Viikonloppu vapaa on taittunut sunnuntaille. Tämä viikonloppu on ollut täynnä tohinaa kun järjestin lapsuuden kodissa synttärijuhlat vanhemmilleni. Juhliin kurkataan vielä myöhemmin tarkemmin.
Viikonloppu on katkaissut hyvin tätä kahden viikon rupeamaa kun olen pienten kisu neitien kanssa keskenään kun muru on työreissulla ulkomailla. Aika on luistanut läheisten seurassa nopeasti, onneksi.
Kun oltiin influenssasta toivuttu reilu viikko sitten koti sai suur siivouksen. Halusin kovan taudin jälkeen kaiken puhtaaksi! Heitin kaikki koristetyynynpäälliset pesuun ja voi ihme sitä raikkautta kun laittelin tyynyjä takaisin paikoilleen. Tyynyt olivat saaneet olla parvekkeella tuulettumassa ja päälliset pesussa.
Mahtava fiilis!
Päälliset olisivat kaivanneet varmasti hiukan silitysrautaa mutta kun silitysrauta ja minä ei olla mitään parhaita kavereita niin laitoin päälliset suoraa tyynyihin ja annoin olla. Muutama ryppy siellä täällä vaan piristi ilmettä, kylläpä ne siitä varmasti suoristyy hiljalleen, tai sitten ei, sekään ei tunnu nyt haittaavan. Piristävää, niin hassua mutta totta! :-)
Kaivoin esille myös monta vuotta sitten ostamani sisustusnallen ja nallukka pääsi sängylle raikkaiden tyynyjen väliin, ihastuin kovasti tuohon näkymään.
Nyt on hyvä!
Oi miten suloinen nalle :) ihanaa sunnuntaita! :)
VastaaPoistaKiitos kovasti ja mukavaa alkanutta viikkoa :-)♡
PoistaLuin ensin, että muutama ryyppy.. Ajattelin, että sulla on nyt ikävä iskenyt pahasti pintaan :-D
VastaaPoistaSilitys ei natsaa täälläkään, samoja ryppyjä ihastellaan siis! Mukavaa sunnuntaita!
Voi Eija, tuo oli ihan huippu :-D sehän se vasta olisikin :-) hih.
PoistaIhanaa että ryppyjen ihastelijoita on :-D
Mukavaa alkanutta viikkoa :-)
Onneksi olet parantunut. Toivon ettei me tulla kipeäksi.. Uhkaavasti tuo pienokainen vieressä niiskuttaa.
VastaaPoistaMä niin tajuan sun ystävyyssuhteen silitysraudan kanssa. Meillä ei myöskään ole parhaimmat välit ;D
Nyt kaikki peukut pystyyn ettei teille tauti kotiudu!
PoistaKirjoititpa hauskasti, tuo on kyllä niin totta :-D
Kuulostaa oikein hauskalta viikonlopulta, ihana idea :) Tiedän juuri tuon tunteen kun on sairastellut ja sitten onkin niin kivaa siivota ja laittaa koti taas kuntoon. Näyttää kauniilta <3
VastaaPoistaViikonloppu oli ihana ja kaunis, kauniina muistona :-) ♡
PoistaTuo teki kyllä niin hyvää siivota kunnolla :-)
Kaunis kiitos kommentistasi ♡♡
Joo, silittäminen on mälsää puuhaa. Mutta ihanat, raikkaat tyynyt ja nallukka kuvissa♥
VastaaPoistaJuu, se ei ole mikää lemppari homma todellakaan :-)
PoistaRaikkaat tyynyt on ♡♡
Meilläkin oli samat rypyt, nyt kylläkin päälliset vaihtui hetkeksi, mutta suoraan tulee laiteltua koristetyynynpäälliset esille meilläkin. :) Vaikka myönnän, että nykyisin jopa ajoittan pidän silittämisestä. :)
VastaaPoistaIhania kuvia! <3 Mukavaa juhlaviikonloppua! <3
Muutama ryppy tuo vaan särmää :-)
PoistaMäkin ajattelin viime keväänä et silittämisestä voisi tulla kiva homma kun uuden laudan hommasin mutta ei se ole sitten kuitenkaan iskenyt :-) hih.
Kiitos kovasti kauniista kommentista :-)♡
Mukavaa alkanutta viikkoa :-)♡
Välttelen silitystä viimeiseen asti ;) vielä ei meilläkään siis ole välit hirmu lämpimät tuon silitysraudan kans hih. Ihanan suloinen nalle <3 mukavaa ja aurinkoista päivää :)
VastaaPoistaAivan ihana että teitä muitakin silityksen välttelijöitä löytyy! :-D Ihan huippua! :-)
PoistaKiitos kauniista kommentista kovasti Tiina Eliisa! <3
Samoin sinulle, nautitaan auringon säteistä! :-)
Mitäs sitä muutamasta rypystä!:)
VastaaPoistaIhanaa sunnuntaita!<3
Ihan totta Niina, ei ne menoa haittaa yhtään! :-)
PoistaKiitos kovasti, ja mukavaa aurinkoista viikkoa! :-) <3
Muutama ryppy ei tosiaankaan haitta yhtään...:)
VastaaPoistaKyllä, samaa mieltä! :-)
PoistaNo eipä se silittäminen ole munkaan mielipuuhaa :)) Tuo nalle on aivan ihana <3
VastaaPoistaMukavaa sunnuntaita!
Ihana kuulla! :-) En ole ainoa! :-D
PoistaNalle on kyllä tosi symppis ja sopii paikalleen hyvin! :-)
Kiitos Marru ja mukavaa viikkoa! :-)
Kivat tyynyt, nuo turkoositkit olis kyllä kivat! Täälläkin onneksi flussa takanapäin... Ei täälläkään paljon silitellä, ainoastaan ne pakolliset... ;)
VastaaPoistaNuo tyynyt on niiiiin lempparit! :-) Aivan ihanat oli silloin jo talvesta laittaa kevättä kotiin ja nuo oli ihan parhaat! :-) Taisi mennä hennesiltä aika loppuun myydyksi! :-)
PoistaOnneksi sinäkin olet parantunut, tosi kiva kuulla! :-)
Pakolliset tosiaan, aivan pakolliset.... ;-)
Rypyt on elämän rakkautta, vai miten se meni! ;D Ja nuo pääliset on niin raikkaat, ihanat!! :) Täälläkään ei yhteistyö silitysraudan kanssa suju, joten tapaamme vain pari kertaa vuodessa pakollisissa tilanteissa ;D Ihanaa sunnuntaita! ❤
VastaaPoistaVoi Jenni, miten ihana! :-) <3 Tosi huipusti sanottu ja niin niin totta! :-) Tuo oli ihana piristys tosissaan! :-) <3 Kiitos! :-)
PoistaKyllä, aivan pakolliset tapaamiset vaan! :-D
Kiitos kovasti ja aurinkoista viikkoa! :-) <3
Rypyt tuo vaan elämää <3 Mukavaa sunnuntaita!
VastaaPoistaKyllä, se niin totta! :-) Ei pienistä välitetä! :-)
PoistaKiitos ja mukavaa viikkoa! :-)
Voih mulla sujuu yhteistyö ihan ok silityraudan kanssa, mutta sen kaivaminen siivouskaapista ei luonnistu :D Mielenkiinnolla odotan postausta synttärijuhlista.
VastaaPoistaNo hyvä että kuitenkin joku juttu sullakin silityksen kanssa on! :-D Hih.
PoistaKiitos, laitan juttua ehdottomasti synttäreistä! :-)
Kiva etten ole ainut, joka ei niin tykkää silitysraudasta.:D
VastaaPoistaSuloinen nalle.♥
Keväistä alkavaa viikkoa!♥
Juu, et ole ainut ollenkaan Merita, aika monta meitä näkyy olevankin! :-) Hih :-)
PoistaKiitos samoin! :-) <3
Suloinen nalle :)
VastaaPoistaMukavaa uutta viikkoa!
Kiitos Emilia! :-) <3
PoistaKiitos ja samoin! <3
Väliä muutamista rytyistä. Sama täällä, välttelen silitysrautaa viimeiseen asti. Olen allerginen silitykselle, tosin joskus on vaan pakko tarrua rautaan ja silittää :D
VastaaPoistaIhana kuulla, olette piristäneet kovasti! :-D Onneksi en ole ainoa! :-)
PoistaEi mitään väliä rypyistä! Minäkään en välitä silitysraudasta, tai se minusta... :)
VastaaPoistaKauniita kuvia olet ottanut ja ihana kun olet tervehtynyt. Arvaa vaan jynssäsinkö torstaina kotia kun paranin :) Nyt tämä kyllä jo näyttää siltä etten olisi mitään tehnyt :D
Ihana ja kiitos Laura! <3 Ei rypyistä huolta! :-)
PoistaKiitos kauniista kommentistasi! :-)
Mahtavaa kun ollaan tultu kuntoon, kyllä se sairastaminen oli vaan niin puulta maistuvaa puuhaa! :-/
Kaunista rypyistä huolimatta!! <3 Ja voi tuota suloista nallea, pisteenä Iin päällä, IHANA! <3
VastaaPoistaKiitos kovasti Heli, kaunis kommenttti! <3
Poista