torstai 26. maaliskuuta 2026

Pääsiäinen lähenee + ihana arvonta

 


Mukavaa maaliskuun kokonaista viimeistä viikkoa kaikille! :)

Niin se on kevät edennyt ja ainakaan toistaiseksi ei ole vielä tullut sitä joka vuotista takatalveakaan. Sääennuste etelään näyttää lähipäivät kovinkin aurinkoista ja lämmintä, joten nähtäväksi jää ehtiikö takatalvi johonkin väliin iskeä. 

Pääsiäistä vietetään jo ensi viikolla ja siinä odottelisi neljän päivän vapaa itselläkin. Tämä alkanut kevät - talvi on ollut melkoisen kiireistä ja mietittävää riittänyt, joten josko nuilla vapailla ehtisi hieman hengähtää myös. 

Pääsiäistä ei ihan hirveäsi tule kotiin laitettua, kukilla on tässä(kin) suuri osa, mutta jotain pientä kuitenkin on mukava aina laittaa. Tässäkin silti toimii jo luottolauseeksi käynyt: vähemmän on enemmän. 



Näin jo tuossa hyvä tovi sitten instassa viehättävän kuvan pääsiäiskranssista joka oli tehty pöytäversioksi ja siitähän se sitten lähti idea rullailemaan itsellänikin, että tuossa olisi aivan ihana pääsiäiskoriste myös meille :) 

Ihanasta LSOY kodista löytyi hyvin tarvikkeita tähän kranssiin kuten tuo itse kranssi pohja ja sitten nuo upeat huovutetut munat. Aivan täydelliset! 

Tulostelimme sitten itse nuo puput 3D- tulostimella ja harsokukilla sai kranssin viimeisteltyä. Myös kauniit höyhenet toimivat loistavasti harsokukkien tilalla ja kranssista tulee mukavan keväinen niinkin. 

Alun perin tosiaan mallissa kranssi oli ihan pöydällä, mutta mielestäni siitä tuli aika kiva juuri näin kun se nojailee seinää vasten. Mutta sopii ilman muuta myös pöytäkoristeeksi, mikä vain enemmän miellyttää :) 



Ja nyt sitten a r v o n t a a n ! 

Haluttiin yhdessä ihanan LSOY kodin kanssa ilahduttaa teitä ihanat lukijat ja arpoa nämä ihanat tarvikkeet kranssiin! Voit sitten itse päättää millaisen kranssin teet ja laitatko nuo huovutetut munat roikkumaan oksiin, vai kenties tähän kranssiin. 

Palkinto sisältää:

* kranssi pohjan

* 4 huovutettua munaa

* 2 kaunista 3D-tulostettua pupua


Arvonta alkaa NYT ja päättyy sunnuntaina 29.3! Arvontaan voit osallistua tuttuun tapaan tässä blogipostauksessa sekä myös instan puolella! :) Voittajan ilmoitan täällä blogissa! 

Anonyymit osallistujat: muistakaa selvä nimimerkki, jotta mahdollisen voiton osuessa kohdalle tietää oikean voittajan! 

Olisi mukava kuulla onko sinulla jotakin pääsiäis perinteitä? :) 

ONNEA kaikille arvontaan! 


P.S. Kannatta kurkkia verkkokauppaan mitä kaikkea ihania kevään uutuuksia sieltä löytyy klick , tai mennä poikkeamaan kevät retkelle myymälään Porvooseen tai Loviisaan. Yhteystiedot löydät tästä


*osana yhteistyötä LSOY koti


15 kommenttia:

  1. Pääsiäiskokot, trullit ja rahkaherkut kuuluvat aitoon pääsiäiseen. Uutisissa sanottiin kylläkin tuleva munaton pääsiäinen. Osallistun arvontaan. Kirsi

    VastaaPoista
  2. Meillä on perinteenä aarteenetsintä lapsille. :) hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Pajun oksat ja rahkaherkut kuuluu pääsiäiseen. Ihana arvonta,mukana.

    VastaaPoista
  4. Palmusunnuntaina odotellaan trulleja käymään. Osallistun ihanaan arvontaan. Malla

    VastaaPoista
  5. Osallistun arvontaan, Iloista pääsiäisen odotusra!

    VastaaPoista
  6. pikku virpojia odotetaan käymään palmusunnuntaina mut muuten menee pääsiäinen töissä itselläni .
    arvonnassa mukana<3 -Noola

    VastaaPoista
  7. Pääsiäisperinteitä meillä on aivan nämä normit, että rairuoho, tipuja ja lapsille suklaamunia joissa sisällä kivaa. Meille aikuisille Mignon munia ja mämmiä. Teen rahkapiirakoita ja pashaa.

    Aikku

    VastaaPoista
  8. Helmililjat ja suklaamunat pojalle. T. Sanna

    VastaaPoista
  9. Pajunoksia, narsisseja, posliinipupuja ja suklaamunia kuuluu pääsiäiseen. Soili

    VastaaPoista
  10. Kukat, suolaiset ja makeat herkut kuuluvat pääsiäiseen. Tulossa sukujuhla. Kiti

    VastaaPoista
  11. Kaunis koriste pääsiäiseen :) Muutamat koristeet ja kukkia sekä pääsiäisherkkuja! Terkuin Sanneli

    VastaaPoista
  12. Hyvää pääsiäistä. Perinteinä vain mämmi, hyvä liharuoka, pasha ja suklaamunat, rairuoho, noita-akka ja tiput. Ennen meillä oli jopa pääsiäisaiheiset taulut ja lähetimme pääsiäiskortit suvulle ja ystäville mutta ei enää vuosiin sellaista. Petri

    VastaaPoista
  13. Meillä pajunoksia maljakossa ja narsisseja parvekelaatikossa. Ruuat ja herkut ostetaan vielä ja sitten pääsiäinen voi tulla.
    RiittaR

    VastaaPoista
  14. Suklaamunat, helmililjat ja narsissit kuuluvat meidän pääsiäiseen. LottaLe

    VastaaPoista
  15. Narsissit ja pääsiäiskorttien laitto ja koristelu kuuluvat🐥salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...