Edellisessä postauksessa lupasin palata paremmin syysloman tunnelmiin ja tässä nyt tulee pääosin aurinkoisen syysloma viikon kuulumisia tähän sitten hieman harmaampaan sadepäivään!
Blogiani pidempään seuranneet tietävätkin, että syysloma on itselle ehdottomasti se vuoden "kohokohta". Koska syksy on itselleni tärkein vuodenaika ja jos siihen yhdistää vielä loman niin mitäpä siihen sitten oikein lisäämään :) Sen lisäksi alkaa jo hieman näkymään // tuntumaan joulu jutut ( juu jokainen ihan ajallaan! ) mutta se on sellainen mukava lisämauste itselle aina tähän aikaan, koska myös joulu on todella tärkeää aikaa itselle.
Syysloma viikolle osui tosiaan niin loistavat säät pääosin että eipä olisi enempää voinut edes toivoa! Ruska oli myös kauneimmillaan ainakin etelässä, joten voi huokaus. Siinä oli sitten kaikki ulkoiset puitteet kohdalla loman alkuun ja lomalla.
No mitä kaikkea sitten touhuttiin lomalla?!
* ulkoiltiin lenkkeillen ja pyöräillen paljon
* ihasteltiin ruskaa
* tehtiin pihahommia kotona
* perinteinen lohikeitto lomalla maistui ulkoilujen jälkeen
* leivottiin gluteenittomia korvapuusteja sekä kauraleipää
* käytiin leffassa
* tavattiin tärkeitä ihmisiä ja vietettiin mukavaa aikaa yhdessä
* tulosteltiin 3d juttuja
* retkeiltiin Aulangolla eväsretkellä
* käytiin vanhoilla kotikulmilla
* oltiin ostoksilla
* tehtiin sisustussuunnitelmia
* saunottiin useamman kerran
* käytiin ostamassa uudet kiuskivet, mutta vaihtaminen jäi vielä odottamaan
* tehtiin pizzaa
* (uusi) perinteinen retki Lauttasaareen loman alkuun
* saatiin hauskoja ideoita vanhoilla kotikulmilla ja toivottavasti pieni DIY projekti tulisi pian
Paljon oli vielä suunnitelmia enemmänkin, mutta aika on kuitenkin rajallinen ja millään ei kaikkea ehdi viikon aikana touhuilla. Mutta sitten taas vapaalla jatketaan mukavia touhuja ja nautitaan vielä tästä syksystä ja viimeisistä ruskan hetkistä! :)
Onko siellä ollut jo loma vai vasta tulossa?
Ihanaa loppuviikkoa kaikille sateisista ennusteista huolimatta! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)