Tällä viikolla on haastetta enemmän ja vähemmän! :-)
Ihanainen Jenni Keski. blogista muisti minua väri haasteella. Tarkoituksena: viisi päivää, viisi väriä. :-)
Kiitos Jenni! <3
Aloitan haasteen nyt hiukan eri tavalla ( laina kuvilla ), mutta väreihin liittyen enemmän kun osuvasti. Nimittäin joulun väritys on ollut tänä vuonna itselle enemmän kun arvoitus. Pari viime joulua on mennyt valko - hopea linjalla, ja niin olin varma että myös tänä vuonna. Kuitenkin tuo joulun punainen on kummitellut mielessäni kovasti. Entten tentten edes takaisin olen miettinyt, ja nyt tein päätöksen!
Meillä nähdään tänä vuonna punaista jouluna! ;-)
Moneen kauppaan on joulu juttuja jo rantautunut reippaasti, ja kyllähän sitä inspiraatiota on pitänyt käydä hakemassa. Aina niin ihana H&M home puoli on myös jälleen täynnä toinen toistaan ihanampia jouluisia juttuja. Kuinka näistä inspiroituukaan! :-)
Kuviin olen valinnut tuotteita jota klikkailin itse ostoskoriin, ja tällä hetkellä odottelen kovasti saapuvaksi kotiin.... vaikka ei sillä, näitä nyt vielä hetken malttaa odotella, kun ei kuitenkaan vielä paikalleen voi kuitenkaan laittaa ;-)
Onko teillä jo mietitty joulun ajan sisustusta? :-)
Nyt kun on kalenteri käännetty marraskuun puolelle, uskaltaa varmasti jo virallisemmin alkaa joulua miettimään ;-)
Pari joulu lehteä olen kaupasta jo napannut mukaan, ja uppoutunut lukemaan onnellisena niitä. Myös joulukirjaa on ollut mitä ihanin jo availla ja katsella :-)
Joulun laitan kotiin kuitenkin hyvissä ajoin, pyhät kun kuitenkin ollaan kotoa pois, ja tarviihan tästä vuoden ihanammista juhlasta ottaa kaikki ilo ja tunnelma irti! :-)
Mielenkiinnolla odotan miltä se koti oikein tuleekaan näyttämään punaisen värin myötä. Hiukan jännitykselläkin ;-) Sen tiedän että ainakin kovin erilaiselta kun aikaisemmin! Hauska nähdä myös, tuleeko tästä oikea hitti, vai palataanko mihinkä väriin takaisin ensi jouluna ;-)
Odotankohan vaan joulua jo aivan liikaa kun ei meinaa ajatukset pysyä kasassa? ;-)
Olen miettinyt myös että millainen kuusi kotiin tulisi tänä vuonna, mutta en ole puusta pitkälle päässyt tässä asiassa. Mieli tekisi vaihtelun vuoksi ihan pientä kuusta, jonka voisi sujauttaa esim. tuohon yllä olevaan pussukkaan!
Saapi nähdä, millaisia suunnitelmia tässä alkaa loksahdella! :-)
REIPASTA MARRASKUUTA KAIKILLE! <3
Niin ja ottaisiko Mingaliina's väri haasteen vastaan tänään? :-)
( kuvat: hm home )
P.S. Täällä ollaan jännissä tunnelmissa, ensi viikolla on uusia tuulia luvassa! Näihin jänniin tunnelmiin palataan siis lähempänä tarkemmin! :-)
Ihana Seija, kun tartuit haasteeseen ja ihanasti aloititkin, punainen on ihana joulun väri, eikä sitä tarvitse olla kuin ripaus tunnelmaa tuomassa. :) Hyvän kuuloisia suunnitelmia siis!
VastaaPoistaJa tsemppiä uusiin tuulin! <3
Kiitos Jenni tästä! :-) <3 Ilolla tartuin ja jatkoa seuraa :-)
PoistaVähän tosiaan jännityksellä tämän punaisen kanssa, mutta kun kotiin on rantautunut nuita vanhoja aarteita niin ehkä sellaiseen vanhan ajan jouluun tässä pienesti suunta :-)
Kiitos ihana tsempeistä! <3
Punainen on ihana väri ja sopii oikeasti tosi kauniisti jouluiseen kotiin, varmasti myös teille :) Itsekin mietin, että jos tänä jouluna laitettaisiin vaan jokin ihan pieni kuusi , mutta saapa nähdä :)
VastaaPoistaKiitos Johanna, teillä olenkin sitä valtavasti ihastellut, ja nyt sitten uskaltaudun ottamaan itse sen mukaan :-)
PoistaKuusi on tosiaan vaikea päättää :-D
Punainen kuuluu omasta mielestäni ehdottomasti jouluun! 😊 Sopivina ripauksina käy niin kivasti valkoisen ja hopean rinnalle. Mä aion tänä vuonna käyttää kuparia kattauksessa. Ostin H&M:ltä (mistäpä muualtakaan) pari juttua jo sitä varten. Ja yksi tyynynpäällinenkin tarttui mukaan 😊
VastaaPoistaKivaa viikonloppua! ♥️
Mukava kuulla Heli! :-) <3
PoistaOnhan se totta, punainen on ehdoton joulun väri, jotenkin sitä on tullut vaan välteltyä pari viime vuotta :-)
Mukavaa alkanutta viikkoa! <3
Punainen on kyllä joulun väri, se on varma! :)
VastaaPoistaKiva haaste, mutta minulla niin vaikea toteuttaa ;)). Mitähän ensi viikolla tapahtuu. Jään odottamaan uutisia <3. Kaunista lauantaita.
Totta on! :-) Nyt vaan jännityksellä punaista laittamaan jouluksi :-)
PoistaAika harmaa - valko - musta meilläkin, mutta kyllä niistäkin aikaan saa jotakin :-)
Tänään onkin uudet tuulet selvinnyt :-)
Mukavaa tiistaita! <3
Kiitos vain haasteesta, mutta meillä on kyllä tällähetkellä niin väritöntä että jää ehkä toteuttamatta :'-D
VastaaPoistaIhania joulusuunnitelmia siellä, voin kuvitella kuinka paljon joulua odotat <3
Ja mitähän uusia tuulia siellä on tiedossa, hmm... :-)
Kyllä teilläkin mukavia väripilkkuja löytyy :-) Mietit saatko aikaan :-) Ei siis todellakaan ole välttämättömyys! :-)
PoistaKyllähän täällä joulua odotetaan ihan hurjan paljon! :-) Ihanaa aikaa <3
Varmasti sopii punainen pieninä ripauksina :) mulla oli joskus ensimmäisinä omina jouluina punakultaista joulusälää ja pari vuotta sitten laitoin ne kirpputorille kun tuntu sekä punanen että kultanen olevan ihan yök! Nyt kaduttaa :P
VastaaPoistaKyllä sopii, vähän täytyy muuttaa ja uskaltaa kokeilla, vaikka niin jännityksellä tähän lähdenkin :-)
PoistaVoi niin, varmasti, voin uskoa! :-)
Kivoja nämä värihaasteet :-)Viime jouluna lisäilin reilummin punaista..ja tykkäsin.Kodikasta ja lämmintä <3
VastaaPoistaSe on kodikas, ja niin vanhan ajan jouluun sopiva! :-)
PoistaNämä on tosiaan mukavia haasteita! :-)
Kaivelin tuossa joulujuttuja ja kyllä punainen on joulun väri ♥ ei sitä tarvi olla paljoakaan kun tunnelma syntyy ja nuo h&m jutut on tosi ihania..
VastaaPoistaHyvin laitettu, tuo on ihan totta! :-) Sillä saa mukavaa särmää ja tunnelmaa! :-)
PoistaOi miten ihania isnpiraatio kuvia olit laittanut, kaunista :) Kyllä meillekin täytyy jouluksi ottaa jotain punaista mukaan, ja mitä jänniä uutisia ensi viikolle onkaan luvassa :)
VastaaPoistaHauskaa viikonloppua <3
Nuo hm kuvat ovat kyllä mitä ihanampia :-) Niissä on aina niin mahtava tunnelma :-) Inspistä niistä saa paljon :-)
PoistaTänään onkin uudet tuulet puhaltaneen ;-)
Mukavaa alkanutta viikkoa! <3
Punainen on kyllä Joulun väri, viime vuonna itselläkin oli enemmän punaista sisustuksessa, mutta tänä vuonna otan varmaan vähän vähemmän punaista mukaan...mutta ehtiihän se mieli vielä muuttua. ;)
VastaaPoistaTäällä on kanssa entten tentten vedetty pitkää tikkua nuiden värien kanssa :-D Ja pienessä ajassa on paljon muuttunut, välillä punaista, välillä ei :-D Mutta nyt tein päätöksen :-)
PoistaMä rakastan punaista joulua, vaikka aina mietin vaihtelua, niin aina se kuitenkin eksyy mukaan :D Eikä varmasti tää joulu ole poikkeus :D Innolla kyllä odottelen sun punaisen sävyttämiä joulutunnelmia! ♥
VastaaPoistaIhana kuulla Jenni! :-)
PoistaTäällä punainen on otettu uutena ja "rohkeana" kokeiluna tälle vuotta, ja kyllä se on nyt muutamana pisteenä jo ison vaikutuksen tehnyt! :-) Tykkään myös kovasti! :-)
Hiljalleen alkaa näkymään punaista siis! :-)