Innostuin katselemaan yksi päivä hyvin antaumuksella yhden lemppari merkkini Anno:n kesä tuulia tälle kesälle. En voi tähän alkuun todeta muuta kuin, että kuinka kuvat veivät mukanaan.
Elämäni koti sivustolla ( klick ) pääsee katselemaan näitä ihania uusia tuulia, joita hiljalleen kauppoihinkin tipahtaa.
Anno on kuvannut kesän sinisien unelmien kesäksi. Minä ja sininen eivät oikein kuulosta hyvältä samassa lauseessa, mutta huomaan usein ihastelevani sini-valkoisia sisustuksia, varsinkin kesällä.
Mutta eihän sitä tarvii kotiin kaikkea ottaakaan, vaan jotain on tosissaan mukava vain haaveilla.
Löydän kuvista monta ihanaa juttua, joita voisin ajatella katselevani kotona. Yllätys yllätys. Sisustus on asia joka tuntuu elävän koko aika, vähintään viikottain jos ei päivittäin ;-) Uusia ideoita, ja ajatuksia sulattelen yhä useammin ihanien sisustuslehtien parissa myös. Siitä onkin tullut itselle hetki, johonka pystyn antamaan luvan ;-) Muuten kun pitää mukamas olla koko aika touhuamassa ;-)
Huomaan kuitenkin, että tyyli on löytynyt viimein. Voin haaveilla ja miettiä monta erilaista, mutta huomaan seisovani mieluisasti oman tyylini takana. Se on asia josta saan hyvän mielen.
Kävin jo hiukan kurkkimassa kesän Anno uutuuksia, ja pian täytyy mennä uudelleen kun ihanuuksia on tullut lisää kauppoihin. Tällä viime reissulla sain muuten napata viimein kauan kaipaamani paperipussin Annolta, olinkin sitä odottanut kovasti! :-)
Miltä Annon kesä näyttää mielestäsi? :-)
Kuvat: klick.





-tile.jpg)
-tile.jpg)

