perjantai 5. elokuuta 2016

Raikkautta eteisessä



Kurkataampa pitkästä aikaa eteiseen. Suurempia muutoksia siellä ei ole viime kerran tapahtunut, matto on tainnut vaihtua, mutta nykyinenkin on menossa vaihtoon kun karvatassut on hiukan innostuneet matolla leikkimään. Eiköhän tässä loppukesästä sopiva uusi yksilö kohdalle osu. 




Viikonloppuna senkin päälle laittelin uutta asetelemaa, kukkakauppa kierroksen jälkeen. Mökkiloman aikana kukat // kasvit olivat liki kaikki nuukahtaneet, joten Plantagenista lähtikin isommat ostokset mukaan lauantaina. Nyt on taas ihana olla kotona kun on vehreyttä ympärillä! Kyllä kukilla ja kasveilla on vaan iso osa kotia. Ilman niitä ei vaan osaa olla. 




Tykkään kovasti, että heti eteisessä on vastassa jotakin vihreää ja raikasta. Useimmiten senkin päällä onkin jokin viherkasvi, ja usein vielä joko Orkidea tai jokin muu kukka. 

Nyt nappasin mukaan vielä kauniin valkoisen kellokukan, pieni muisto vielä kesästä, vaikka hiljalleen täällä alkaa ajatus muuttua syksyn suuntaan. 

Ulkona ripsi vettä välillä kovempaa, välillä hiljempaa, ja olikin aivan ihana sytyttää sadepäivään kynttilät luomaan tunnelmaa. 




Eteiseen kotiutui kukan lisäksi myös viherkasvi, jonka nimeä en tietenkään enää muista vaikka niin mielestäni sen päähäni laitoin. Kasvissa oli niin veikeät lehdet, että suunnitelmissa ollut Unelma jäi kauppaan, ja tuo sai tulla nyt puolestaan tilalle. 

Pentikin poistomyynnistä nappasin kesällä pari uutta tuikkukuppia, ( niitähän kun ei ole ;-)) ja ne ovatkin aivan oivat nyt tuossa senkin päällä. 


Täällä vietellään viimeistä lomapäivää, ja katsotaan mitä kivaa sen kunniaksi keksitään! :-)

6 kommenttia:

  1. Kaunista ja tuo kukka paperipussissa on niin kaunis!! Love it :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S! <3

      Ihastuin itsekin kuinka kivasti kukka sopi tuohon :)

      Poista
  2. Onpa rauhoittava sisääntulo teillä! Meiltä löytyy tuo sama viisilehtinen kasvi ja se on kanssa seilannut eteisestä työkkäriin ja tällä hetkellä raikastaa kylppäriä, en kyllä muista nimeä minäkään. :D Täällä on myös suuntana Plantagen, sillä pitkä lomareissu on verottanut meidän kasveja...

    Ihanaa lomapäivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni kovasti <3

      Tykkään kovasti että eteisessä heti on vastassa jotakin vehreää ja raikasta :) piristää kummasti :)

      Siellä oli sama suunta kun täällä, loma tosiaan teki kasveista selvää. Mutta onneksi nyt taas vihertää :)

      Kiitos paljon, nyt arjen tohinoissa kiinni :) iloista viimeistä loma viikkoa <3

      Poista
  3. Kukka paperipussissa, hieno. Kaunis toi tuikkukippo. Ihana asetelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itsekin kovasti tuosta kukasta ja kuinka se sopi pussiin :)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...