Näimpä se on aika rientänyt, ja tämän aamuvuoron jälkeen on aika heittää lomavaihde päälle. Mietin tuossa yksi päivä, että tuntuu kun juuri oltaisiin jääty viime kesän lomalle, mutta näin se on jälleen yksi vuosi kulunut sangen nopeaa tahtia.
Jos toki tarkkoja ollaan, niin tämä loppuviikko menee vapaiden voimilla, ja ensi viikon maanantaista sit aloitellaan ihan virallisesti lomaa :)
Tämän vuoden lomalle ei ole suuria suunnitelmia, vaan aika fiilis pohjalla mennään. Katsotaan mitä kesä ja loma sitten tuokaan tullessaan.
Kotoa kuitenkin kurvaillaan parin pysähdyksen kautta heti huomenna pois, ja päätöspisteenä sitten rakas mökki. Kuinka olemmekaan odottaneet mökkeily elämää! Ja selvästi vuosi vuodelta enemmän ja enemmän. Niin leppoisaa, ja tärkeintä yhdessä olo ja se tunnelma siellä :)
Päivän retkiä on alustavana suunnitelmana muutamia, mutta tottakai ilmatkin vaikuttaa asiaan ja tosiaan mikä sitten hyvältä tuntuu :)
Vanhat Otz:it kaipasivat jo päivitystä, ja synttäreiden aikoihin ostin uudet ihanat vaaleanpunaiset kengät vanhojen tilalle. Ja voi kuulkaa, näillä on ehtinyt jo tallustaa aika kivasti ja kuinka huippua onkaan kun rakon rakkoa ei ole tullut! Nimimerkki: rakkoja liian helposti saava. Eikö ole jalatkaan väsyneet pidemmilläkään reissuilla!
Kuvissa muuten vilahtaa olkkarin uusi mattokin, josta tulossa ihan oma postauksensa. Tähän väliin kuitenkin on sanottava, että yksivärinen matto oli oiva valinta p i t k ä s t ä aikaa, vaikka alkuun pelkäsin, että huoneesta tulee liian "pliisu" sen vuoksi. Mutta kaikkea muuta, täällä on erittäin tyytyväinen mieli tähän valintaan :)
Nyt kuitenkin vielä muutama tunti töitä, ja sitten lomalle!
IHANAA JUHANNUSVIIKKOA KAIKILLE! <3
Itse olen pyrkinyt noudattamaan tuota kesälomilla, että liikaa ei kannata etukäteen suunnitella tapahtuvaksi asioita tai reissuja. Ihanaa juhannusviikkoa ja alkavaa lomaa sinulle. :)
VastaaPoistaSe on kyllä erittäin hyvä juttu, kannatan ihan samaa :) Mukava katsoa hetki tai päivä kerrallaan, ja ottaa vastaan vaikka jotakin yllätysmenoakin tämän vuoksi :)
PoistaKiitos kaunis sinulle! :) Iloisia kesäkuun viimeisiä hetkiä :)
Ihanat popot mutta ennenkaikkea kiinitin huomiota tuohon mattoon. Niin ihana, toimisi meilläkin saman tyyppinen!
VastaaPoistaAurinkoisia lomapäiviä! <3
Kiitos kiitos paljon Satu! :)
PoistaMatto on kyllä osoittautunut oikein hyväksi, ja tosiaan olen enemmän kun tyytyväinen tuohon yksiväriseen :) Niin monta kuviollista ehti olla tätä ennen :)
Kiitos kaunis! :) Iloista kesäkuun loppua! :)
Niin ihanat nuo sinun vaaleanpunaiset Otz:it. <3 Juuri viime viikolla etsimme miehelleni kenkiä ja ylipuhuin mieheni sovittamaan Otz (mieheni mielestä ne näyttävät aamutossuilta). Mutta, kuinka kävikään kenkien kanssa, Otz lähti mukaamme ja nyt hän ei ole muita käyttänytkään. Sanoi hakevansa töihinkin sisäkengiksi. :) Itselläni ei vielä ole Otz ja nyt mietinkin, jospa hakisin myös itselleni, niin tyytyväinen mieheni on ollut. :)
VastaaPoistaMukavaa ja aurinkoista juhannusta teille! <3
Kiitos kiitos Kaisa! <3
PoistaNe kyllä ovat niin tavattoman hyvät kengät ettei mitään rajaa! :) Aikaisemmat beiget olivat myös äärettömän hyvät, ja nyt pienen tauon jälkeen nämä vielä vähän parannetut versiot ovat aivan omiaan :)
Olen myös kuullut kaveriltani tuon, että "onhan ne sellaiset aamutossut" :D Mutta hyvät mitkä hyvät :)
Kyllä siis kannattaa sinunkin hakea mieluisat oman väriset, ja pääset vielä tassuttelemaan kesää näillä huippu kengillä :)
Kiitos Kaisa, ja iloista kesäkuun loppua! <3
Aivan ihana tuo uusi matto, sopii tosi kauniisti teille <3 Ja täältä löytyy täsmälleen samat Otzit, sen lisäksi, että ovat aivan suloiset ovat kyllä huiput jalkaan :) Eli erinomainen valinta. :D Ihanaa lomaa! <3
VastaaPoistaKiitos kiitos Jenni! <3 Ihana kuulla! :) Niin ehdin miettiä, että "tylsistyn" yksiväriseen, mutta kaikkea muuta. Tuo on kyllä ollut niin ihana, ja lettikuvio tuo ihan tarpeeksi särmää :)
PoistaOtzit ovat tosiaan kyllä aivan parhaat :) Vanhat beiget oli aivan loppuunkäytetyt, ja tauon jälkeen oli ilo hankkia uuden väriset :) Mukava että sielläkin on oltu näihin tyytyväisiä :)
Kiitos kovasti Jenni! <3 Lomaa on ollut ilo aloitella :) Iloisia päiviä vielä kesäkuulle! <3
Ihanaa lomaa!:) Meilläkin heinäkuun lomalle suunnittelilla yksi pieni Suomen retki ja matka Tukholmaan. Mutta juuri tuokin on ihanaa, että antaa tilaa ja aikaa myös olemiselle ja extempore-jutuille!<3
VastaaPoistaNauti, ensin juhannuksesta ja sitten lomasta!<3
Ida
Ps. On kyllä niin supersuloiset tossut!!<3
http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa
Kiitos kovasti! :) Lomaa on hiljalleen aloiteltu :)
PoistaKuulostaa kivoilta suunnitelmilta, ja oi, Tukholma on aina yhtä ihana! <3
Iloisia hetkiä sinnekin lomalle! <3
Ihanaa lomaa teille <3 Onpa kauniin väriset kengät ja upea uusi matto. Nauttikaa mökkeilystä ja loman kiireettömyydestä.
VastaaPoistaKiitos Janina kovasti! <3
PoistaMatto on kyllä niin mieluisa, vaikka ensin vähän ehdin jännittää kuinka se sitten sopii. Mutta aivan turhaan, se on kuin tehty :)
Kiitos, ihan varmasti, vihdoin päästy asettumaan :) Iloisia hetkiä kesäkuun loppuun! <3