perjantai 22. marraskuuta 2013

Herkutellaan Suklaa pannacotalla yllätyksin



Tänään herkutellaan oikein kunnolla, eikös? 

Joulupostauksessa viikonloppuna vilahti tämä suklaa pannacotta. Toivomuksesta sekä siksi kun tämä on ihan huippu herkku niin ansaitsee myös ihan oman postauksensa resepteineen joten tässä se nyt sitten tulee :-) 


SUKLAA PANNACOTTA

♥  n. 4 annosta 

* 2 liivatelehteä (itse laitoin 3!)
* 4dl kuohukermaa
* 1½dl maitoa
* 3rkl sokeria
* 150g tummaa suklaata (itse käytin Fazerin punaista)

Koristeeksi: rouhittua suklaata

1. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen noin viideksi minuutiksi.
2. Kuumenna kattilassa kerma ja maito keskenään. 
3. Nosta kattila syrjään ja lisää joukkoon rouhittu suklaa sekä sokeri. 
4. Sekoita tasaiseksi ja lisää joukkoon hyvin puristetut liivatelehdet.
5. Kaada seos tarjoiluastioihin, huom. sellaisiin jotka kestää kuumaa! 
6. Laita tarjoilukulhot jääkaappiin vähintään muutamaksi tunniksi tai yön yli. 
7. Koriste valmiit annokset :-)




Tämä pannacottahan on yksinkertainen herkku tehdä ja oikeastaan mielestäni ei edes voi epäonnistua ;-) Kuten itselle kuitenkin joskus kovasta leipomis innosta huolimatta tuppaa käymään. Ainoa harmi kun tämä on niin pitkään jääkaapissa, mutta hyvää jaksaa odottaa, eikös? 

Meiltä tämä kyseinen herkku löytyy tänä vuonna jouluaaton ruokapöydästä jälkiruokana. Koristelen vielä kulhot kauniimmin aattona, tämä oli testi versio :-) Mutta enemmän kuin hyvää, tätä voin niin lämpimästi suositella kaikille :-)




Haluan vielä palata yhteen ihanaan iltaan toissa viikolle.... 

Yksi ilta kotiin palatessa minua odotti kotona aikasta jymy yllätys. Kynttilöitä paloi joka paikassa, muru oli tehnyt aivan ihanan iltapalan ja ostanut meille lisää ihania kastehelmi kippoja, olin aivan sanaton! ♥  Kuinka tämä kaikki yllättikään ja piristi keskellä harmaata syksyä, työpäivän jälkeen! Tämän kotiin paluun muistan pitkään ja pitkään, niin lämmittävä ja ihana yllätys....  Vieläkin menen sanattomaksi kun tätä mietin.... Nämä arjen piristykset

Kiitos Muruseni! ♥

Näissä tunnelmissa: 


Herkullista perjantaita teille kaikille ihanat lukijat! ♥



38 kommenttia:

  1. Nam, näyttää niin hyvältä. Ihanaa perjantaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja on niin suurta herkkua meillä :-) Tässä jo mietin että täytyy tehdä pian uus satsi :-D

      Kiitos samoin sinulle Johanna! <3

      Poista
  2. Ihana herkku ja ihana yllätys <3
    Oikein mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arjen iso piristys tai siis piristäjät molemmat <3 :-)

      Samoin sinulle Marru! <3

      Poista
  3. Voi minkä ihanan yllätyksen olet saanut! Aivan varmasti piristi paljon arkea <3
    Ja nam tuota herkkuakin vielä :)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ylläri oli kyllä kerrassaan..... sanattomaksi vetävä, en ikinä olisi uskonut tuollaista työpäivän päätöstä <3 Hui.... vieläkin tulee kihelmöivä olo <3

      Tuota kannattaa kokeilla ehdottomasti, niin herkullista! :-)

      Kiitos samoin! <3

      Poista
  4. Pitääpä kokeilla tuota. Sait ihanan yllätyksen, kyllä kelpasi tulla kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hieman erilainen kotiin paluu. Tunnelman oli kyllä muru saanut niin kohdilleen :-) <3

      Kannattaa kokeilla, tuo on eri herkkua! :-)

      Poista
  5. Ihanan jälkkäri. Tuota on ehkä pakko kokeilla jo viikonloppuna. Itse olen tehnyt aiemmin vain valkosuklaapannacottaa, mutta samaan tyyliinhän syntyy tuo "oikeasta" suklaasta tehty. Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, aivan huippu herkkua tuo on :-) Uskon että valkosuklaasta tulee varmasti aivan huippu herkullista myös :-) Taidan itse kokeillakin seuraavalla kerralla muuten siitä :-)

      Kiitos samoin! <3

      Poista
  6. Nam, tämä voisi tulla meidänkin jälkkäriksi joulumenuun. :) Kiitos ohjeesta Seija! <3

    Olipa aivan ihana yllätys mieheltä, tuollaiset piristävät pitkään! :)

    Ihanaa perjantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillekin tämä tuli kyllä ehdottomasti jouluruoan päälle :-) Aivan ehdottomasti, vastustamaton :-)

      Tosi mukava jos tästä postauksesta oli nyt sinulle iloa ja hyötyä :-)

      Oli kyllä kerrassaan ihana piristys, en olisi ikinä voinut uskoa tuollaista kotiin paluuta töistä <3 Sanattomaksi saa vieläkin olon :-) <3

      Kiitos samoin teille! <3

      Poista
    2. Blogissani olisi haaste odottamassa. :)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Tuo on melkoinen herkku todella :-) Ja kyllä tuo muru aika yllätyksen järkkäsi! <3

      Poista
  8. Oih ja nams! Mä vierastan jotenkin tota liivatelehteä. Mutta ehkei ole niin vaikea käyttää??

    Ihana ylläri sun murultasi!! Rakkautta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietkö, itsellänikin on ollut joskus muutama vuosi sitten vielä liivatelehden kanssa vähän samat aatokset, mutta ei se ole ollenkaan vaikea käyttää, ennemmin päin vastoin, paljon helpompaa kun sitä edes ajattelee :-) Joten suosittelen kyllä rohkeasti kokeileen! Tämä on esimerkiksi tosi helppo resepti missä voi kokeilla liivatelehden käyttöä kun ei varsinaisesti sen kummemmin leipoa tarvitse mitään tms. Joten lähde vaikka tästä liikkeelle kun kokeilet ensimmäistä kertaa liivatelehden käyttöä! :-) Neuvon kyllä mielelläni myös lisää jos tarvitset vinkkiä :-)

      Oli tuo melkoinen ylläri! <3

      Poista
  9. Pannacotta on niin namia!<3 lakuversiokin on herkkua!
    Ihana ylläri mieheltäsi!<3 joko kotiuduit tukholmasta, innolla ootan jo reissupostausta, pääsen sinne ite ens viikonloppuna!:)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi nam nam nam, kuulostaa muuten todella huippu herkulta myös laku versio! :-) Empä ajatellutkaan vaikka lakusta kovasti tykätään :-)

      Reissupostausta on tulossa huomena kun kokonaan valmis :-) Mukava kuulla että reissupostausta odotetaan :-) Ihan huippu juttu kun pääset reissuun kanssa, on se Tukholma ihana kaupunki! <3

      Kiitos samoin! <3

      Poista
  10. Sulla on kyllä ihana muru! Nuo yllätykset ovat niin kivoja :) Tuota herkkua täytyy kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se sellainen muru <3 Kyllä ne yllärit niin arkea piristää kovasti :-)

      Kannattaa kokeilla, tuo on herkkua :-)

      Poista
  11. Kuulostaa ja näyttää vielä paremmalta, täytyy joskus kokkeilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi :-) On varsin herkullista ja tässä postauksessa on kommenteissa tullut myös hyvä vaihtoehtoja suklaa pannacotalle :-)

      Poista
  12. Voi mitä herkkua ja mikä ihana yllätys!♥

    Tunnelmallista viikonloppua teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta tuli kyllä kerrassaan meidän ykkös herkku, vai voiko niin sanoa?! Herkkuja on niin paljon :-D Hih. Mutta joka tapauksessa, kärkipäähän :-) Ihan namia! :-)

      Kiitos suuresti ja samoin! <3

      Poista
  13. Oi mikä ihana yllätys :) Nam herkullisen näköistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätti kyllä kovasti, oli niin ihana kotiin paluu :-) <3

      Poista
  14. Oi, tätä on ihan pakko testata, kuulostaa hyvältä! oi kuinka ihana mies sulla on!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä Marika! :-) Isompikin satsi tulee helposti samalla työllä, tai jos nyt juurikaan voi edes työksi sanoa kun valmistuu melkein ennen kun ehtii aloittaa :-D

      Kyllä muru aika yllärin järjesti kerrassaan <3

      Poista
  15. Ihana yllätys!!!! ♥ ♥ Oih ♥ Piristykset arkena on jotenkin niiiin paljon erityisempiä, ja varsinkin silloin jos tulee kotiin ihan poikki. Mutta sulla on kyllä aivan mahtava rakas ♥ Ums ja mitä herkku pannacottaa!! :) Ihanaa viikonloppua! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä niin ihana ja mieleinen, suoraan sydämeen osui <3 <3 Kirjoitit tosi hyvin Jenni, väsyneen työpäivän jälkeen tuollainen on kyllä niin iso piristys ja plussa ja luksus ja ja...... <3 :-) Silmät suurina vaan katselin joka paikkaa kun kynttilät loisti kauniina :-)

      Pannacotta on herkku! :-) Ihan huippu sellainen kerrassaan :-) NAM! :-D

      Kiitos samoin teillekin päin! <3

      Poista
  16. Voi että mikä yllätys! Siis niin ihanan romanttinen ele, huoh! <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä todellakin, sanattomaksi sai minut kerta heitolla :-) <3 En todella osannut yhtään mitään odottaa, niin hyvä oli salaisuuttakin pitämään että ei hihkunut mitään. ;-) Kyseli vain et mihin aikaan tarkkaan tulossa mutta en silti osannut odottaa ;-)

      Poista
  17. Mahtava yllätys!! Ja se todellakin piristää arjen keskellä. <3
    Ja sulla on niin upea blogi! Vakkarilukija täälä, täytyisi vain kommentoida useammin. ;)
    Ihanaa lauantai-iltaa murunen. <3

    VastaaPoista
  18. Naaam! Vaikuttaa superherkulta tuo pannacotta:P Ja aivan ihana yllätys mieheltä♥ Meillä on kanssa noita Kastehelmen jälkiruokakulhoja (ja muutakin Kastehelmeä) ja ne on kyllä niin ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pannacotta on niin hyvää :-) se on itselle aika uusi herkku mutta sitäkin mieluisampi :-) monia versioita kokeiltu :-)

      Poista
  19. Voi että mikä yllätys, ihana! <3 Nappasin reseptin talteen, tätä täytyy testata pian! :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...