Nyt on kesälomat pidetty ja arkeen palattu ihan kunnolla. Kesäloma tosiaan tänä(kin) vuonna tuli pidettyä kahdessa osassa, kuten useana vuonna tulee tehtyä. Seuraavaksi sitten odotellaankin sitten syyslomaa ( se vuoden paras osa! ) reippaan kuukauden päästä jo!
Viime vuonna elokuun lopussa reissattiin ystävän kanssa iki-ihanaan Kööpenhaminaan ( klick ) ja tarkoitus oli myös tänä vuonna tehdä samanlainen reissu tähän samaan ajankohtaan. Vähän viime hetkellä kuitenkin päätettiin, että kurkataan tämä toinen pyöräily kulttuurinen kaupunki ja suunnaksi sitten otettiin kaunis Amsterdam.
Tehtiin samanlainen kolmen päivän reissu kuten siis viime vuonna ja tämä on osoittautunut meille hyväksi ajaksi. Tässä ajassa ehtii kuitenkin nähdä jo mukavasti kaupunkia ja irtautumaan koti ympyröistä vaikka koti hiiriä ollaankin! :D
Amsterdam oli oikein kaunis kaupunki ja käymisen arvoinen ehdottomasti, mutta samanlaista vaikutusta se ei millään tavalla jättänyt kuin mitä Kööpenhamina. Uskoisin, että tämä yksi kerta kyseistä kaupunkia siis riitti meille, mutta jos kaipaa kovaa vilinää ympärilleen ja siinä sivussa vanhan kaupungin ja kanaalien kauneutta niin ehdottomasti voin suositella tätä kaupunkia.
Liian tiukkoja suunnitelmia me ei reissuille tehdä: mukava mennä myös fiiliksen mukaan sekä meidän tyylillä löytää myös sattumalta yhtä sun toista. Muutama paikka oli kuitenkin ( luonnollisesti ) katsottuna missä käydään ja nämä toki toteutettiin.
Ihan ehdoton käymisen arvoinen paikka on: Madame Tussauds - vahakabinetti! Tätä odotettiin kovasti ja tämä kyllä lunasti toiveet. Todella mahtava toteutus! Liput sisään maksoivat ovelta 27,5€ ja netistä taisi saada muutaman euron halvemmalla.
Toinen meille ehdoton käymisen kohde oli: Bloemenmarkt - kelluva kukkatori. Jos olisi isompi piha, niin täällä olisi mennyt sukat sekaisin niistä kauniista kukkasipuli määristä, että mitä sitä laittaisikaan kasvamaan! Ja kumpa olisikin voinut ostaa kimpun kauniita kukkia, siis voi kuinka kertakaikkisen upeita ja raikkaita ne olivatkaan! Suosittelen kurkistamaan tämän paikan!
Tehtiin myös tunnin mittainen kanaali risteily ( näitä retkien tarjoajia löytyy todella paljon ) ja tämä oli oikein mukava kokemus ja tässä näki kaupunkia monesta suunnasta todella hyvin. Meille sattui vielä äärimmäisen hauska setä ajelemaan tätä paattia, joten oli kyllä oikein hauska risteily!
No nyt on tullut kirjoiteltua joten kurkataampa hieman kuvia myös!
Pari ensimmäistä kuvaa on otettu kanaaliristeilyn varrelta. Tuolla risteilyllä tuli napattua aika paljon kuvia, mutta yllättävän monet olivatkin aika hassusta kuvakulmasta otettuja, joten hieman harmitti kun kuvia kävin läpi. Onneksi kuitenkin muutamat olivat mieluisia :)
Seuraavat kuvat on sitten puolestaan vahakabinetista ja täällä se kamera myös räpsi kuvan jos toisenkin. Ehkä vielä vähän hehkutan kuinka hauska paikka tuo oli!
Sitten vielä kuvasarja tuolta kukkatorilta! Tuolla kierrellessä muuten pakosti ajatus karkasi kevääseen ja tulppaani peltoihin. Täytyy sanoa, että sellainen olisi varmasti aika huikea näky tai sitten puolestaan nyt tähän auringonkukkien parhaimpaan aikaan, voisin kuvitella että pieni kukka ihastus voisi tuollaisten peltojen edessä tulla! :)
Haluan vielä tähän viimeiseksi nostaa hotellisuosituksen. Meille nimittäin osui niin kaunis ja loistavaa palvelua tarjoava hotelli, puhumattakaan siitä aamupalasta! Voi huikeus. Hotelli oli nimeltään Pestana Amsterdam Riverside ja tämä sijaitsi n. 4km päässä ydinkeskustasta. Metro meni noin about reippaan kilometrin päästä ja sillä sitten aina hurautettiin keskustaan. Ihan ehdottomasti haluan suositella tätä!
Tälläinen loma ja reissu postaus tällä erää! Mukavaa jos jaksoit tänne loppuun asti :)
Ja hei: ihanaa alkanutta s y k s yä sekä syyskuuta! Nyt on vuoden parasta aikaa! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)