Arki, ihmisen parasta aikaa. Niinhän sitä sanotaan. Ja yleisesti ottaen voin kyllä itse tämän allekirjoittaa. Tottakai meillä kaikilla on myös raskaampia kausia, ylä ja alamäkeä, ja sitten sitä leppoisaa tasaista tietä suurimmaksi osaksi. Tästäpä se elämä koostuu hyvinkin pitkälti.
Myöskään ilman arkea juhlahetket tuntuisi juhlalta, olivat ne sitten mitä vain. Itselle esimerkiksi yhteisen viikonloppu vapaan odottaminen on yksi suuri ilon aihe arjen keskellä. Kuinka ihanaa onkaan elellä sellaista viikkoa, kun tietää että tiedossa on yhteiset vapaat. Se kun ei ole vuorotyöläisellä joka viikkoista.
Pieniä suuria asioita.
Varmasti ikä tekee osansa, mutta arkea on oppinut arvostamaan ihan eri tavalla. Ja tässä tarkoitan vain ja ainoastaan hyvää. Tähänkin voisin kirjoitella pitkän listan ihan niitä pieniä arjen iloja ja asioita jotka tekevät arjesta leppoista ja mukavaa. Mutta mainitsen tähän, esimerkiksi yhteisen iltapala hetken, yhteisen kävelyhetken illalla ja vaikkapa se, että ehditään yhdessä ripustamaan pyykit kuivumaan! Niin... jälleen, pienistä asioista tulee suuria.
Ihana Jenni Keskipiste. blogista listasi juuri myös aivan upean postauksen arjen luksusta, ja pääset lukemaan sen tästä <3 Kannattaa muutenkin tutustua tähän upeaan blogiin, jos blogi ei ole entuudestaan tuttu. <3
Näissä ajatuksissa hyppään vielä aamuvuoroon, ja sen jälkeen odottaa vapaat täynnä mukavaa touhua!
Niin totta, arki on parasta ja ilman arkea ei olisi sitä erityistä juhlan tunnettakaan. Kauniit ja herkät kuvat <3
VastaaPoistaIloista ja ihanaa alkanutta toukokuuta <3
Juuri niin, tuo lause on todella tärkeä ja pohja kaikelle! <3
PoistaKiitos paljon kauniista sanoistasi Janina! <3
Aurinkoista sunnuntaita! <3 :)
Arjen ilot on ne parhaimmat! Yritän itse kanssa muistaa nauttia pienistä asioista ja niistä mitkä elämässä on hyvin.
VastaaPoistaKyllä vaan! :) Täten juhlahetketkin tuntuvat sitten juhlalta.
PoistaPienistä asioista koostuu paljon <3
Ihana, kun tartuit postausaiheeseen <3 Kyllä se niin vain on, että se tasainen arki pienin mukavin yllätyksin on sitä kaikkein parasta. :)
VastaaPoistaKiitos itsellesi hyvästä postauksesta! <3 Tein hiukan eri tavalla, mutta viitaten kuitenkin ko. asiaan :)
PoistaAurinkoista sunnuntaita! <3