keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Kamera kaulassa, tai ainakin melkein



Kamera kaulassa, kohti haaveissa ollutta kohdetta, tai no, ainakin melkein kamera kaulassa... 

Nimittäin Huvilakatu Helsingissä on ollut tovin, ja toisenkin ajatuksissa ja haaveissa päästä katsastamaan sekä kuvaamaan. Joskus tälläiset kovinkin yksinkertaiset jutut vaan jää... siitä kovasta halusta huolimatta. 

Nyt kuitenkin oli erinomainen ajoitus toteuttaa tämä pitkäaikainen haave, kun viikonloppuna vietettiin kaunista Helsinki päivää synttäreiden kunniaksi. :) 

Kameran jätin pienen harkinnan jälkeen kuitenkin kotiin, ja päätin, että tällä kertaa taltioidaan omalle kovalevylle muistoja, sekä muutama räpsy puhelimeen. 




Niin paljon kun pidänkin kuvaamisesta, on kuitenkin joskus erittäinkin rentouttavaa olla ilman kameraa liikenteessä, ja tosiaan keskittyä asioihin aivan toisella tavalla, kuin mitä linssin läpi tulisi katsottua. 

Ihastelin ja ihastelin, ja vielä kerran ihastelin tuota upeaa katua, josta olin katsellut kuvia ja mielessäni miettinyt onko se kuvien kaltainen paikka oikeasti. 
Nyt voin omalla kokemuksella sanoa, että ehdottomasti se oli todella kaunis katu, ja siis ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka! Kaunis kesäpäivä vielä kruunasi tämän hetken. 




Emmekä muuten olleet ainoat jotka olivat tätä upeaa katua kuvaamassa! Kuinka hauska olikaan katsella, kun monet ihmiset kuvailivat tätä samaa kauneutta niin puhelimilla kun kameroilla. Tälläistä on aina hauska seurata vierestä! 

Oletko sinä käynyt täällä satumaiseltakin tuntuvalla kadulla? 
Jos paikka on harkinnassa, tai vaikka tämä tulisi uutena ideana, niin ehdottomasti suosittelen tätä Helsinki päivän yhteyteen! Jos en nimittäin vielä sanonut, niin tämä oli i h a n a! <3




8 kommenttia:

  1. Kaivopuisto on aivan ihana <3 Kaivopuiston rannalla on myös kiva istuskella ja nauttia jäätelöä kesällä :)
    Vanhat Helsingin kivitalot ovat minusta muutenkin niin kauniita!
    Kiitos postauksesta ja kivoja kesäpäiviä!:)
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kyllä aivan oikeassa! :) <3

      Kivitalot ovat kyllä todella upeita, ja aivan ihania juuri noin kun eivät ole samanlaisia // värisiä :)

      Kiitos kun jätit mukavan kommentin! :) Iloisia hetkiä myös kesääsi! <3

      Poista
  2. Kauniita kuvia aurinkoisesta Helsingistä. Käyn usein kameran kanssa kävelyllä Helsingissä. Siellä on paljon mielenkiintoisia paikkoja ja katuja. Pari viikkoa sitten olin Rajalan katukuvauskurssilla, jolloin tallustelin monta tuntia kaduilla kuvaamassa. Haasteellista, mutta kivaa. Upeaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! :)

      Oi kuinka upealta tuo kurssi kuulostaa! :) Täällä meinaan kirjoittelee yksi jolla valokuvaus kurssit ovat haaveissa... :) Innostuin heti kun luin kommenttiasi, niin entisestään. Jospa saisin jo toteutettua pitkä aikaisen unelman :)

      Kiitos, ja iloisia hetkiä viikonloppuun myös! :)

      Poista
  3. Oi ihana mitä kuvia! Joskus kyllä niin totta, että kivempi mennä ilman kameraa ja olla kuvaamatta, ihastella ihan itse vaan ympäristöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana kuulla :) Vaikka tosiaan nyt ihan kännykällä räpsittyjä! :)

      Niin totta tuo kirjoittamasi. Ainakin itse niin usein tulee katsottua maailmaa linssin läpi, niin välillä näin on niin mukavaa! :)

      Poista
  4. Kauniit kuvat ja kiitos vinkistä. Ollaan tulossa Helsinkiin, niin täytyykin käydä ihastelemassa katua itsekin.
    Täällä on menty myös ilman kameraa ja nautrittu vain.
    Ihanaa alkavaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, ja kuinka kiva kuulla että tästä oli vinkkiä! :) Suosittelen kyllä todellakin tuota viehättävää ympäristöä :)

      Iloisia hetkiä viikonloppuun Kaisa! <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...