Kun joulua karsii pois alkuvuodesta niin koti näyttää usein kovin "tyhjältä" sen jälkeen. Tähän varmasti moni voi samaistua.
Vaikka meillä ei edes joulun aikana ole niin hirveästi mitään ylimääräistä, niin silti tuo tyhjyys tuppaa vuosi toisen perään tulemaan eteen kun viimeisiäkin joulu juttuja laittaa pois. Itsellä tämä sama ulottuu myös hieman kukkien puolelle muuten. Joulun jälkeen on pieni taite aika, jolloin itse en meinaa löytää mieluisia kukkia, ennen sitten kun kevät kukat saapuvat kauppoihin. Onneksi kuitenkin itselleni aina niin rakkaat Helmililjat saapuvat aika hyvissä ajoin nykyään kauppoihin joulun jälkeen, joka onkin ihana piristys kun sinttien ja Amarylliksien aika on ohitse.
Ehkäpä tästä syystä näin kevään korvalla iskee sisustusinto ( yksi sellainen vuodesta :D ). Jotakin kaipaa sen tyhjyyden tilalle. Voisiko olla?!
Itse sain idean jos toisenkin nyt ensiksi vierashuoneeseen, ja niitäpä tässä nyt on alkuvuodesta toteutettu sitten hiljalleen.
Yllä olevissa kuvissa näkyy uusi naulakko, johon ihastuin Elloksen sivulla välittömästi. Naulakko oli mielestäni jotenkin niin veikeä, että se oli laitettava tilaukseen lähes välittömästi. Ja vaikka ajattelinkin sitä aluksi lähinnä "sisustuskäyttöön", niin naulakko on kyllä nyt jo pienessä ajassa osoittautunut todella toimivaksi arjessa. Hauska efekti on myös se, että tämä naulakko on tässä vierashuoneen seinässä, ja seinän toisella puolen eteisen puolella on Dots ripustimia. Eli palloja molemmin puolin seinää.
Uusi matto on sen sijaan ollut etsinnässä vierashuoneeseen jo hyvän tovin, koska en ole mikään kova mattojen pesijä ( niin ihana kun se puhtaiden mattojen tuoksu onkin! ) ja vanhaan mattoon jäi tahra toisen karvatassun oksennuksesta, jota en saanut millään pois. Huoneessa ehti olla jo väliaikais versio, ja silloin päätin kun en millään ollut löytänyt mieleistä, että olkoon niin kauan sitten kun mieluisa tulee vastaan.
Hyvää kannatti odottaa, yksi sunnuntai ihan muita juttuja katsellessani silmiin osui todella veikeä ja hieman erilainen matto. Hieman aluksi mietin, kuinka se kissa taloudessa toimii, mutta kokeilu on osoittautunut, että matto on aivan toimiva! :) Tykkään maton rouheudesta, mutta samalla pehmeydestä.
Tälläisiä uudistuksia tähän alkuvuoteen vierashuoneeseen. Mitähän seuraavaksi? :)
Mukavan harmoninen ja hyggemäinen sisustus. Matto pehmentää mukavasti. Tuon tyylinen matto kiinnostaisi myös. Jotenkin mattojen ostaminen vaatii vaan niin paljon rohkeutta että sopiiko oikeasti.
VastaaPoistaKepa
Kiitos, ihana kuulla :) Mukava nurkkaus tuo sohva onkin :)
PoistaMattojen ostaminen on oikeasti vaikeaa! Olen itsekin huti ostoksia niiden kanssa tehnyt, ja siksi kovinkin varovainen nykyään. Koskaan ei tiedä sopiiko lopulta omaan kotiin vaikka nettikaupan kuvassa tai kaupassa matto näyttäisi kovinkin hyvältä :)