perjantai 10. kesäkuuta 2016

Tärkeitä sanoja



Perjantai, odotettu päivä. Aamuvuoro edessä, pikainen käynti kotona, ja sitten on aika hypätä bussiin ja hurauttaa ystävän luokse. Edessä on varmasti mahtava viikonloppu, uusine kokemuksineen, tätä on odotettu jo pitkän aikaa! :-) Tästä se lähtee viikonloppu liikkeelle! 




Olen monesti ehtinyt hehkuttamaan blogissani ihastusta AnnaMari Westin kortteihin. Kerta toisen jälkeen kuvat, että tekstit osuvat enemmän kun täydellisesti omiin ajatuksiini. Ja se tunne on mahtava! Upea! 

Jälleen kerran näin kävi. Sain ystävältä ihanan synttärikortin, jota olen lukenut useampaan kertaan. Aivan ihanan arkipäiväinen sanoma, jota monelle läheiselle toivon. Silti niin uskomattoman tärkeä samaan aikaan. Jälleen kerran, ne arjen ilot... <3 




Nämä kortin tärkeät sanat haluan myös juuri tänä perjantaina jakaa teille ihanat blogini lukijat!
Lähdetään liikkeelle :-) 


* enemmän päiväunia

* enemmän kukkia

* enemmän halauksia

* enemmän naurua

* enemmän iltakävelyjä

* enemmän musiikkia

* enemmän unelmia

* enemmän rakkautta 



torstai 9. kesäkuuta 2016

Uusi valaisin



Reipasta torstai huomenta! 

Täällä ollaan aikaisin hereillä, aamuvuoro edessä sekä tänään että huomena. Huomena töiden jälkeen onkin aika pakata kimpsut ja kampsut kasaan, ja suuntaan bussilla ystävän luoksi viikonlopuksi. Meillä on edessä kurssi viikonloppu, josta alkuviikosta kirjoittelinkin. Täällä alkaa jännitys lisääntymään, kun viikonloppu lähenee! Mutta, ehdottomasti hyvällä tavalla! :-) 




Toukokuun lopulla asennettiin ruokailutilaan hylly seinään, niin samoihin aikoihin tehtiin ruokailutilaan toinenkin muutos josta silloin kirjoittelin. Näinhän se usein tuppaa olemaan, että kun yhden asiaan tekee, niin tekee toisen ja kolmannenkin... 

Tuo ruokapöydän päällä ollut lamppu alkoikin olemaan viimeisiä " alkuperäisiä " juttuja tässä kodissa. 
Valaisin oli sinällään ihan täysin mieleiseni, mutta tuo tumma väri tökki viime aikoina enemmän ja enemmän. Yhdessä vaiheessa oli tarkoitus tuunailla valaisinta, mutta se sitten jäi. 

Valaisin vietiin ( jälleen ) vanhemmilleni säilytykseen, koska siitä ei haluttu luopua. Ajatuksissa on kuitenkin edelleen se tuunaus, ja kenties sille on käyttöä tulevaisuudessa. 




Olen joskus aikaisemmin kirjoitellut, että haaveissa on ollut ruokapöydän päälle Hektar valaisin, ja tunne vaan vahvistui kun olohuoneen nurkkaan kotiutui jalkavalaisin ko. mallista. 

Toinen haaveeni on kuitenkin ollut jokin " kevyt " versio, ja silmissäni olen sellaisen nähnyt pöydän päällä. Ihan täydellistä ei aikaisemmin ollut vain tullut vastaan. 

Eräänä päivinä IKEA:ssa käydessä se kuitenkin tuli eteen, ja hetkeäkään en epäröinyt. Valaisin, ja johto tarttuivat heti mukaan, ja illalla valaisin oli jo katossa. :-) 

Varsinkin nyt näin kesää kohden, tuo oli ihan täydellinen ratkaisu. Ihanan kevyt ja hempeä. Ja vaikka kattovalaisimia täällä pidetään ääri harvoin päällä, niin tuota jopa mielellään pitää. Valo on todella kaunis joka tuosta tulee. 




Olen ollut valaisimeen todella tyytyväinen. Lemppari kohtani, eli juuri tuo ruokailutilan alue on nyt entistä mieluisampi. :-) Vaaleaa ja raikasta. Näin ne palaset loksahtelevat kohdalleen. 

Pakko vielä tähän loppuun kertoa, että johdon kanssa tuli kyllä mietittyä tovi jos toinenkin. Ensin meinasin valita mustan johdon, mutta ajattelin sen olevan kuitenkin liian raskas. Seuraavaksi oli mielessä mustavalkoinen johto, joka olikin jo todella vahvoilla. Valkoinen kuitenkin voitti, ja se varmasti oli paras valinta! :-)

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Parvekkeella








Iloista huomenta tähän uuteen päivään! :-) 

Olenkin kirjoitellut, että tänä kesänä parveketta on sisusteltu ennätys innolla, ja parveke on ollut myös kovemmassa käytössä kuin aikaisempina kesinä. On ollut aivan suunnaton ilo mennä vain istuskelemaan parvekkeelle, ja tuoksutella kesää siellä. 

Parvekkeella on myös vietetty useampi herkuttelu // välipala hetki. Nyt kun uuden järjestyksen myötä vein pöydän varastoon, niin varsinaisesti ruokailu tarkoitukseen ei tällä hetkellä sovi, mutta välipala hetkiin sitäkin paremmin. 

Kukat ovat kestäneet myös erityisen hyvin tänä vuonna, ainoastaan äitienpäivä aikaan ostetut valkoiset ruukkuruusut ovat lähteneet vaihtoon. Tilalle hankin aina yhtä ihania tähtisilmiä. 

Yksi iso asia // muutos parvekkeelle oli verhot! Olen useasti kirjoittanut, että parveke on todella kuuma päiväs aikaan, ja silloin siellä ei ole ollenkaan mukava olla. 

Pidemmällä ikkunaseinällä meillä oli vanhasta kodista laitetut puiset kaihtimet "hätävarana", mutta mietinnässä on ollut uudistaa verhot toimiviksi. 
JYSK:istä meille kotiutuikin todella toimivat bambu kaihtimet mustassa värissä. Isommalle ikkunaseinälle laitettiin kaksi kaihdinta ja sivuun meni vielä yksi kaihdin. 

Tämä on ollut ihan luksusta, pahin paahde pysyy ulkopuolella, ja parvekkeella on ollut myös päivisin kiva olla. Iltaisin verhot saa vedettyä ylös, ja ikkunat ( lähinnä sivu ikkunaa avataan ), toimii sekin moitteettomasti. 
Bambu kaihtimet tuovat myös kodikkuutta parvekkeelle, ja juuri sitä tunnelmaa mitä parvekkeelle olen kaivannut. 

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Kesä herkuttelua



Mukavaa uutta viikkoa! 

Niin se on jälleen maanantai, ja uusi viikko alkaa. Kesäkuuta mennään jo hyvässä matkassa, ja kuukauden päivät olisi kun loma alkaa. Sitä ennen on kuitenkin pari pidempää vapaa putkea, joista tällä viikolla ensimmäinen. Tämä viikko onkin jännittävä, viikonloppuna kun odottaa kurssille meno. Suurella mielenkiinnolla, ja jännitykselläkin suuntaan ystävän kera kurssille. Kurssin antiin mahdollisesti jossain määrin tulen myöhemmin palaamaan blogissakin :-) 




Toukokuu antoi parastaan säiden suhteen, ja parveke valmistui myös toukokuun aikana kesäkuntoon kokonaan. Ehkä niillä säillä oli myös osittain syytä, kun parveketta innolla kuntoon laitettiin. Parvekkeen muutoksiin ja tunnelmiin palataan seuraavassa postauksessa paremmin. 




Mikähän siinä onkin, että ulkona ruoka maistuu monasti paljon paremmalle? Vanha sanonta, mutta niin osuva ja paikkansa pitävä. Tämän saman sanonnan voin hyvin allekirjoittaa myös parvekkeen osalta. Vaikka kyseessä olisi pelkkä Vichy lasi, niin parvekkeella kesän tuoksussa se vaan maistuu paremmalta! :-) Välipalat onkin siirtynyt meillä pitkälti parvekkeen puolelle kesän ajaksi. 

Ei ollenkaan hassumpi juttu! :-) 




Kesä herkuttelu on täällä aloitettu hiljalleen. Mansikoita on tullut ostettua useamman kerran, ja pari raparperipiirakkaa on tullut myös leivottua. Smoothiet on tullut useamman päivän herkuiksi pitkästä aikaa, ja ruokaisat salaatit on lisääntyneet listalla. Jäätelökausi on sen sijaan lähtenyt ihmeen "hitaasti" käyntiin, mutta ehtiihän sitä vielä. 

Tuore ananas sekä vesimeloni on myös ehdottomia kesäherkkuja, ja niitä pitääkin ostaa lisää pian! 

Mikä on sinun kesäherkkusi? :-) 

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Mini Hortensia ♥



Ihanaa ( kesäistä ) lauantaita! 

Täällä vietellään vapaata viikonloppua, ekstra päivällä kun eilisenkin sai jo vapailla! :-) Eilen saimme ihanan ystävä pariskunnan kylään, ja ilta meni jutellessa sekä herkutellessa. Arjen ihania hetkiä, ja voi kuinka tuota päivää oli odotettu kovasti! <3 

Kiitos vielä tuhannesti käynnistä! <3 Tätä muistellaan pitkään! 




Täällä on ollut pientä juhlan tuntua viime päivinä ilmassa. Nimittäin oli se aika vuodesta kun ikään lisättiin jälleen yksi vuosi lisää. ;-) Tämä on taas tässä muutamia päiviä mietityttänyt, mutta tiedän että kun tähän " ikään taas tottuu ", niin kyllähän se siitä menee. Kyllä se kuitenkin taisi viime vuonna vähän enemmän mietityttää kun siirryttiin uudelle kymmenennelle ;-) 




Viime viikonloppuna pienestä reissusta kotiin kiikuttelin tämän iki ihanan mini Hortensian. Sain tämän synttäri muistamisena, ja voi kuinka se on ilahduttanut :-) Tosi symppis, ja suloinen viimeisen päälle! Ihastelun huokauksia on riittänyt. 

Kukan laitoin ensi alkuun Tine K:n kuppiin, mutta siihen se on sitten jäänytkin koska sopii kyllä siihen täydellisesti. Omaan silmään ainakin todella namu yhdistelmä <3




Olikohan se viime kesänä, kun kuulin kukkakaupasta että Hortensia tykkää enemmän alta kastelusta kun suoraa multaan kastelusta?! 

Olen nyt ( varsinkin ) tämän pienemmän yksilön kohdalla kastellut pelkästään alta, ja kukka on loisto kunnossa. Hortensia kun ei kuitenkaan ole kukista helpoin, tai ainakin näin itse koen ;-) 

Onko teillä jotakin hyviä vinkkejä Hortensian hoitoon? :-) 

torstai 2. kesäkuuta 2016

Tuunattu maljakko



Huomenta, ja iloista kesäistä päivää!

Nyt se on kesä virallisesti alkanut, kesä on ollut kauneimmillaan // parhaimmillaan viime päivinä. Aurinko on ilahduttanut lämpimillä säteillään, ja eipä sitä oikein kauniimpaa kesän alkua voisi edes toivoa! Otetaan siis tämä kesä aika ilolla vastaan :-) 




Ihana Jenni vinkkasi jo tovin aikaa sitten mitä hurmaavimmasta pienestä tuunauksesta, ja eihän siinä muuta voinut kun laittaa asia korvan taakse ja toteuttaa heti hyvän hetken tullen :-) 

Kyse on nimittäin niin yksinkertaisesta jutusta kun suhumaalatusta maljakosta, mutta sitäkin ihanammasta sellaisesta :-) 
Näistä pyöreistä maljakoistahan on tullut aika hitti tässä kevään aikana, ja allekirjoitan kyllä itse, ovat ne vaan aivan ihania! :-) Jos en vielä tarpeeksi ehtinyt hehkuttaa ;-) 




Itsellähän on pyöreiden maljakoiden kanssa suht pitkä historia. Olen nimittäin joskus toooosi kauan sitten ostanut muutamankin sellaisen ( eri kokoisen ), ja aikanaan tuli tehtyä erilaisia kynttilä asetelmia niihin. Jossain vaiheessa tosin kyllästyin aivan täysin, ja oikeastaan turhauduin että kuinka tälläistäkin on tullut ostettua... 

Osa on tainnut mennä kiertoon, mutta kuinka ollakaan onneksi oli myös jäljellä! Kaikkea ei siis kannata heittää kuitenkaan pois, vaikka kuinka kyllästyttäisi, koska kuitenkin voi mieli muuttua ajan kanssa. 




Ensimmäinen maljakko sai mustan maalin ylleen, ja valkoinen odottaisi tekijäänsä. Viikonloppuna ehdin suhutella äidille myös mustan maljakon. Tämä oli kyllä todella mukavaa puuhaa, ja nälkähän kasvaa syödessä, ja näitä voisi maalata vaikka millä värillä... :-) 

Tällä hetkellä maljakossa ilahduttaa vuoden ensimmäiset Pionit, yhdet ehdottomista lemppari kukista. Kuvan Krysanteemit olivat todella kestäviä, ja niistä oli iloa pitkän aikaa. Kuinka innoissaan nyt laittelenkin aina uudet kukat maljakkoon! 

Vielä suurin kiitos Jennille ihanasta vinkistä! <3

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Kepeästi köpsötellen kesään



Kesäkuiset huomenet kaikille! :-)

On ollut aika kääntää kalenteri seuraavaan vuodenaikaan: kesään! Vaikka onhan tässä kesäisistä tunnelmista saatu viime päivinä nauttia vielä toukokuunkin puolella. Mutta, kaikesta huolimatta, nyt on KESÄ! 




Instagramin puolella on vilahdellut tämän viikon ajan kestävä huippu tarjous! Joko olet bongannut? 
Nimittäin nyt Crocs verkkokaupassa sekä Crocs myymälöissä ( Helsinki, Vantaa, Turku, Lempäälä & Kuopio ) saa koodilla VIP25 -25% normaalihintaisista tuotteista! 

Tarjous on siis voimassa 30.5- 5.6.2016! 




Me köpsöteltiin viikonloppuna pienellä reissulla uusilla ihanilla kengillä. 
Itse olin kuullut kovasti hyvää tästä naisten uutuus mallista, ja nyt muutaman päivän käytön jälkeen voin allekirjoittaa itse saman, ja jatkaa suositusta eteenpäin :-) 

Kengät ovat aivan uskomattoman pehmeät, näillä taittuu pidempikin matka helposti. Kengät sopivat myös moneen eri menoon, siitä oma plussansa! 

Kyseistä kenkää löytyy kolmena eri värinä, itselle valikoitui ajaton musta. 




Aikaisemmalla hyvällä kokemuksella muru valitsi miesten tyylikkäät uutuus kengät, Norlin Slip-on mallin.
. Vastaavanlaiset Crocsille tyypillisesti kevyet kengät ovat olleet kovassa käytössä, ja täten päätös oli helppo, ja valinta oli nämä miesten kengät. 

Väriä mietittiin pitkään yhdessä, ja punainen oli ensimmäinen vaihtoehto, mutta päädyttiin kuitenkin mustaan myös. Punaiset ovat kuitenkin käyneet usein mielessä, joten ehkä kaappi vielä täydentyy...




Täällä köpsötellään vielä tänään iltavuoroon, ja huomena aamuvuoroon. Sitten olisi edessä peräti kolme vapaapäivää, ja erittäin mukavia sellaisia! :-) Saamme nimittäin ihanan ystävä pariskunnan kylään, ja voi kuinka tätä on odotettu kovasti! <3 Sen lisäksi on suunnitelmissa pientä juhlaa, kesäkuun alku kun sitä joka vuosi tuo mukanaan... 

maanantai 30. toukokuuta 2016

Bye Bye May




Toukokuu vetelee viimeisiään. On aika ottaa kesä vastaan. Toukokuu on antanut jo parastaan säiden suhteen, toivottavasti kauniit päivät jatkuvat myös kesäkuussa. Muutama viileä päivä väliin tekee toki aina hyvää, ja taas jaksaa! ;-) 

Toukokuu kiteytyi tällä kertaa kuutentoista kuvaan kollaaseissa. 
Tähän jo kesäiseen kuukauteen mahtui paljon kukkia, ja parvekkeen laittoa sekä kesään valmistautumista. Ensimmäiset parvekekukat on jo lähteneet vaihtoon, mutta täytyy kyllä myöntää että yllättävän hyvin ovat hyppysissäni kestäneet. Parvekkeella on tänä kesänä paljon vihreää, ja kukissa pääsääntöisesti valkoista. Viimein löysin mieluisan Hortensian myös, parvekkeen ihanuuden.

Toukokuussa ei sisustelukaan hiljentynyt, vaan päinvastoin kuten eilisessä postauksessa kirjoitinkin. Nyt on ihana tulla iltaisin kotiin kun kotona on kevyt ja kesäinen tunnelma. 

Kamera on kiikkunut mukana toukokuussa (kin) kiitettävästi, ja kuvia on tullut muistikortille useampia otettua. Edelleen päivä päivältä kuvaus vie enemmän mukanaan. 

Näin kuun loppuun // kesän alkuun täällä odotellaan ensimmäistä kesän Piknik reissua. Vihdoin löysin myös täydellisen Piknik huovan, joten toivottavasti pian päästään testi käyttämään! 


MUKAVIA KUUKAUDEN VIIMEISIÄ PÄIVIÄ! 


sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Sneakpeek



Täällä on kyllä nyt totaalisesti sisustuskärpänen purrut, eikä tietoakaan että se kärpänen lentäisi kesälomalle, kuten usein tähän aikaan vuodesta tahtoo käydä. Pieniä muutoksia // uudistuksia on tehty useampia, ja ideoita päässä riittää. Saa nyt kuitenkin nähdä, että täytyykö kärpänen lennättää lomalle joka tapauksessa, kun nyt ei meinaa aika antaa kaikelle periksi :-) 

Sain viikolla toteutettua yhden p i t k ä a i k a i s e n haaveeni. Se vaatikin hieman työtä, ( tai hieman enemmän ) mutta tässä tapauksessa hyvää kannatti todellakin odottaa ja onneksi en oikaissut missään vaiheessa. Vaikka tosiaan aikaa tämä otti, niin sain juuri sen tuloksen jonka 100% halusin. 

Kuvissa siitä vilahtaa pieni vilahdus, ihanaa mustavalkoista. Paikkaansa nyt vielä hiukan hakee, koska pallovaloihin liittyvä muutos on tulossa tuohon Singerin päälle. Mutta, kaikki löytävät varmasti ajan kanssa paikkansa, ei siis hätiä. 

Omenapuun kukat ilahduttavat niin paljon tällä hetkellä, kuten viikolla kirjoittelinkin. Toivottavasti tältä pieneltä viikonloppu reissulta tarttuisi myös mukaan pari oksaa, alkukesän suuri ilo. Nyt voi kai pikku hiljaa jo sanoa kevään taittuneen kesäksi, pianhan käännetään jo kalenteria! :-)




perjantai 27. toukokuuta 2016

Uusi ihastus



Perjantai huomenta kaikille! :-) 

Tänään on vielä herätty aamuvuoroon, ja edessä olisi viikonloppu vapaa. Reissun merkeissä menee tämä viikonloppu, ja hieman myös juhlien. Iik, synttärit lähestyvät uhkaavasti ensi viikolla, ja taas tulee vuosi lisää, mutta edelleen, ikähän on vaan numeroita! Ei kanneta huolta asiasta! :-) 




Siitä on jo reipas vuosi kun aloin kaipaamaan ruokapöydän taakse "jotakin". Mielessä oli jonkin näköinen pieni hylly, mutta en vain päässyt lopulliseen ratkaisuun millainen. 
Samoihin aikoihin näin ystävälläni ihanan naulakon, joka oli ihana ja näyttävä osa sisustusta. Naulakko vei voiton tässä vaiheessa, ja metsästin mieleisen naulakon ja naulakossa on nähtykin erilaisia "asetelmia". 

Mielessä kuitenkin on kummitellut aikaajoin se hylly... viime aikoina entistä enemmän ja päätinkin, että mieleinen kun tulee vastaan niin sitten naulakko vaihtuu hyllyyn. 

Vanhaa ratkaisua pääset kurkkaamaan esim tästä.





Mieleinen hylly löytyikin viime viikolla Hobbarin myymälästä, ja ainoastaan pähkäilin että otanko kaksi yksi tasoista, vai tuon kaksi tasoisen. Kysyin murunkin mielipidettä, ja tuohon kaksi hyllyiseen sitten päädyttiin. 

Ensi kertaa en tuota hyllyä katsellut, vaan olin jossakin nettikaupassa sitä ehtinyt aikaisemmin ihastella. Kun sitten näin sen edessäni, ei ostopäätöstä tarvinnut enää miettiä. 

Tuohon ruokailutilaan tuli tehtyä myös toinen muutos, kurkataan siihen pian myös! :-) 

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...