maanantai 10. joulukuuta 2012

Lauantai ♥

Toissa lauantai.. .. niin ihanaa tunnelmaa täynnä. Yhteinen vapaa kullan kanssa.♥ Parhautta. Hitaasti herätä kauniiseen lumiseen pakkas aamuun, teen ja kahvin merkeissä. Pikku hiljaa lähdettiin kaupoille, uusia ulkoilupukuja hakemaan sekä ruokakauppaan sekä pientä joulun tunnelmaa.  Onneksi ihmisiä ei vielä liioin ollut liikenteessä. Siitä suunnattiin nokka vanhemmilleni. Toisen veljeni lapset siellä odotteli, monen vuoden perinteellä että leivotaan joulun piparit yhdessä. Perinteitä on aivan ihana vaalia. ♥ Joululaulut soimaan ja leipomaan. Lauantai oli ollut aivan ihana jo tähän asti. 




Hämärässä ja pienoisessa lumisateessa kun kotiin palattiin alettiin valmistella iltapalaa. Ajatuskin yhteisestä rauhallisesta koti illasta toi ihanan tunteen kerrassaan. ♥ Joulukuu oli alkanut ja oli vain aikaa, ei kiire mihinkään. Tämä ilta oli varsin ihana. ♥




Aivan valtavan pitkästä aikaa tarjolle laitettiin juustoja,keksiä sekä rypäleitä. Viiniä unohtamatta. Mihinkä ihmeeseen nämä minun herkut onkin jäänyt?! Kyllä maistui hyvälle. Käyttöön myös korkkasin viime vuoden ihanan joululahjan, Rivieran juustotarjottimen, ihanuus ♥





Aivan ihanaista alkuviikkoa ihanat lukijat! ♥


12 kommenttia:

  1. Näitä tunnelma kuvia ihastelin kahvikupin kera niin kovasti jälleen :) Aivan ihania. Niin kaunista teillä jälleen sekä ihanasti toisenne huomioitte :) Kaikkea ihanaa alkavalle viikolle! Toivoo Miia

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa niin ihanalle tuollainen yhteinen rauhallinen ilta. Kaunis tunnelma! <3 Ihanaa joulunodotusta! <3 :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania tärkeitä hetkiä :-) ♥ Kiitos kaunis sinulle! :-) Sinulle myös! ♥

      Poista
  3. Mä oon niin kade :) Aivan ihanankuuloinen viikonloppu sulla!

    VastaaPoista
  4. Meillä on vielä äitin kanssa perinteiset piparitalkoot edessäpäin. :)

    Ihanaa viikkoa sinullekkin ja mukavia joulukuun koti-iltoja kullan kanssa! :)

    VastaaPoista
  5. Kullan kanssa vietetty aika on aivan parasta ♥

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...