Näytetään tekstit, joissa on tunniste eteinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eteinen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. maaliskuuta 2023

Hyvää on vaikea vaihtaa

 


Eteinen- edelleen se yksi lemppari juttu meidän kodissa. 

Se mihin ihastuttiin heti varmasti kun ensimmäistä kertaa tultiin rakennusvaiheessa mahdollista uutta kotia katsomaan. 

Niin kauan oltiin pienen eteisen "varassa" vanhassa kodissa, ja eipä tuon isompi eteinen  ollut sitä  edellisessäkään kodissa mistä muutin aikanaan miehen luo myöskään. Joten tätä osasi todellakin arvostaa isosti! Ja siis edelleen, eteinen on muutenkin saatu todella toimivaksi ja mieluisaksi arjen kannalta. 

Tähän eteiseen on helppo tulla isojenkin ostosten ja // tai postipakettien kanssa, koska tilaa on hyvin eikä nämä edellä mainitut tuki koko tilaa. 



Mutta, eikös me sisustajat kaivata välillä pientä muutostakin?! 

Itse olen nyt eteisen kohdalla miettinyt lähinnä maton vaihtoa, mutta se ei olekaan ollut ihan yksinkertainen juttu. 

Pienesti kuitenkin haluan tähän väliin laittaa nyt tämän eteisen maton tarinaa. 

Tämä samanlainen matto on aikanaan useampi vuosi sitten ollut meillä vanhassa kodissa olohuoneessa. Tykkäsin matosta ihan todella paljon, mutta aika aikaansa kutakin ja päätin myydä uuden maton tieltä pois, ettei turhaa jää nurkkiin pyörimään. Kuitenkin kaipasin mattoa takaisin ja kipitin jossain vaiheessa ostamaan uudelleen saman maton olohuoneeseen. Kuinka iloinen tuosta olinkaan! Tähän väliin sanottakoon, että todella harvoin tykkään palata varsinkaan maton kohdalla vanhaan nimittäin. Aikaa kului taas jonkin verran ja olohuoneeseen tuli uuden maton aika, ja en jälleenkään halunnut jättää nurkkiin pyörimään mattoa vaan myin sen pois. 

Kun sitten olimme käyneet rakennusaikana pari kertaa uudella kodilla, niin jotenkin vaan silmissäni näin tämän maton eteisessä. Sitten googlailin, että mahtaako ko. mattoa edes saada enää. Onnekseni lähi Askossa oli viimeinen kappale ja vielä muistaakseni hyvään hintaan ja kävin sen sieltä hakemassa ja matto pääsi odottamaan uuteen kotiin pääsyä. 

Muistan kuin eilisen päivän, kun purimme muuttolaatikoita ja tavaroita ja laitoimme tämän maton tähän eteiseen, niin se todellakin sopi kuin nenä päähän. Muistan kuinka iloinen olin, että myös kolmas kerta osoittautui tälle matolle niinkin onnistuneeksi valinnaksi! :) 



Mutta kuten sanottu, vaihtelu virkistää. Tällä kertaa en kuitenkaan aijo luopua tästä matosta, koska se nyt on kolmasti osoitettu olevan todella harvinainen tapaus, että on niinkin mieluisa. 

Viime kesänä kun tämä matto otettiin pesuun, niin olin ostanut uuden maton tähän tilalle. Raidallisen, koska raidathan toimii aina, eikös?!

No näin ei kuitenkaan ollut. Matto oli suorastaan jotenkin todella järkyttävä tässä, ja se ei kauaa sitten vanhentunutkaan, vaan odoteltiin tämän maton kuivuminen :D Sitten en halunnutkaan hetkeen miettiä uutta mattoa tähän, koska sen verran huono kokemus tuosta kokeilusta jäi! 

Nyt kuitenkin noin viikko sitten uskaltauduin kokeilemaan aika vastaavaa mattoa kun tämä, mutta ei, ei sekään sitten asettunut hyvin tähän eteiseen. Oli toki paljon parempi kun raidallinen kokeilu, mutta en sitten halunnut jättää kuitenkaan sitäkään, vaan matto lähti palautukseen. 

Joten, on se todettava, että hyvää on vaikea vaihtaa! Itseni kohdalla tämä on kyllä harvinaista, mutta ei nyt ihan poikkeuksellista kuitenkaan nykyään. Nykyään nimittäin todellakin tulee mietityttyä paljon tarkemmin kuin ennen ( isoja ) hankintoja, ja monet hankinnat ovatkin nykyään todellakin aika aikaa kestäviä. 

Tälläinen tarina tähän viikon alkuun. Päivitän tilannetta, josko tähän löytyy joskus mahdollisesti tätä hyväksi havaittua mattoa parempi yksilö! :D

Mukavaa alkanutta viikkoa! 


keskiviikko 23. kesäkuuta 2021

Uutta ilmettä eteiseen

 



Instan puolella olenkin ehtinyt jakamaan pientä sneakpeek kuvaa eteisen uudesta ilmeestä, mutta nyt sitten ihan postauksen muodossa myös tänne blogin puolelle tästä aiheesta :) 

Pian muuton jälkeen ( ehkä jo ennenkin ) aloimme miettiä mahdollisia peiliovia eteiseen, koska emme ehtineet vaikuttamaan rakennusvaiheessa asiaan. 
Idea lähti oikeastaan siitä ihan alunalkujaan, että kunnon kokovartalo peilille ei tahtonut löytyä paikkaa mistään, tai ainakaan fiksusti. Ja koska en voi edelleenkään olla iloitsematta tästä uuden kodin tilavasta eteisestä, niin toki peili(ovet) toisi entisestään avaruutta ja tilantuntua eteiseen.  

Koska tehtävää ja mietittävää on toki ollut paljon ja koti on rakentunut hiljalleen, niin tämä asia jossain vaiheessa jäi mietintä listalle. Nyt kuitenkin kevään koettaessa ja varmaan silloinkin jonkin näköisen sisustuskärpäsen purressa, tämä asia nostettiin uudelleen esille ja oikeastaan heti laitettiin sitten tuumasta toimeksi. 



Otettiin yhteyttä kotimaiseen Mirror Line:en ja ensimmäiseksi kerrottiin minkälaiset ovet meillä nyt eteisessä on, ja mitä toivoisimme uusilta ovilta. Tästäpä tulikin mieleen, että eteistä ei tullutkaan kuvattua näinpäin aikaisemmin, joten alkuperäisistä kaapeista ei nyt ole harmiksi kuvia. Eipä sillä, tosi perus valkoiset ovet huomaamattomilla vetimillä, että vaikka nyt kuvia ei olekaan. 

Meidät yllätti varmasti eniten se kuinka paljon vaihtoehtoja peilioviin oli mahdollista saada! Suuria toiveita meillä kun ei ollut, vaan toivoimme, että kovin "perus" ovet saisimme. Onneksi muuten visio oli meillä kovin selvä, muuten olisi varmasti tullut valinnan vaikeus asiassa! 

Tässä liukuovi sivustolla on loistavaa tietoa, jos olet suunnittelemassa tälläistä muutosta kotiin. 




Kun kaikki oli valmista päätösten osalta, sovimme mittaus käynnin ja se olikin nopea visiitti. Tämän jälkeen jäätiin odottelemaan ovien saapumista malttamattomana. 9 kuukautta oltiin elelty ilman kokovartalo peiliä ( iik! ) ja nyt vihdoin odotus oli paremmalla puolella! 

Kuinka odotimmekaan päivää jolloin asentajat saapuivat, ja miten kätevästi ja nopeasti se kävikään. Touhuilin yläkerrassa omia juttuja ja ei aikaakaan kun kaikki oli jo valmista! Kuinka ihana olikaan hipsiä alakertaan ja nähdä tämä todella mieluisa muutos! 

Se tunne, kun olet odottanut jotakin kovasti, ja ajatus on että muutos on mieluinen, mutta kun sen näet ja se ylittääkin vielä odotukset, mahtavaa! Tässä kävi juuri niin! 

Eteinen todellakin muuttui entistä avarammaksi ja valoisammaksikin, tämä oli ehdottomasti tähän meidän uuden kodin eteiseen se piste iin päälle. 

Kiitos vielä kovasti * Mirror Line tästä upeasta työstä! 


Leppoisaa ja aurinkoista päivää kaikille! 


* tuotteesta saatu alennusta bloginäkyvyyttä vastaan 

keskiviikko 12. toukokuuta 2021

Alkuperäinen suunnitelma toteutettu - Dots seinä

 



Kelataampas hieman aikaa taaksepäin. 
Helmikuu - 20, aika jolloin kaikki oli vielä "normaalia", ja ei vielä ( ehkäpä ) uskottu mitä tuleman. Tällöin kurkistimme ihan ensimmäistä kertaa uuteen tulevaan kotiimme, tai siinä vaiheessa vielä mahdolliseen sellaiseen. 

No niinhän sitä sanotaan, että sen vaan tietää kun kotiin astuu, ja näin meille todella kävi pitkän etsinnän jälkeen tämän kodin kanssa. 
Oltiin vihdoin löydetty uusi koti! 

Jo ennen kun ensi kertaa pääsimme käymään rakennuksella, oltiin ehditty miettiä arkkitehti kuvien perusteella mikä mikäkin huone mahdollisesti olisi jos koti olisi hyvä, koska siltä se jo kuvin kovasti vaikutti. Ja kun sitten pääsimme käymään ensi kertaa todella keskeneräisessä kodissa, niin johan ne ideat alkoi vilistä päässä ja mielessä oli niin monia pitkäänkin haavelistalla keikkuneita juttuja, jota nyt viimein pääsisi uuden kodin kohdalla toteuttamaan! 

Nämä hetket olivat kyllä niin epätodellisia monen vuoden etsinnän jälkeen! Ei vaan uskonut todeksi! 




Yksi hyvin pitkän ajan haave itsellä on ollut toteuttaa Dots- seinä. 
Vanhassa kodissa sille ei ollut missään paikkaa harmiksi, ja vaikka makkarissa siellä pari Dotsia olikin, niin ei se ollut sellainen mitä ihan todella olin miettinyt. 

Muistaisin, että jo sen ensimmäisen käynnin jälkeen uudessa kodissa Dots seinän paikka muodostui mieleeni. Ja kuinka innoissaan olinkaan, että ihan täydellinen paikka sille löytyi! 

Kun muuton aika tuli ja eteistä sitten laitettiin kuntoon, aloimme kuitenkin hieman empiä, että raaskitaanko tehdä montaa reikää eteiseen. Asia jätettiin hieman hautumaan. 

Noin puoli vuotta muuton jälkeen asia tuli kuitenkin uudelleen ajankohtaiseksi, ja itseasiassa miehen ehdottomana tällöin. 
Miehellä on todella paljon lippiksiä ja Dotsit ajaisivat todella hyvin asiansa niiden säilytyksessä! 

Upeasta * Porin Kalustetalo:sta saapui odotettu paketti pian ja muutaman päivän odotuksen jälkeen laitettiin tuumasta toimeen! 

Tammen väriset Dotsit olivat kuin tehdyt meille, onhan eteisessä ja muuallakin kotona paljon tätä todella silmää miellyttävää sävyä huonekaluissa. 




Lopputuloksesta tuli meidän molempien mielestä todella hauska! Onhan nämä todella vekkulit ihan näinkin vain seinässä, mutta täytyy sanoa, että todella hauskan näköinen on myös niiden lippalakkien kanssakin! 

Valitsin kuitenkin tähän postaukseen selkeämmät kuvat näistä, jos joku samanlaista ajatusta miettii. Täytyypä kuvailla myös lippalakkien kera seinää! 

Tähän kokonaisuuteen mietimme tosin ehkä paria Dotsia lisää, silti näkymä pysyisi selkeänä, eikä niitä tulisi liikaa. 

Näin tästäkin haaveesta tuli loppuviimein totta, ja nyt ei voi olla kun tyytyväinen lopputuloseen. En voi olla kirjoittamatta tähän(kin) postaukseen sitä iloa mitä tämä uuden kodin eteinen meille tuo! Niin kauan harmittelimme vanhan kodin todella epäkäytännöllistä kapeaa ja ahdasta eteistä, niin tämä eteinen saa joka päivä hymyn huulille avaruudellaan ja tilavuudellaan! :) 

Eteiseen on muuten tulossa pian myös lisää muutosta, joten kunhan valmistuu niin käännetään kameraa hieman toiselle puolelle eteistä siinä vaiheessa! 

Tähän loppuun vielä jakoon alekoodia Porin Kalustetalo:on! 
Koodilla "stellavanilja" saat toukokuun ajan -15% ostoksista Porin Kalustetalossa sekä verkkokaupassa! 


Aurinkoista viikon jatkoa kaikille! 

* Tuotteesta saatu alennusta blogi näkyvyyttä vastaan. 

lauantai 13. maaliskuuta 2021

Kevään valoa eteisessä

 



Nyt kun kevään aurinko paistaa aamulla jo aikaisin, niin mieleen hiipii väkisinkin muistot viime elokuulta kun muutettiin uuteen kotiin. Kuinka aamuaurinko valaisee kotia aivan uskomattomalla tavalla! Tästä kirjoittelinkin pian muuton jälkeen. 
Tämä on siis melkoisen uutta, koska vanhassa kodissa aurinko alkoi paistella sisälle vasta puoliltapäivin ja paisteli sitten iltaan asti. Jotenkin nuo aamuauringon säteet ovat todella ihania, ja siksi olen edelleen niin innoissani tästä asiasta! Lieneekö sillä osuutta kun muutenkin olen niin aamuihminen. 

Aamuauringosta pääsee nauttimaan varsinkin alakerrassa, oikeastaan joka paikassa. Eteisessä, sekä vieras että työhuoneessa. Toki yläkerrassakin olohuoneeseen nämä ihanat auringonsäteet pääsevät, mutta alakerrassa on jokin ihan oma juttunsa tällä asialla. 

Eteinen on edelleen muutenkin niin asia joka saa joka päivä hymyn huulille. Niin kauan ehdimme haaveilla, että meillä olisi tilava eteinen jossa ei olisi ahdasta, kuten vanhassa kodissa oli. Joten tämä on sitä moninkertaisesti! Eteisen kruunaa vielä ulko-oven vieressä oleva lattiasta kattoon oleva ikkuna. 

Eteistä on ollut alusta asti myös todella mieluisa sisustaa ( yksi lemppareista! ), ja edelleen siinä olisi pientä projektia. Hiljaa hyvä tulee ja toki aikakin näyttää mikä kaikki on tarpeellista ja toimivaa. 
Tässä talvella eteiseen kotiutui yksi suuri haave, nimittäin Normann Copenhagen LightHouse lyhty upeasta AALA verkkokaupasta. Olin nimittäin pitkään haaveillut isosta lyhdystä, ja hiljalleen ajatus muotoitui mitä lyhdyltä toivoin. Ja tässä lyhdyssä oli juuri se kaikki! Tämä lyhty vielä muistuttaa meidän uutta kotia kovasti, joten se on enemmän kun paikallaan tuossa eteisessä heti sisään tullessa. Lyhtyyn laitoin kaksi pattereilla toimivaa led-kynttilää jotka illan hämärtyessä menee päälle, joten joka ilta lyhty tuo tunnelmaa meille. Kuinka ihana on iltaisin tulla saunastakin kun lyhty on kauniisti päällä ja tällä on tämä oma tarinansa :) 

Tähän loppuun vielä huisin upea juttu! Nimittäin AALA on lopettamassa kivijalka myymäläänsä ja nyt vielä viikonlopun ajan kaikki tuotteet -30% koodilla "STELLAVANILJA" sekä ensi maanantaista perjantaihin asti samalla koodilla -20%! Nyt kannattaa tehdä upeita löytöjä! 

Täällä loma alkaa kääntymään loppupuolelle, mutta vielä viikonloppu on vapaata pienten hommien merkeissä kylläkin. Mutta loma on kuitenkin aina loma. 

ILOISTA VIIKONLOPPUA! 



sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Eteisen toinen puoli

 


Leppoisaa sunnuntaita kaikille! 

Täällä aloitellaan syyslomaa ( itselle se vuoden ihanin loma! ) rauhallisissa merkeissä. Ruska on kyllä varmasti nyt täällä etelässä kauneimmillaan, ja aivan ihana kun eilen paistoi pitkästä aikaa myös aurinko kunnolla! Vielä kun ilma hieman viilenisi, ja tulisi ne kirpsakat aamut niin olisi kohtuu loistava tilanne. 

Mutta, joskos päivän aiheeseen sitten. Kotikierros nimittäin saa jatkoa, ja kurkataan eteisen toiselle puolelle tällä kertaa. Eteisen toinen puoli löytyy täältä ja nyt siis kurkataan toiselle puolelle! 




Tuo Bo LKV:n kalenteri juliste on itseasiassa hyvin ensimmäisiä juttuja mitä tähän kotiin laitettiin! Olin nimittäin ensin ajatellut julistetta työhuoneeseen, mutta sitten syttyi lamppu, että se olisi aivan täydellinen eteisessä, heti sisään tullessa. Se kertoo siinä heti, koska tämä koti on valmistunut ja suuri unelmamme on käynyt toteen  <3 Tämä on ollut meidän molempien mielestä niin oikea paikka tuolle. 

Porrastilan valaistusta hoitaa tällä hetkellä loppukesästä löytynyt lyhty. Ollaan vielä kahden vaiheilla, lähdetäänkö laittamaan valaisin porrastilaan vai ei. Mutta, täytyy sanoa, että tälläiselle tunnelmavalojen ystävälle tuo on aivan oiva vaihtoehto. Lyhdyn sisällä on ajastettu valosarja, joten se toimii aivan loistavasti siinä. 




Talvella jo ehdin suunnitella oivan ratkaisun portaiden alle, ja ajatuksissa oli kiinnittää IKEA:n kenkälaatikoita sinne, mutta kun asia tuli ajankohtaiseksi, niin päädyttiin, että ei raaski tehdä niin paljon reikiä seinään kun laatikot olisivat vaatineet. Tämän jälkeen ei ollutkaan niin yksinkertaista... 

Nimittäin yllättävän huonosti on kenkäkaappeja markkinoilla! IKEA:ssa ( yllätys ) oli pari mieluisaa vaihtoehtoa, mutta saatavuus näiden kohdalla oli mitä oli ( odoteltiin ja odoteltiin) ja lopunkaiken niitä ei ikinä saapunut luvatusti. Oli siis parempi alkaa miettiä vaihtoehto B:tä. 

Jälleen yksi kierros IKEA:ssa ja päädyttiin perus Malm lipastoon ja ostettiin sisään vielä kenkäalustoja suojaksi. Tämä on toiminut hyvin ja saatiin sinne kuitenkin paljon kenkiä mahtumaan. 

Seuraavaksi meinasin saada hieman harmaita hiuksia, että mitä laitan lipaston päälle seinään. Kaikki vaihtoehdot tuntuivat huonoilta, tai ehkä silloin ei vaan ollut paras päivä kokeilla ;) Lopun kaiken pari taulua näytti silmää miellyttävältä ja myös lipaston päälle sai rakennettua mukavan asetelman. 

Eteinen siis on nyt valmis vihdoin! Toiselle puolelle eteistä tosin on tullut pieni lisäys ja täytyy se vielä kuvailla lähipäivinä! 


tiistai 8. syyskuuta 2020

Eteisessä

 



No niin, jospa nyt vihdoin päästään aloittamaan uuden kodin kierrosta! Ja eikös se ole kovin luonnollista aloittaa eteisestä, joten eiköhän lähdetä kurkkimaan enemmän :) 

Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että eteinen oli varmasti yksi vaikuttavampia asioita meidän päätökseen tästä kodista. Eteinen on nimittäin todella tilava ja valoisa, eli ihan lottovoitto edellisen pienen ja kapean eteisen jälkeen. 

Eteisessä on iso vaalea laattalattia ( jota ensin karsastin ) , mutta kun näin ensimmäistä kertaa laatat asennettuna, niin mieleni muuttui täysin. Saatika nyt kolmen viikon asumisen jälkeen, laatta on aivan must valinta eteisessä! 

Iso ikkuna varmasti kruunaa eteisen valoisuudellaan sekä avara portaikko tulee sitten tiukasti kakkosena. 




Eteiseen pääsimme valitsemaan säilytysratkaisua suomalaiselta Hiipakka kalustetehtaalta, jonka huonekaluihin olin itseasiassa jo törmännyt aikaisemminkin ja ajatusmyssyssä olikin mahdollinen vaihtoehto valmiina. 

Tarvittiin yksi käynti uudella kodilla rakennusvaiheessa ja mittailimme ikkunan viereistä seinänpätkää ja siinä vaiheessa pääsi jo lukitsemaan vaihtoehdon. Mielettömän kaunis Anton lipasto olisi aivan täydellinen uuteen eteisemme! 

Valitsimme väriksi valkoinen / saarni ja en kyllä voi lakata ihastelemasta tuota uskomattoman kaunista kannen väriä / pintaa. 
Valitsimme lipastoon jalat ( toinen vaihtoehto sokkeli ), jalkojen kanssa lipasto on hieman korkeampi ja tämä oli meidän tarpeisiimme parempi vaihtoehto. 

Anton tuotteiden runko on MFC-levyä ja laatikoiden etusarjat ovat maalattua MDF-levyä. Laatikot sulkeutuvat pehmeästi push-open mekanismilla, joka on ehdottomasti plussaa! 

Anton tuoteperheessä on huonekaluja moneen lähtöön, kannattaa ehdottomasti kurkata kuinka ihania vaihtoehtoja löytyy! :) 



Eteinen on tältä puolelta valmis, mutta muualta pientä viilausta vaille valmis. Viikonloppuna saatiin eteistä hieman eteenpäin onneksi, joten hiljaa hyvä tulee! Kenkäsäilytys on nimittäin ollut aivan oma projektinsa, ja suunnitelmat ovat sen suhteen ehtineet muuttua monestakin syystä useampaan otteeseen. Nyt kuitenkin saatiin siihen hieman ratkaisua ja kun eteinen tosiaan etenee niin kuvaillaan sitten toisestakin suunnasta tätä meidän yhtä lempparitilaa uudessa kodissa. :) 


Kiitos Hiipakka loistavasta yhteistyöstä! 

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Eteisessä



Huomenta!

Johan oli eilen taas sade! Niin piti auringon paistella, mutta kuinkas kävikään... seuraavan kerran kun ikkunasta katsoi niin maa oli valkoinen! Aika perus vappukeli siis ;) Jatketaan siis kevään odottelua, ja kurkataan eteiseen pitkästä aikaa! :)




Eteisessä on tehty pieniä muutoksia kevät-talven aikana, josta olikin pientä sneakpeekiä aikaisemmin. 

Yksi pitkäaikainen ajatuksissa ollut asia oli vaihtaa vetimet eteisen kaapistoon. Miten se onkin, että jokin asia listalla meinaa aina vaan jäädä ja jäädä vaikka kuinka olisi intoa?! No mutta, parempi myöhään kun ei milloinkaan. 

Löydettiin oikein hyvät vetimet Kaikki kahvat verkkokaupasta suuren valinnan vaikeuden jälkeen. Meille valikoitui hopean väriset pitkät ja kapeat vetimet, jotka varmasti kestää myös aikaa. Näinkin pieni muutos teki eteiselle erittäin hyvää ilmeen kohotusta! :) Ollaan oltu todella tyytyväisiä! 




Eteinen on pitkä ja kapea, eikä kaikista helpoin sisustaa. Olen viime aikoina kurkkinut erilaisia eteis inspiksiä, ja mielessä olisikin yksi sun toinen idea jos olisi hiukan enemmän tilaa. Yksi ehkä suurin haave olisi pitkä penkki, jolla olisi helppo pukea kengät jalkaan. Ehkä ne haaveet kuitenkin päivänä tai toisena toteutuu?! :) 

torstai 23. helmikuuta 2017

Muutoksia eteisessä



Eteisen senkin päällä on jo tovin jos toisenkin ollut hyvin samantyyppinen asetelma. Tottakai pienet yksityiskohdat ovat muuttuneet usein, mutta tyyli on pysynyt samana jo muutaman vuoden. 

Kun siivosin joulun pois senkin päältä, niin silloin iski varsinainen tenkapoo! Mitä nyt siihen laitan! Yhden illan kuulkaa väänsin, kokeilin, sovitin ja yritin, ja kaikki vaihtoehdot näytti omaan silmään hyvin tyhmältä. Katsoin vanhoja kuvia, mutta ei niistäkään ollut apua. Ajattelin jättää asian hautumaan. 




Kun asetelma päässä hautui, niin samalla sain idean että Annon pyöreä peili saisi nyt lähtöpassit eteisestä ja tilalle laittaisin pari pientä printtitaulua. Tein tilauksen Desenio:lle, ja jäin odottelemaan innolla tilausta saapuvaksi. 

Tässä odotus ajalla jokin ajatus alkoi päässä selkeytymään, ja teinkin asetelman nro 1. Pallovalot pääsivät pitkästä aikaa eteiseen koriin, ja hulluilta päiviltä kenties paras ostos, Marimekon Siirtolapuutarha sarjan lauta pääsi Orkidealle alustaksi. 




Kun printit saapuivat, kiinnitin ne innolla taulutarrojen avulla ei niin onnistuneesti seinään, nimittäin saman illan aikana ne tippui alas! :-D Toinen yritys sen sijaan antoi paremman tuloksen, ja nyt ovat taulut pysyneet tiiviisti seinässä. 

Orkidea alkoi olla parhaat päivät nähnyt, ja oli aika laittaa tilalle lemppari, Helmililja. Kaivoin myös kaapin perukoilta jo kauan kauan sitten tuunatun kukkapurkin joka ei ole ikinä ollut esillä, ja voi jestas kuinka siihen ihastuin! Ihanan r o u h e a!  

Samalla vaihdoin pallovalot vielä rautalankakoriin. Ja rouheutta tuli sopivasti lisää. Asetelma nro.2 oli valmis. 




Eteinen on nyt saanut ihan uuden ilmeen pienten muutosten myötä. Eipä siihen jälleen paljon tarvittu.
Jälleen voin myös todeta, että vähemmän on enemmän. Huomaan nyt, että liian paljon tavaraa olen tähänkin aikaisemmin ahtanut. Kauniita asetelmia saa pienelläkin. 

Tässä pientä esimakua uudistuneesta eteisestä. 


P.S. Arvonnan voittaja selviää seuraavassa postauksessa! 

perjantai 5. elokuuta 2016

Raikkautta eteisessä



Kurkataampa pitkästä aikaa eteiseen. Suurempia muutoksia siellä ei ole viime kerran tapahtunut, matto on tainnut vaihtua, mutta nykyinenkin on menossa vaihtoon kun karvatassut on hiukan innostuneet matolla leikkimään. Eiköhän tässä loppukesästä sopiva uusi yksilö kohdalle osu. 




Viikonloppuna senkin päälle laittelin uutta asetelemaa, kukkakauppa kierroksen jälkeen. Mökkiloman aikana kukat // kasvit olivat liki kaikki nuukahtaneet, joten Plantagenista lähtikin isommat ostokset mukaan lauantaina. Nyt on taas ihana olla kotona kun on vehreyttä ympärillä! Kyllä kukilla ja kasveilla on vaan iso osa kotia. Ilman niitä ei vaan osaa olla. 




Tykkään kovasti, että heti eteisessä on vastassa jotakin vihreää ja raikasta. Useimmiten senkin päällä onkin jokin viherkasvi, ja usein vielä joko Orkidea tai jokin muu kukka. 

Nyt nappasin mukaan vielä kauniin valkoisen kellokukan, pieni muisto vielä kesästä, vaikka hiljalleen täällä alkaa ajatus muuttua syksyn suuntaan. 

Ulkona ripsi vettä välillä kovempaa, välillä hiljempaa, ja olikin aivan ihana sytyttää sadepäivään kynttilät luomaan tunnelmaa. 




Eteiseen kotiutui kukan lisäksi myös viherkasvi, jonka nimeä en tietenkään enää muista vaikka niin mielestäni sen päähäni laitoin. Kasvissa oli niin veikeät lehdet, että suunnitelmissa ollut Unelma jäi kauppaan, ja tuo sai tulla nyt puolestaan tilalle. 

Pentikin poistomyynnistä nappasin kesällä pari uutta tuikkukuppia, ( niitähän kun ei ole ;-)) ja ne ovatkin aivan oivat nyt tuossa senkin päällä. 


Täällä vietellään viimeistä lomapäivää, ja katsotaan mitä kivaa sen kunniaksi keksitään! :-)

lauantai 6. helmikuuta 2016

Vielä ei raaskinut



Lauantai huomenet! 

Täällä kolkuttelee ovella pitkä työpäivä tänään, että huomenna. Eilinen vapaa, sekä hierojalla käynti teki kyllä ihmeitä! Kyllä olinkin odottanut että pääsen hierojalle, ja nyt on kyllä niin paljon parempi olo! Jospa nyt päänsärytkin hieman vähenisi vaihteeksi. Nyt täytyy kyllä ottaa tavaksi käydä säännöllisesti hierojalla, se kun vaan tekee niin hyvää! 




Alennusmyynnistä löysin tuon ihastuttavan kuusivalon, ja sitä en ole millään raaskinut vielä pakata varastoon. Jotenkin se vaan niin sopii tuohon senkin päälle eteiseen, ja tuo kaivattua valoa iltaisin. Joten siinä se saa nyt vielä toistaiseksi olla. Näppärästi kun toimii myös ajastuksella, joten saa senkin puolesta siinä syttyillä // sammuilla ihan omia aikojaan! :-) 

Myös Tukhomasta ostettu ihana " risukuusi " on vielä paikallaan, mutta se pääsee kyllä pian varastoon odottamaan uutta hetkeä. Jokohan sarvista raaskisi luopua?! 




Eteistä on ihan ääri hankala kuvata, koska se on niin kapea ja pitkä. Mistään suunnasta ei saa oikein kunnon " kuvakulmaa ".  Valokuvaajan // bloggaajan hankaluuksia :-D 

Kuvat on otettu pari viikkoa sitten kun otin vielä parvekkeelta viimeisen sintin sisälle, ennen kun se sitten vaihtui keväisempään versioon: narskuun. 
Bonsaipuu on aika ressukan näköinen, mutta en raaski siitä luopua. Onhan se aika veikeäkin noin, ja kovasti toivon että kevään mittaan vaikka piristyisi! 




Iloa kaikille viikonloppuun! :-)


P.S. Vielä ehtii huomiseen asti osallistua arvontaan. Pääset myös tästä sinne. Voittaja selviää alkuviikosta! 

perjantai 14. elokuuta 2015

Kehyksissä






Olen niin hurahtanut printteihin! Voi mahtava, kuinka ne ovatkin ihania! 
Olen pysähtynyt miettimään kerran jos toisenkin asiaa, koska vielä hetki sitten en olisi kotona niitä osannut ajatella, vaikka monissa kuvissa ne hyviltä näyttivätkin. Nyt on melkein päinvastoin, voisin ripustella ja laitella niitä useampaankin paikkaan! :-D 

Kesällä posti kuljetti jo kolme ihanaa printtiä, jotka tulivat Deseniolta. Printit kuitenkin odotteli tätä loppu kesää, ja oikeita paikkoja. Kun loma-aika alkoi olla lopullaan, alkoi myös kotona uudistuksen aika ( taas vaihteeksi! ). Printit alkoivat löytää paikkojaan hiljalleen. 

Ensimmäinen printti ( klick ) pääsi eteisen senkin päälle. Kesällä alkanut musta-valko " kuume " ei ota helpottuakseen, ja tämä valitsemani printti kuvastaa sitä parhaimmillaan. 
Hetken aikaa mietin värejä myös toisinpäin, mutta syksyä kohden mentäessä tumma väri veti enemmän puoleensa. 

Mustavalkoisen sisustuksen rinnalla, kaikki vihreä näyttää todella hyvältä ja raikkaalta. Olenkin nyt nauttinut suunnattomasti, kun olen saanut päivitettyä kukat / kasvit taas ajantasalle ja kotikin näyttää taas asutulta loman jälkeen :-) 

Päässä on sen kymmeniä sisustusideoita ja ajatuksia, enkä meinaa malttaa millään että hiljalleen niitä toteutellaan, enhän suinkaan ole hätähousu?! 

Mukavaa perjantaita ja reipasta viikonloppua! <3

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Eteisessä



Joskus hyvin pieni asia saa lumipallo efektin liikkeelle. Tällä kertaa se oli IKEA:sta löytynyt hurmaava valkoinen ( kello ) kukka. 
Kukka päätyi eteisen senkin päälle, mutta kaikki muut siinä olleet tavarat eivät oikein natsanneet kukan kaveriksi. Joten lamppua lukuunottamatta kaikki lähti sitten vaihtoon. 

Olen muuten pitkään kukkakaupoilla ollessani katsellut tälläisiä kellokukkia. Jotenkin olen ajatellut, että ne ei hyppysissäni viihdy ja olen aina jättänyt ostamatta. Nyt kun tuon yhden otin niin.... olen aivan myyty, on se vaan ihastus! <3





Samalla IKEA reissulla kotiutin pari aivan ihanaa julistetta, joista toinen pääsi eteiseen aitio paikalle ilahduttamaan kotiin tulijaa. Kun näin nuo julisteet kaupassa, olin heti aivan myyty. Ihastelin ja ihastelin, ja hymyssä suin kiikutin löytöni kotiin. Samaisena harmaana ja sateisena päivänä sitten laitoin kuvat kehyksiin, enkä voisi olla tyytyväisempi. 

Vaihdoin samalla hiukan tuikku asetelmaa senkin päällä. Kuvassa vilahtaa siitä tosin vain pieni osa, koska rajasin kummituspuun pois ;-) Niin ihana muuten kun kummituspuu on ollut, niin nyt se vasta veteli viimeisiä, ja oli aika ostaa tilalle uusi viherkasvi. 
Nämä kuvat on siis otettu ennen kun sain koko eteisen kuntoon, joten laajempia kuvia tiedossa vielä. 
Eteiseen on kotiutunut myös keväällä uusi matto, joka ei ensin hienoudesta huolimatta sopinut silmääni lattialla. Nyt kun olen sitä tovin katsellut, niin olen ihan tyytyväinen. 

Eteisessä vallitsee nyt todella raikas tunnelma. Näin kesällä olen näköjään ihastunut aivan suuresti valko-vihreän tuomaan raikkauteen. Tämä onkin ihan uusi juttu itselle. Näin se mieli vaihtuu ja ( uudistuu ) . 




Ostin muuten talvella jo yllätys yllätys myös IKEA:sta tuon ihanan pöytävalaisimen. Olin tuon tyyppisestä haaveillut, mutta en oikein osannut valita kotoa paikkaa, ja täten se kiikkui ja riippui siellä "joskus listalla". Kunnes näin jossakin sisustuslehdessä kuvan mitä hurmaavimmasta eteisestä, jossa vastaava lamppu oli, joten ei kun lamppu kaupalle. 

Kyseiset lamput sattuivat olemaan silloin jäsen tarjouksessa, joten sitten piti kurvata vielä toinen reissu IKEA:an ja ostin myös makuuhuoneeseen  yöpöydille samaiset lamput, tosin mustana. 
Lamput ovatkin olleet ihan huippu ostos, sellainen joka on tuonut oikeasti todella hyvän mielen, ja tunteen että todellakin kannatti :-) 


REIPASTA UUTTA VIIKKOA! 


perjantai 3. lokakuuta 2014

Eteisessä



Niin se on viikko taas vierähtänyt jo perjantaihin! Edessä olisi odotettu viikonloppu vapaa, monine mukavine touhuineen :-) Töiden jälkeen on tarkoitus kasata kimpsut ja kampsut mukaan, ja lähteä pienelle reissulle! 

Mutta kurkkaillaampa nyt miltä eteisessä näyttää. :-)

Eteisen uudistus alkoi itseasiassa jo viime syksynä. Ensin ajatuksissa oli myös tapetoida yksi seinä tässä tilassa, mutta, hiukan haasteellinen paikka sulakekaapin / kylppärin oven kanssa tälläiselle joka ei niin hirveästi ole tapetointia harrastanut ;-) Joten asia jätettiin vähän hattuun vielä muhimaan. 
Eteisessä majaili aikaisemmin vanhasta kodistani tuttu senkki jota pienesti olin itse tuunaillut, se kuitenkaan ei oikein enää miellyttänyt silmää, joten oli aika etsiä uusi. Muutamia vaihtoehtoja mietittiin, mutta ykköseksi nousi ehdottomasti IKEA:n Hemnes senkki. Tähän kalusteeseen olen ollut hyvin tyytyväinen. Se sopi täydellisesti eteiseen, joka ei kuitenkaan ole hirveän suuri, mutta säilytystilaa se antaa aivan hurjan paljon! Parhautta! 





Seuraavaksi oli edessä uuden maton hankinta. Pituus on eteisessä vaan todella hankala valmis mattojen kohdalla, eli hiukan järkeilemällä päädyttiin että 250cm saa olla hyvä. Eipä tuon nyt tokikaan tarvitse koko eteistä peittää. 
Viime syksynä hankin sitten Ellokselta tähtimaton, joka oli ( silloin! ) todella mieleinen. Niin sievä kun matto oli, niin kissa taloudessa se ei toiminut, koska ei ollut liukuestettä pohjassa. Mieleistä toista ei vaan tullut vastaan, joten päätin rauhassa katsella. Nyt kun myös "tähti kiintiö" on hiukan täynnä niin aloin etsiä taas kunnolla uutta mattoa. Hobbarista löysinkin enemmän kun mieleisen maton tänä syksynä. Kuviointi tuo todella kodikkuutta heti kotiin tullessaan, ja nyt matto pysyy myös paikallaan ja hyvin! Tämä matto oli todella löytö! :-) 

Valaisimena eteisessä toimii kesällä blogi arvonnassa voittamani iki ihana Tine K:n valaisin. Matto ja valaisin ovat mielestäni ehdottomasti tämän eteisen parhaat jutut! <3 

Annon peili on ostos kesältä. Pitkään ja moneen otteeseen kävin Kodin 1:sessä tuota peiliä ihastelemassa, ja kun edellinen peili ( liian maalaisromanttinen ) omaan makuun sai lähtöpassit, tuo oli oiva valinta tilalle. 

Kalenteri eteisessä on aika väripiste tällä hetkellä muutosten myötä, mutta, tähän liittyy paljon tunnetta ja siinä se saa toistaiseksi olla! Kuvassa se näyttääkin pistävän enemmän silmään kuin oikeasti.




Tunnelma valona iltaisin varsinkin toimii myös viime syksynä hankitut valo-oksat Clasulta. Nämä ovat olleet myös todella mieleiset itselle ostopäivästä lähtien. Tuovat iltoihin aivan ihanaa tunnelmaa.





Yllätys varmaan ei liene suuri kuinka tykkään tehdä senkin päälle asetelmia, vuodenaikojen / fiiliksen mukaan. Välillä asetelemat vaihtuu hyvinkin tiuhaan, toisinaan saattaa jopa pysyä pidemmänkin aikaa ;-) 
Tällä hetkellä senkin päällä on ehdottomasti lemppari asetelma, ja tämä varmasti pysyykin kyllä tässä syksyn myötä. Tämän kaiken täydensi viikonloppuna löytämäni Peura taulu! Se oli niin piste iin päälle, tätä se juuri oli kaivannut! :-)

Tykkään myös että eteisessä on heti joko leikkokukkia tai sitten jokin kasvi. Tällä hetkellä pidemmän aikaa eteisessä on jo viihtynyt IKEA:sta ostamani viherkasvi. Se onkin pysynyt ihmeen hyvin hyppysissäni hengissä! ;-) Tämä raikastaa mukavasti eteistä! 

Senkin päällä majailee myös tämän syksyn lyhty löytö, joka onkin jo alkusyksystä vilahtanut omassa postauksessaan. 


Tälläisillä tunnelmilla tänään! 




Nyt on aika toivotella ihanaa viikonloppua! <3

perjantai 5. syyskuuta 2014

Vitosen vinkki





Laitetaampas tähänkin viikonloppuun pieni ja kiva vinkki jakoon! :-)

Kelleen, ei varmasti enää ole mikään yllätys kuinka ihastunut olen erilaisiin koreihin. On se sitten isompi tai pienempi, neliö tai pyöreä. Ne ihastuttaa. 
Suuressa roolissa on viime aikoina ollut erilaiset rautalankakorit. Ne on vaan aivan ihastuttavia! 

Taannoin blogikierroksella silmiin osui jälleen niin ihana kori, josta ei vaan silmiä irti saanut ;-) Minna oli löytänyt Clasulta huippu hienon yksilön. Pitihän sitten suunta ottaa Clasulle, sillä kierroksella tosin en vielä koria saanut matkaan. Tällä viikolla sen sijaan onnisti, juuri kun menin Clasulle, koreja laitettiin hyllyyn. Nappasin tyytyväisenä omani matkaan heti! :-) Ja tosiaan, kuten otsikkokin kertoo, hintaa tällä oli alle 5€! 
Kannattaa muuten kurkkailla tuohon pirtsakkaan Minnan blogiin myös: klick! :-) 

Pauli valot sanoivat lopullisesti sopimuksen irti loppu keväästä ja eteisen senkki on sen jälkeen kaivannut pientä valosarjaa päälleen. Aamuisin on kiva laittaa tunnelmavalo päälle, kattovaloja kiitos ei ;-) Samalla kauppareissulla nappasin pienen pallovalosarjan mukaan ja iskin sen tuohon uuteen kori ihastukseen. Nyt on taas tähän alkusyksyyn valoa eteisessä :-)

Täällä on nippa nappa selvitty oksennustaudista, vaikka voimat ovat vielä aika vähissä. Vapaa viikonloppu kera reissun ja pienten juhlien olisi edessä jos tästä kunnolla toipuu. 
Arvontaan ehtii vielä osallistumaan,( klick ) ja voittaja selviää heti alkuviikosta kun saan arvat järjestykseen viikonlopun reissun jälkeen. Katsellaan sitten ketkä lähtevät messuilemaan! :-)

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Eläimellistä



Kenellekkään ei enää liene uutta että kuinka täällä on sudenkorentoihin ihastuttu. Niitä on mitä erilaisimmassa muodoissa alkanut kotoa sitten kevään / kesän mittaan löytyäkin. Aina ihastuttanut enemmän ja enemmän. Koskahan se ähky näissä tulee?! :-D 

Jokin aika sitten ( jälleen kerran ) kun selailin Hm: n home puolta, silmiin pisti ihana pullo. Ensin katsoin vaan itse pulloa ja sitten vasta huomasin mikä pullon kylkeä koristaakaan, sudenkorento! :-) 
Siinä ei sitten sen kauemmin tarvinnut miettiä laitetaanko vai ei sitä ostoskoriin. 

Sitten se ikävin vaihe: odotus. Mutta, sieltä se lopun kaiken kuitenkin kotiutui. Ja ihastutti kerta heitolla täysin. Siinä innostuksessa en vaan huomannut pullon kokoa katsoa ja pullo olikin odotettua pienempi, mutta ei ole haittaa, käyttöä löytyy joka tapauksessa ja aina menee koristeenakin nuin kaunis pullo. 




Kun lasi esineistä on alettu kirjoitella niin tarina jatkuu. 
Olen pitkän aikaa tykännyt / haaveillut kovasti karhu / ilves purkeista. Omalle kohdalleni ei vaan ole osunut kirppis kierroksilla ainuttakaan tai sitten on hinta ollut todella suolainen. Toki voisi useamminkin käydä kirppiksellä niin ehkä mahdollisuudet lisääntyisivät ;-) 

Synttäreiden aikoihin äiti oli löytänyt kirppikseltä tämän ihanan karhu purkin ja kyseli olisiko se mieluinen. No vastausta ei jälleen kyllä tarvinnut arvailla! 

Täydellinen!

Kun sain purkin kotiin, olin ihan myyty, aivan ihastuttava vanha aarre ja kansikin loisto kunnossa! :-) Täytin purkin kynttilöillä ja laitoin eteisen senkin päälle, kynttilä asetelman viereen. Todella mieleinen näky! 






Senkin päällä eteisessä vallitsee nyt aika musta / betoni painotteinen asetelma. Mutta, se on todella mieleinen ja ihanan rouhea. Sopivan vanhan aikainen, ripauksella uutta. 
Pitkästä aikaa on oikein super tyytyväinen olo! :-) 

Orkidea ( t ) kin jaksavat muuten todella hyvin, kiitos myös teille kaikille vinkkejä antaneille! Orkidea määrä kasvoi kolmeen ja toivottavasti saan ne kaikki pysymään pitkään hengissä! ;-) 

Kuvissa näkyy nyt myös toinen liitutaulu josta oli alkuviikolla puhe. Se sopii oikein hyvin täydentämään asetelmaa eteisessä. 

Tänään alkaa kovin odotettu viikonloppu vapaa joka onkin vaihtunut sairaslomapäiviin. Tarkoituksena oli tuunailla niin liitutaulu juttuja kun betoni hommiakin. Nyt vaan näyttää pahasti siltä että olen vain hyvien vinkkien antaja roolissa ( jos siinäkään ) ja on parempi olla koskematta itse mihinkään. Aina ei mene kuten Strömsössä, ja tämä on niin mun tuuria! 


IHANAA VIIKONLOPPUA TEILLE KAIKILLE!


Ps. Vielä ehtii blogin sivupalkista osallistua Uashama pussin arvontaan! 


LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...