tiistai 19. tammikuuta 2021

Kotikierros jatkuu: työhuone

 



No niin, nyt kun joulu on jätetty taakse niin on aika jatkaa uuden kodin kierrosta, joka vielä viime vuoden puolella jäi jonkin verran kesken. :) 
Tämähän sopii muutenkin oikein passelisti, koska tänne on heti alkuvuoteen kotiutunut sisustuskärpänen ja muutoksia on tullut tehtyä jo syksyyn verrattuna, joten eiköhän aloiteta sitten. Ja tänään siis vuorossa työhuone :)




Alakerrassa eteisen vieressä on kaksi samanlaista huonetta, ainoat erot huoneissa ovat, että toisesta huoneesta ( juuri tästä työhuoneesta ) on käynti terassille ja tässä huoneessa on myös tuo ihana sivu ikkuna, johon itseasiassa taisin jo ihan ensimmäisellä käynnillä ihastua ikkunasyvennyksineen! :) 
Muuten huoneeet ovat kooltaan ja malliltaan samanlaiset, pitkät ja kapeat. 

Alusta asti tiesimme, että tästä tulisi meille työhuone ja ratkaisu on ollut aivan oikea. Nytkin on ollut niin mukava katsella lumisadetta useampana päivänä samalla kun tekee koneella hommia ja aivan ihana on myös ihastella aamuaurinkoa joka tuosta sivuikkunasta paistelee. 

Työhuone valmistui ihan loppuun tuossa juuri ennen joulua kun meille kotiutui * Kalustekundeilta aivan ihana Kultimo- rottinkikaappi. Kaappi on työhuoneeseen se piste iin päälle ja olihan kyseessä niin suuri toiveiden täyttymys, että hymyllä ei ollut rajaa kun tämä ennen joulua eräs lauantai kotiovelle saapui! 

Toisella puolella työhuonetta on se nojatuoli josta taannoin jo mainitsin. Tuoli on IKEA:n, ja äkkiseltään heittäisin että noin 15v vanha ainakin! Tämä ei ole vielä koskaan päätynyt omaan kotiini, vaikka ensimmäinen hankinta sinne onkin ollut aikanaan. Nyt sille oli vihdoin paikka ja jotenkin se on kovin symppis tuolla nurkassa. 

Matoista on tullut instan puolella muutamia kyselyjä ja tämä työhuoneen ihana ** Helmi villamatto kotiutui Mattokympistä ja oli aikalailla ensimmäisiä ostoksia tähän uuteen kotiin. 
Tämä matto onkin ollut kaikista lempparein, ja välillä mietin tätä suurempana kokona myös olkkariin.




Pöytä vaihtoehtoja itsellä oli tänne muutamakin, ja itseasiassa vain valinnanvaikeus oli edessä. Kuitenkin vallitseva tilanne laittoi miettimään myös asoita hieman uudelta tavalta, ja päädyimme lopulta sähköpöytään jota saa nostettua ja täten työskenneltyä myös seisten. Päätös on ollut lopunkaiken ihan loistava, vaikka pöytä onkin ihan erilainen kun mitä alkuperäis ajatuksissa oli. Työkkäri palvelee nyt meitä molempia loistavasti ja pöydästä on iso ilo myös miehelle joka tekee toisinaan etätyötä. 

Huone on todella valoisa, koska terassinovi on lasia ja vieressä on vielä iso ikkuna ja sen lisäksi tuo mainitsemani sivuikkuna. 
Iltaisin kuitenkin sytyttelen työhuoneeseen usein kynttilät jos teen koneella hommia ja niiden valossa onkin mitä mukavin tunnelmoida samalla. 

Jos teille tulee kysymyksiä mieleen niin vastailen mielelläni :) 

Nyt kuitenkin kohti uutta työpäivää! :) 


* Yhteistyössä: Kalustekundit
** Matosta saatu alennusta: Mattokymppi

8 kommenttia:

  1. Superb, draga mea!
    Natural, luminos, confortabil, linistit!
    Cele mai calde salutari,
    Mia

    VastaaPoista
  2. Niin ihanan valoisa työhuone, ja kauniisti sisustettu. <3 Itse yritin ennen Joulua, löytää noita peikonoksia myöskin palloille, mutta sopivia ei löytynyt...Täytyy yrittää pitää silmiä auki edelleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kiitos paljon kommentista! <3 Olen monta vuotta odottanut, että saamme työhuoneen, ja on kunnollinen paikka tehdä tietokone töitä, joten inspiraatiota on tullut haettua kovasti :)

      Bauhaus ja Plantagen on ainakin mistä itse olen löytänyt nuo oksat ja ihan hiljattain. Oletko niistä kurkannut? :)

      Poista
    2. Kiitos vinkistä! Parista kukkakaupasta niitä kyselin, täytyykin käydä noista katsomassa. :)

      Poista
    3. Toivottavasti löytyy 😊

      Poista
  3. Kaunis työhuone. <3 Sähkösäädettäväpöytä on kyllä niin hyvä, vaikkei aina se kaunein olekaan. Itselläni on sähköpöytä ollut töissä jo useamman vuoden, enkä kyllä enää palaisin vanhaan ns tavalliseen. Nyt kun olen tehnyt etätöitä paljon, toin kotiin töistä neukkarin pienemmän sähköpöydän. Olenkin miettinyt, jospa kotiin hankkisi oikein kunnonkokoisen sähköpöydän, mutta paikkaa sille ei vaan tahdo löytyä. Katsotaan eteneekö hankinta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos paljon! <3

      Tuo on kyllä niin totta, vaikka tosiaan ensin hieman vastaan olin tuota pöytää ;) Mutta lopunkaiken tuo on aika minimalistinen ja sopii kyllä huoneeseen erittäin hyvin ja lopun kaiken on myös kooltaan paljon parempi kun aikaisemmin katsomani // ajattelemani pöydät. :)
      Toivottavasti siellä myös saadaan etätyö piste kuntoon vielä isommalla pöydällä, ja työt sujuu sitten mallikkaasti :) Tämä pöytä hankittiin ISKU:sta, siellä oli aika hyvä valikoima :)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...