä eväs tai aamupala tai iltapala... sopii niin moneen hetkeen päivässä. 

Olin tästä niin innoissani, että töiden jälkeen hain pari puuro annosta lisää ja olihan sitä heti maistatettava myös miehelle kotona. Tässä vaiheessa muuten tiedoksi, että tämä on myös gluteeniton, eli äärettömän iso plussa siitä! Tämä yhdistelmä sai myös mieheltä kehuja ja oli kuulemma sen verran hyvää, että sopii hänellekin välipalaksi esimerkiksi! 



Tästä Balanssi sarjasta on myös toinen maku vaihtoehto: tyrni-vanilja kaurapuuro. Sekin on maistettu ja varsinkin mies tykkäsi myös siitä. Itselle tämä omena versio on mieluisampi, mutta molemmat kelpaavat oikein hyvin. 

Nyt on ehkä parisen viikkoa mennyt kun bongasin tämän puuron, enkä edes tiedä enää kuinka monta puuroa meillä on jo syöty! Tätä on ollut niin usein eväänä töissä, on syöty välipalana sekä aamupalalla. Toimii! 

Tämä on ehdottomasti päivän herkkuhetki kun saa puuron lämmitettyä ja rahkaa päälle! 

Ja hei, tämä ei ole mikään mainos vaan ainoastaan lämmin suositus tälle loistavalle uutuudelle. Jospa joku siellä innostuu myös maistamaan ja kenties ihastuu samanlailla kun meillä on ihastuttu! :) 


Makoisaa päivän jatkoa! :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...