Hyvää Runebergin päivää! :)
Runebergin päivänä itsellä ajatus karkaa aina väkisin lapsuuteen, koska muistan että äitini leipoi aina tälle päivälle tosi hyviä torttuja. Ne olivat melko matalia, toisin kuin kaupassa ja leipomoissa myytävät tortut, mutta voi että kun ne olivatkin hyviä! :) Ohjetta en itseasiassa tiedä, että millä ohjeella äiti leipoi, mutta hyviä ne olivat joka tapauksessa!
Sittemmin itse on tullut leivottua vuosien mittaan ohjeella jos toisellakin, tavallisia ja gluteenittomia. Jokunen vuosi sitten tuli näköjään tehtyä kakkuversiokin ( klick ), eli onpahan sitä tullut kokeiltua monenmoista.
Kaupan versioista itsellä on oikeastaan ( mitä olen maistanut ) niin vain pari mikä on makuuni. Jotenkin lopulta aika hauska kun varsin monen monituista ohjetta samasta tortusta voikaan olla!
Muutama vuosi sitten bongasin kuitenkin instasta @lemonsleipoo tililtä mielenkiintoisen kuuloisen Runebergin torttu ohjeen ja muokkasin sen ainoastaan jauhoilla gluteenittomaksi versioksi. Ja pakko myöntää, että se oli kyllä ehdottomasti paras versio mitä itse olen tehnyt.
Viime viikolla tein valmiiksi peräti kaksi satsia näitä, koska näistä tuli vielä entistä parempia kuin muistinkaan ja veivät kyllä kielen mennessään!
Olen muuten näitä tehnyt ihan muuten vaan muffinseiksi muutenkin, koska ovat jopa miehen mieleen oikein hyviä! :)
Ajattelin laittaa ohjeen nyt tänne blogin puolelle jakoon, mutta tosiaan löytyy myös tuolta hänen insta tililtään.
RUNEBERGIN TORTUT
- 1dl (gluteenitonta) piparkakkumurua
- 1dl mantelijauhetta
- 2 dl ( gluteenitonta ) jauhoseosta ( itse käytän aina Virtasalmen vaaleaa jauhoseosta )
-1 tl ruokasoodaa
- 1½ tl kardemummaa
- 1 tl vaniljasokeria
-1 dl sokeria
- ½ dl fariinisokeria
- 1 dl ( kreikkalaista ) jugurttia
- 1 dl rypsiöljyä
- 1 dl appelsiinimehua
( 1 appelsiinin kuoriraaste ) ( tätä en ole itse laittanut )
Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Laita pellille n. 7-8 isoa muffinivuokaa.
Jos käytät appelsiinia niin pese ja raasta kuori leivontakulhoon.
Lisää samaan kulhoon jugurtti ja öljy. Sekoita yhteen.
Lisää joukkoon piparkakkumuru, mantelijauhe, sokerit ja mausteet.
Sekoita ( gluteenittomien ) jauhojen sekaan ruokasooda ja lisää seos muiden aineiden joukkoon.
Annostele taikina vuokiin. Jätä kohoamis varaa! Paista uunin keskitasolla n. 20-25 minuuttia.
Koristele jäähtyneenä.
Itseasiassa alkuperäisessä ohjeessa on hieman erilainen koristelu ( päällinen ), mutta itse laitoin ihan perinteisesti todella vadelmaista hilloa ja sokerikuorrutetta. Varmasti molempi parempi! :)
Kannattaa ehdottomasti laittaa ohje talteen, näistä tuli niin pehmeitä että oi ja voi!
Nyt kuitenkin aika hilpaista viikon viimeiseen työvuoroon ja sitä myöden aloitella talvilomaa, JEE!
-horz.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)