Viime lauantaina tehtiin päiväretki aina yhtä ihastuttavaan Porvooseen! Tätä retkipäivää kyllä odottaa aina yhtä suurella innolla, ja eihän tämä toki ainoaksi tänä kesänä tule jäämään :-) Hyvän matkan päässä kun näin idyllinen paikka odottaa, ja pääsee kuitenkin ihan 110% pois arjen kuvioista.
Lähdimme tänne säävarauksella, jos olisi kaunis sää niin pian aamusta liikkeelle. Sää näytti lähtöhetkellä oikein kauniilta, vaikkakaan ei niin lämpöiseltä joten ei kun matkaan. Perillä oli jo jopa valituilla vaatteilla kuuma, jonkin myöhemmin sitten alkoi tuulla ja sataa eli kaikki käytiin läpi!
En jälleen (kään) antanut kameran olla rauhassa, vaan kuvia oli räpsittävä muistoksi tästä päivästä. Mihin tahansa pään käänsikin niin löytyi kuvattavaa. Mukava muuten palata aina menneisiin retkiin, ja kurkkia mitä kaikkea silloin on tullut kuvattua. Jotain samojakin paloja toki löytyy, mutta hyvin paljon kuitenkin aina uutta kuvattavaa. Niin se ( kuvaus ) silmä kasvaa ja muuttuu ajan myötä.
Alku reissusta tuli räpsittyä tosiaan pääasiassa kuvat, koska loppu reissusta tummat pilvet valtasivat taivaan, ja muutenkin loppu reissu ei mennyt ihan toivotulla tavalla ikävä kyllä. Koti alkoi kutsua nopeastikin takaisin.
Kukka istutukset ihanien putiikkien edessä, ja pitkin vanhaa kaupunkia hurmaavat minut kerta toisensa jälkeen.
Tänä (kin) kesänä kiinnitin huomion tuohon samaan kuten viime kesänä, missä vanhoihin poimureihin on laitettu upeita orvokkeja. Tämä koko komeus on ihanassa vanhassa kaupan ovessa. Aika namu yhdistelmä! Tuo ihanuus jo instan puolella vilahtikin aikaisemmin. Tuossa olisi ehdottomasti ideaa! Hmm....
Pieniä ostoksia tuli myös tehtyä ( onko se nyt ihme! ) ;-) Mutta olin kyllä ihmeen maltillinen tällä kertaa. Yksi vakio-ostos on muuten Porvoon Irish Coffee. Vaikka en itse kahvia juo, niin se kahvin tuoksu on jotain valtavan hurmaavaa! Voi kun sen saisi tähän postaukseen liitettyä! :-D
Reissu tosiaan päättyi hiukan kurjasti ruokailun jälkeen, ja koti kutsui. Onneksi maanantaina kaikki oli jo täysin kunnossa.
Ravintolaan laitoin palautetta asiasta, ja hienosti ravintola asian kanssa sitten lopun kaiken toimikin. Päätin kuitenkin siitä syystä jättää tästä postauksesta ruoka osuuden pois, koska loppu hyvin kaikki hyvin.
Seuraavalla kerralla sitten hiukan laajempi kierros Porvoossa! :-)






