keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Peikonpähkinä





Aurinkoiset päivät saavat kuvaus innon suurimmilleen ja järkkäri kaivautuu laukusta usein esiin. Koti näyttää niin ihanalta ja valoisalta, aurinko suorastaan leikkii pitkin kotia, kaikki näyttää niin pirteältä ja mukavalta. Noh... ei tietenkään se pöly minkä aurinko aina esiin tuo ;-) 

Olen pitkän aikaa suunnitellut hankkivani Peikonpähkinän oksia. Tämäkin on siinä sarjassa, varmasti joskus. Plantagenissa olen muutaman kerran katsellut mutta ovat olleet tavattoman suuria, ja ihan niin valtavaa en ole meille kissojen takia halunnut. Yksi päivä kun olin töihin menossa ja kävelin lähi kukkakaupan ohi, niin siellä ne sitten oli. 
Juuri sopivan kokoiset oksat, ei kun äkkiä sisään ja ostamaan pari oksaa. Sitten oli jo kiirehdittävä bussille.

Laitoin yhteen lemppari maljakoista, IKEA:n tähti maljakkoon oksat, sopivat juuri täydellisesti siihen. Mietin jo että kuinkahan kissaneitien kanssa nämä oksat pärjää.... alkuun meni oikein hyvin, neidit eivät olleet ollenkaan kiinnostuneita. Kunnes.... yksi yö unohdin nostaa oksat ylös ja silloin ne tietysti kiinnosti! Heräsin kolahdukseen mutta onneksi tällä kertaa mitään ei mennyt rikki. 

Enenemässä määrin tykkään kotona rauhallisesta, luonnonläheisistä(kin) jutuista ja nämä ovat mm. parhaillaan sitä. Pieninä pisaroina tälläistä, on nyt se juttu! :-)
Oksat sopivat moneen vuoden aikaan myös loistavasti ja nyt tuli mieleen viime vuonna ostamani pienet koristemunat Tigeristä, niitä voisi ripustaa näille oksille koristukseksi. Pieni pääsiäispiristys! :-)


MUKAVAA PÄIVÄÄ! 

28 kommenttia:

  1. Nyt on kyllä niin mahtavaa kuvailla, ei ole valosta puutetta :)) Nuo oksat on ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, aivan ihanan mahtavaa! :-) Tästä niin voi nauttia! :-)

      Poista
  2. Oksat ovat tosi ihanat, kiva idea ripustaa niihin sitten jotain kyllä se pääsiäinen alkaakin olla jo ovella! Upeaa aurinkoista päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin että saa pientä vaihtelua oksiin näin pääsiäisen alla :-) Muuten kun ei niin hirveästi pääsiäistä tule laitettua niin tuo olisi kiva pieni juttu! :-)

      Kiitos ja samoin! <3

      Poista
  3. Peikonpähkinä oksat on niin kauniita!! Haaveillut kanssa niistä jo pitkän aikaa, mutta ei vaan ole tullut hankittua. Ja nyt kun on nuo kisut, ja toinen puree IHAN mitä vaan, niin tietää miten noille kävisi, joten haaveeksi taitaa jäädä :D Mutta ihanaa että teillä annetaan olla rauhassa, ja öisinhän tunnetusti aina tutkimusmatkailu on kisuilla jännempää ;D Nimim 04 kahvipannu tuhannen säpäleiksi lattialle. Ihanaa keskiviikkoa! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vaan kaupalle hankkimaan! :-) Itsellä oli niin sama, aina piti ja piti mutta silti jäi vaikka kuinka ihastelin joka paikassa niitä aina :-) Jos saisit vielä johonkin ylemmäs laitettua ettei teidän puutarhurit kävisi niihin kiinni! :-D Öiset ajat on tosiaan kyllä aina niin tutkimusmatkailua todella isolla teellä! :-D Kyllä täälläkin on yhtä sun toista neidot saaneet aikaiseksi! :-D

      Kiitos ihana ja mukavaa torstaita! <3

      Poista
  4. Nuo on kyllä niin kivoja, voisi omankin pukea kohta pääsiäisasuun :-) Mukavaa päivää ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on mielestäni ihana idea, saa pientä eloa nuille oksille vaikka ovat nuinkin kauniit! :-)

      Kiitos samoin! :-)

      Poista
  5. Noita peikonpähkinäoksia olen minäkin aatellut joskus ostaa...no kunhan "kerkiän" niin ostan..:))

    VastaaPoista
  6. Oksat ovat niin kauniita! Mä olen haaveillut niistä pitkään ja muutama kuukausi sitten sainkin meille sellaiset! Ihanat!

    Nyt vielä kun löytäisin sen oliivipuun...;)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, me onnelliset oksalliset :-) olen itse niin tykästynyt nuihin :-)

      Plantagenissa oli niitä taas, viime viikolla katsoin :-)

      Poista
  7. Ihanasti olet saanut kuviin vangittua tuon auringon! :) Ja oksa on kaunis!

    VastaaPoista
  8. Nuo oksat on kyllä tosi kivat! Meilläkin on niitä ollut, mutta harmillisesti muutossa en jaksanut raahata niitä uuteen kotiin, vaan heitin pois… Täytyy kyllä joskus käydä ostamassa uudet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten aivan totta. Ei varmasti ole muutossa mitkään maailman helpoimmat :-( nyyh. Mutta onneksi aina saa kuitenkin uusia :-)

      Poista
  9. Kivoja käkkyröitä!
    Täälläkin nautitaan lisääntyneestä valosta ja otetaan siitä kaikki ilo irti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valo se on aina yhtä ihana ja ihmeellinen asia näin keväällä :-)

      Poista
  10. Peikonpähkinät on ihania! <3 Itse kaivelin tänään samat pienet koristemunat laatikosta odottamaan oksillepääsyä. :) Ne on niin söpöjä ja pikkuruisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei niin juu, aivan, teillä oli kanssa ne ihanat pienet koristemunat :-) ihastuin niihin kanssa vallan :-)

      Poista
  11. Nuo oksat on kyllä kivoja! Mullakin on tällöhetkellä terassilla :) ne sopii moneen paikkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin nuiden oksien oikein hyvä puoli :-) ovat niin ihanat ♡

      Poista
  12. Just kauniin yksinkertainen! Tykkään kovasti!

    VastaaPoista
  13. Nuo peikonpähkinän oksat on niin kauniita!! <3 Mä olen ollut kans aikeissa ostaa näitä, mut ei ole osunut kohdalle. Pääsiäismunia ois tosiaan kiva laittaa tuohon roikkumaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovat kyllä ♡ olen niitä niin jaksanut ihastella :-)

      Toivottavasti kohdallesi osuu, sopisi niin kauniisti teille :-)♡

      Poista
  14. Tällaisia oksia minäkin etsiskelen! Ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kysellä vaikka kukka kaupasta, nuoki iha yllättäen löytyi :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...