Näytetään tekstit, joissa on tunniste kahvilla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kahvilla. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. heinäkuuta 2016

Kahvilla



Tervehdykset Jyväskylästä! 

Retkeiltiin maanantaina tosiaan Jyväskylään, ihana kesäkaupunki, jossa on mukava mökiltä käsin tehdä päivän reissu. Tälläinen reissu on itseasiassa monena kesänä kuulunut itsellä ohjelmaan, ja nyt ollaan murun kanssa parina kesänä myös retkeilty yhdessä Jyväskylään. Tähän samaan hengen vetoon on vielä sanottava, että itselle on osunut aina huiput ale myynnit ko. kaupungissa, ja myöskään tämä kerta ei tehnyt poikkeusta vaan löytöjä tuli tehtyä! :-) 




Mutta, sitten itse asiaan. 

Muistelin lukeneeni ihanan Jennan blogista joskus Jyväskylässä sijaitsevasta kahvilasta, mutta siihen asti se muistini vaan kantoikin. Kysäisin sitten tarkemmin Jennalta asiasta, ja sainkin muistilleni vahvistusta, ja kahvilaksi paljastui upea Paahtimo Papu. Osoite laitettiin ylös ennen matkaa, jotta pääsisimme testaamaan tämän kahvilan. 





Olemme molemmat viihtyneet viimeaikoina entistä enemmän erilaisissa kahviloissa, ja uusia kahviloita on aina mukava päästä testaamaan // kurkkaamaan. 

Ketjukahvilat ovat tulleet jo kovin tutuiksi, joten tälläiset persoonalliset kahvilat ovat alkaneet viehättämään entistä enemmän.  




Ensin kierreltiin kauppoja, välillä poikettiin syömään erittäin hyvässä kiinalaisessa ravintolassa, ( Kiitos E hyvästä vinkistä <3 ) vielä muutama kauppa ja lopuksi istahdettiin kaikessa rauhassa kahville. 

( Kuinka hyvää se siinä vaiheessa tekikään! ) 




Jo monta askelta ennen ulko-ovea alkoi tuoksumaan ihana kahvin tuoksu, joka houkutteli sisään. Sisään päästyä riitti ihasteltavaa, silmäni osuivat ihaniin vanhoihin eripari tuoleihin, ja mihin vain päänsä käänsi niin katseltavaa löytyi. 

Tovin mietittyämme teimme tilauksen. Otin itse kaakaon ( kuinka saisin sen tuoksun ruudun toiselle puolen myös! ) ja muru tilasi Latte Macchiaton. 

Pian herkulliset kuumat juomat kannettiin meille pöytään ja oli aika herkutella ja rentoutua. 




Molemmat olimme oikein tyytyväisiä tähän käyntiin, ja on varma juttu että ensi kesänä viimeistään palataan paikalle! 

Kotiin viemisiksi napattiin vielä murulle herkullisen tuoksuista kahvia, josta nyt kelpaa keitellä ja muistella tätä ihanaa kahvilaa! :-) 


perjantai 25. tammikuuta 2013

Mennään kaakaolle

Kaunis ja aurinkoinen talvipäivä ja pakkastakin ihan tarpeeksi. Työpäivä takana ja vapaa ilta edessä. Suuntasin Helsinkiin ja näin siellä serkkuni. Pitkästä aikaa. Oli kyllä oikein kiva ilta viettää muussa kun muuttohommissa ja tavaroiden purkamisessa. Niitä kun tuntuu kasvavan kuin sieniä sateella! 
Ensin pyörittiin kaupungilla ja sitten siitä suunnattiin ihanaan Fazerin kahvilaan. Tälläiselle Tamperelaiselle sellainen kahvila onkin "uusi juttu". Oikein mukava paikka, kyllä siellä kelpasi istuskella ja jutella ♥




Voi nam! Täytyy kyllä sanoa että uusi Dumle muffinssi oli kyllä jotain parasta mitä pitkään aikaan olen herkutellut! ♥ Suosittelen ehdottomasti maistamaan jos kohdalle osuu. Marianne kaakao maistui myös mutta täytyy sanoa että oli aika suklainen annos että myös tee olisi kelvannut hyvin. 

Ilta oli oikein mukava! ♥ 


ILOISTA PÄIVÄN JATKOA! ♥ 


LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...