Lauantaina tehtiin kierros Messukeskuksessa olleilla kevätmessuilla. Tämä onkin sellainen yksi kevään juttu, jota tulee odotettua kovasti. Viime vuonna messut jäivät harmiksi väliin, joten tänä vuonna sitä odotusta olikin kovasti! :-)
Heti alkuun täytyy kyllä myöntää, että messut olivat itselle pienoinen pettymys. Ainakin kun vertaan kahden vuoden taakse. Silloin messuilta sai paljon enemmän inspiraatiota, ja ideoita mukaan. Muutenkin, silloin oli paljon enemmän mielenkiintoista katsottavaa, vaikka ei olisi niin ajankohtaista ollutkaan itselle.
Enkä liene ainoa tällä mielipiteellä, olen kuullut / lukenut, että muutkin ovat olleet samaa mieltä.
Hyvin ihmiset kuitenkin oli liikenteessä, kun heti lauantai aamuna 9 jäljestä porukkaa oli v a l t a v a s t i!
Kuva saalis jäi täten myös harmillisen pieneksi tänä vuonna. Toisin kun silloin toissa vuonna kamera lauloi, ja lujaa! :-D
Kaikesta huolimatta, messuilla oli toki todella mukava käydä. Kyllähän sieltä aina kumminkin jotain jää mieleen muhimaan, ja myös käteen jäi jotakin todella hurmaavaa, josta lisää myöhemmin! :-)
Parvekkeelle olisi etsinnässä jonkinlaiset kaihtimet / verhot. Tällä hetkellä pitkällä sivulla parvekkeella on bambu kaihtimet, jotka päästää kaiken lämmön parvekkeelle, eli eivät hyödytä juuri yhtään. Aurinko paistaa kuitenkin partsille miltei koko päivän, joten siellä on todella kuuma kesäpäivinä. Aikaa siellä olisi kuitenkin mukava viettää, joten tämä oli yksi asia jota messuilla tutkittiin, ja hieman apua asiaan saatiinkin. Nyt on mietinnän aika! :-)
Kukka loistoa jaksoin ihailla, ihailla ja vielä kerran ihailla. On se hurmaava katsella niin valtavaa määrää kukkia! Tää tykkää! :-)
Matkaan piti ottaa vielä messuilta helmililjoja ( yllätys yllätys! ) , mutta lähdön hetkellä ihmisiä oli jo niin valtavasti, että tällä ei enää hermot kestäneet lähteä hakemaan. Kuulin nimittäin että Tampereella ainakin on reippaasti helmililjoja saatavilla, kun päivittelin asiaa eräälle myyjälle, kuinka itsellä on ollut vaikea löytää tänä keväänä.
Kävitkö sinä messuilla viikonloppuna? Mitä mieltä olit? :-)
Olipas ikävää, että messut olivat pettymys :/ Itsekin odotan aina tällaisilta messuilta niitä ideoita viemisiksi ja harmittaahan se jos tapahtuma ei vastaa sitä mitä esimerkiksi aiempina vuosina on ollut :)
VastaaPoistaKyllä se vaan niin on että sitä tulee väkisinkin verrattua aikaisempaan :)
PoistaOlisi tosiaan ollut mukavaa jos olisi hiukan enemmän inspistä lähtenyt matkaan :)
Kukkaloisto on ollut varmasti kuitenkin ihana :) Jännä nähdä mitä sinulla on mukaan tarttunut!
VastaaPoistaSe on totta :) kukkaloisto oli oikein nätti ja sitä sai kyllä ihailla :)
PoistaTeen pian ihanasta löydöstä postauksen :)
En ole enään vuosiin käynyt noilla kevätmessuilla. Ennen niissä kävin ihan ammattimielessäkin, niistä aina löysi jotain uuttaa oman puutrhan hyödyksi.
VastaaPoistaKiva on kuitenkin lukea ja aktsoa niissä kävijöiden kuvia ja kerrontaa niistä.
Mukava kun viihdyit tällä pienellä virtuaali messu kierroksella mukana :)
PoistaHarmi, etteivät messut olleet niin kivat kuin olit kuvitellut! Välillä voi käydä niin...
VastaaPoistaMukavaa tiistaita sateesta huolimatta <3
Eihän sitä aina saa sitä mitä haluaa. Ja ei messutkaan aina ole niin onnistuneita. Toisella kertaa sitten ehkä taas :)
PoistaMukavaa tiistai iltaa <3
Olen myös kuullut/lukenut että messut olivat tänä vuonna pettymys, harmi. Olen kuitenkin ihaillut mahtavia kukkakuvia messuilta. Jätimme messut väliin tänäkin vuonna, olemme tehneet niin nyt pari vuotta, mutta ehkä ensi vuonna sitten taas :)
VastaaPoistaMukavaa tiistaita!
Juu ihan totta, näin tosiaan itsekin kuullut että en ihan ainoa pettynyt ollut kuitenkaan :)
PoistaToivotaan ensi vuoden messuilta parempaa :)
Iloista iltaa <3
Omat messut jäivät väliin ja ehdin jo vähän harmitella sitä. Meiltä on sen verran matkaa muutenkin isoille messuille, että sitä toivoisi saavansa vastinetta käynnille. Onneksi sentään kesän kukat loistavat messuilla, kun muuten sataa räntää...
VastaaPoistaItse omasta puolestani voin sanoa että ei jäänyt tänä vuonna paitsi mistään. Joten odotellaan siis seuraavaa vuotta ja toivottavasti parempia messuja :)
PoistaHöh, ompa kurjaa että messut eivät vastanneet odotuksia.. Yleensä noissa on kiva käydä ja ainahan niistä jotain ideoita ja inspiraatiota tarttuu mukaan. Kivaa viikkoa sinulle Seija! <3
VastaaPoistaMukava oli ilman muuta käydä ja ei tosiaan ihan tyhjin käsin ja ajatuksin tarvinnut poistua. Mutta tosiaan ei ihan niin mahtavat messut olleet missä aikaisemmin käynyt :)
PoistaMukavaa viikkoa, toivotaan että lumisateet loppuu :)
Harmillista, etteivät odotukset messujen suhteen täyttyneet! Itse olin viime vuonna ja täytyy myöntää, että itsekin odotin enemmän... Ihana kollaasi joka tapauksessa. <3
VastaaPoistaJuuri tuo tunne jäi itselle. Odotin enemmän. Ja vertasin aijempiin kuinka olleet parempia :) mutta ehkä ensi vuonna paremmat :)
PoistaKiitos paljon <3
Kivaa katsoa messutunnelmia kollaasistasi :) Hyvähän se on, että ainakin jotain pikkuista jää mieleen ja varmasti ihanaa alkaa suunnitella tulevaa kesää :) <3
VastaaPoistaOi noista kuvistasi tulee niin kesäfiilis! Harmi, että messut oli pianoinen pettymys!
VastaaPoista