tiistai 3. helmikuuta 2015

Kirsikan oksat



Tänä vuonna o n n i s t i! Kirsikan oksat kotiutuivat ennätysaikaisin, ja sehän sopii enemmän kun paremmin minulle! ;-)  Kiitos E, paljon vinkistä! :-)

Kirsikan oksat ovat vuosi vuoden jälkeen sellainen "pakko juttu", joita on kotiin saatava. Niin yksinkertaisia, mutta samalla niin kauniita. 
Alan aina jo joulun jälkeen näitä odottamaan, mutta aivan liian varhain. Viime vuonnakin taisi mennä helmikuun loppupuolelle, ennen kun ensimmäiset oksat sain. 

Odottavan aika on pitkä! 




Oksat olen tähän asti aina löytänyt itse Prismasta, mutta kuulema Stockmanniltakin löytyy näitä. Tällä kertaa oksat kuitenkin kotiutuivat Bauhausista, ja voin sanoa että kimppu oli iso! 

Aikaisemmat oksani ovat juuri sopineet kivasti yhteen maljakkoon, eikä ole tarvinnut leikata. Nyt kimppu oli sen verran valtava, että laitoin kahteen eri maljakkoon, ja osa meni vielä roskiinkin. Ei sentään ihan joka paikkaan viitsi näitä tunkea ;-) Samalla myös vähän lyhensin juuresta. 

Näitä kotiin kiikuttaessa haaveilin kyllä mielessäni, kuinka ihana olisi laittaa isoon maljakkoon lattialle oksat, se olisi tosi kaunista! 
Kaikki oksat, ja kepit ovat vaan täällä karvatassujen suuressa suosiossa, eli siitä näystä ei voi nyt kotona haaveilla ;-) 




Mikään ylihyvä tuuri minulla ei ole koskaan oksien kanssa ollut, en ole siis saanut montaa kukkaa aukeamaan. Silti sitkeästi tykkään yrittää, ja iloitsen sitten vaikka niistä paristakin kukasta ;-) 

Ilmeisesti kuumavesi on ainakin jonkinlainen apu, ja sillä onkin koetettu nyt lähteä liikkeelle. Katsotaan josko tänä vuonna onnistaisi paremmin! :-)

Iskeekö nämä oksat sinuun? :-)

36 kommenttia:

  1. Pitääpä katsella seuraavalla kerralla tuollaisia oksia kun menee Bauhausiin :)

    VastaaPoista
  2. Täällä Treella nuput pullistelee kovasti. Kukintoa odotellessa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana juttu! :-) Täälläkin on nyt ekat kukat auennut! :-)

      Poista
  3. Sama homma, minä en ole oikein saanut oksia kukkimaan.. :D Tsemppiä näiden kanssa, jospa ryöpsähtäisivätkin kunnolla! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kun löytyy toinenkin samanlainen! :-D Yritetään silti innokkaasti, ei luovuteta! :-)

      Poista
  4. Ihania ovat! Meillä päin ei ole koskaan tullut kaupassa vastaan. Muita oksia olen kyllä maljakkoon laittanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovat tosi ihania! :-) Ja kuinka kauniita voivatkaan olla kun kaikki nuput aukeaisivat! :-)

      Poista
  5. Kauniita oksia <3

    Hei, toivottavasti et pahastu jos vinkkaan - huomasin Instassa, että tykkäät Anna-Mari Westistä. Minulla on blogissani tällä viikolla arvonta, missä palkintoa hänen upeita tuotteita. Tule ihmeessä osallistumaan :)

    Mukavaa tiistaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovat viehättäviä! :-)

      En missään nimessä pahastu, en tietenkään! :-) Tuohan oli vaan tosi mukava kuulla, tulen ehdottomasti katsomaan! :-)

      Mukavaa alkavaa viikonloppua! :-)

      Poista
  6. Voi vitsit kun noi on niin ihania! Eiks noista tule ihan super kauniita avautuessaan? <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kanssa kovasti! :-)

      Nuista todellakin tulee niin ihania! :-)

      Poista
  7. Voi ihanuus! Toivottavasti kukkivat pian:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäiset kukat auenneet! :-) Lisää vaan odotellen :-)

      Poista
  8. Ihanat, iskee kyllä ja niin keväiset :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Susanna! :-) Ovat kyllä niin viehättäviä! :-)

      Poista
  9. Oi, ihanat kirsikkapuunoksat! Täällä vasta haaveiluasteella, joskin tänään luvassa bauhausreissu, joten pystynköhän vastustamaan kiusausta? :D Kauniita kuvia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! :-) Nämä joka keväiset ihanuudet! :-)

      Toivottavasti teillekin löytyi ihana kimppu näitä! :-)

      Kiitos kauniista sanoista! <3

      Poista
  10. Eilen juuri kävin kukka- ja ruukkuostoksilla Bauhausissa, mutta kädet olivat jo niin täynnä, että kirsikanoksat jäivät sinne. Tänään ajattelin salireissun yhteydessä hakea ison "risupuskan" mukaani. Ihania ovat, toivottavasti kukkivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näitä vaan voi vastustaa! :-) Olivat kyllä niin ihania ja näyttäviä ne isot kimput! :-)

      Odotellaan lisää kukkia! :-)

      Poista
  11. Voi kyllä iskevät =) meidän pihalla kasvaa kirsikkapuu ja omenapuu. Tapaan ottaa pari oksaa molemmista puista aina sisälle näin kevättalvisin. Ihanaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! :-)

      Ihanaa, kirsikkapuu, voi miten viehättävä! :-) Se on varmasti keväällä aivan huikea! :-)

      Mukavaa aurinkoista talvipäivää! :-)

      Poista
  12. Kirsikkapuun oksat ovat ihania :) En edes tiennyt että Bauhausistakin noita saa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! :-) Juu, totta, oli itsellekin ihan uusi yllätys että sieltä saa! :-)

      Poista
  13. Ihanat oksat ja niin aina haaveilen kirsikkapuun oksista! Minullahan on näitä kukkia tatuoituna olkapäähän!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sitten vaan bauhausiin hakemaan näitä ihania :-)

      Juu, aivan, niin kaunis kuvio! :-)

      Poista
  14. Ihania ihania ihania! Meilläpäin en ole koskaan Prismassa noihin törmännyt, täytyykin pitää jatkossa silmät paremmin auki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allaviivaan, niin ovat, tosi viehättäviä :-)

      Kannattaa katsella tarkkaan, jos löytäisit myös :-)

      Poista
  15. Viime vuonna ekaa kertaa, kun Bauhausissa Oulussa vierailin, ostin näitä oksia. Paikallisissa kaupoissa en ole näihin törmännyt ollenkaan - vaikka saattaisihan näitä toisaalta kukkakaupan kautta saada tilattua ;).
    Kauniita ovat kukkiessaan! Todellinen pala kevättä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kohdallesi osuu myös tänä vuonna :-) Itselle nämä ovat kevään yksi ehdoton juttu! :-) Ja sitä kukkaloistoa odotellen :-) Nyt on ensimmäiset kukat auenneet :-)

      Kirjoitit niin oivasti! :-)

      Poista
  16. Ooh, minäkin haluun! :D Mulla kävi viime vuonna niin, etten saanut oksiani (=en onnistunut löytämään), mutta tänä keväänä niitä on saatava! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pidän peukut että tänä vuonna löytyy sinullekin! :-)

      Poista
  17. Mulla oli viime vuonna ja eivät minun hoidossa oikein menestyneet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli samaa sarjaa kun täällä :-) Ei ole nämä(kään!) helpoimmasta päästä! :-)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...