Terveisiä hurmaavasta Kööpenhaminasta!
Nyt on kesälomat pidetty ( kaikki 3 osaa ) ja tälle viimeiselle osalle nyt osui sitten pieni kaupunki reissu pitkään haaveissa olleelle kaupungille Kööpenhaminaan.
Odotukset tältä kaupungilta oli kohtuu suuret, mutta en voi sanoin kuvailla kuinka suuresti odotukset täyttyi ja meni vielä niin paljon odotusten yli. Kaupunki hurmasi ihan joka tavalla.
Niin.. minulla ei oikeasti oikein ole sanoja! Olen edelleen niin upeissa matka fiiliksissä ja valmis lähtemään vaikka "heti" uudelleen tuonne. Aloin myös miettiä, että en muista aikaisemmin kokeneeni ihan näin vahvaa tunnetta jotakin paikkaa kohtaa. Ehkä tämä siis vain oli niin se oma juttuni! :)
Reissussa olimme kolme päivää alkuviikosta maanantaista keskiviikkoon. Tämä aika tuntui ihan hyvälle ( ensi kertalaisellekin ). Aikaa tuntui olevan ihmeesti, vaikka yleensä tälläisissä tapauksissa aika juoksee liiankin nopeasti. Ehdimme todella paljon näiden kolmen päivän aikana, vaikka suuremmin ei ollut suunnitelmia edes etukäteen. Tämäkin oli aika jännä juttu.
Seuraavan kerran kun tuonne menee ( se on jo mielessä! ) niin kaupunki on osittain tuttu ja voi sitten keskittyä hieman erilaisiin asioihin. Tätä itseasiassa odotankin innolla.
Lyhyesti tiivistettynä meidän reissuun kuului mm:
* paljon kävelyä pitkin kaupunkia ilman suurempaa päämäärää
* pieni merenneito
* Nyhavn - satama alue ( OI OI OI)
* Tivoli
* ostoksia
* hyvää ruokaa
* Hop on - Hop off bussiajelua
Hieman reissuun lähtö jännitti, mutta loistavan matkaseuran kanssa selvittiin todella loistavasti monistakin tilanteista! Jälleen voi todeta, että turha sitä on "pieniä" juttuja etukäteen liikaa jännitellä. Asiat menee omalla painollaan ja varsin hienosti nyt menikin.
Ilmat suosivat meitä myös reissussa mukavasti ja saimme nauttia mukavista loppukesän päivistä myös paljon auringon paistaessa.
Jos sinulle tulee jotain kysyttävää Kööpenhaminaan liittyen, vastaan mielelläni parhaan mukaan. Ajattelin pitää tekstin tässä postauksessa kohtuu lyhyenä, ja antaa nyt kuvien puhua puolestaan.
Mutta, lyhyesti ja ytimekkäästi: suosittelen suurella lämmöllä tätä kaupunkia jos et ole täällä vielä käynyt ja kaupunkilomat kiinnostaa!
Tänne jäi ehdottomasti pala sydäntä! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)