Meillä karvatassujen lempileluihin kuuluu ehdottomasti rautalanka. Vaikka neidit olisivat kuinka syvässä unessa, ja hiivit kaapille, otat esiin rautalangan, niin ei aikaakaan kun vieressä on vähintään kaksi silmäparia katselemassa silmät täynnä intoa leikkimään rautalangalla!
Tästä siis voi päätellä, että mitään tuunauksia tms. mihin rautalankaa tarvitaan, ei meillä tehdä ilman apujoukkoja.
Yksi päivä otin rautalangan ihan tarkoituksellakin esille, ja aloin leikittämään näitä täynnä virtaa olevia neitosia ( mistähän sitä virtaa saisi samanlailla itse? ). Siinä leikittäessä syntyi samalla ajatus, miten rautalankaa voisi hyödyntää vaan ihan pelkästään. Sehän on tarpeeksi rosoista tälläiselle ;-)
Kun leikit oli loppusuoralla, leikkasin neideille vielä oman pätkän lankaa jotta saisin itsellekin kenties pienen rauhan ;-) Aloin vääntelemään rautalankaa edes takaisin, ja takas edeisin sekä kiemurtaen.
Siitä syntyi:
LOVE!
Tästäpä innostuin, tätä ideaa täytyy vielä jalostaa. Onhan tuo nyt varsin kehno versio, mutta kuitenkaan en halunnut hävittääkään tätä harjoitus versiota.
Laitoin tämän harjoituksen vanhan diy- ikkunanpokan päälle. Siihen rosoiseen reunaan se käy valtavan hyvin, näyttää kivalta!
Tuo ikkunanpoka diy on muuten edelleen yksi ihan lemppari jutuista mitä on viime aikoina tullut tehtyä. Sopii tv-tasolle enemmän kun hyvin.
Pokassa roikkuu viehättävä viiri, jonka ihana Jenni on tehnyt! <3 Viiri oli kuin tehty tuolle pokalle.
Reunassa on loppuvuodesta "aseteltu" valosarja, joka luo iltaisin oivaa tunnelmaa. En ole raaskinut ottaa pois vielä, vaikka se vähän jouluinen on siinä. Mutta, toimii tunnelmavalona.
Yksi ihmetyksen aihe on tuo huonekuusi, että se on vielä nuin hyvässä voinnissa. Muutama oksa on irronnut, mutta muuten se voi ( onneksi! ) oikein hyvin. On ollut kyllä niin mahti loppuvuoden ostos! Paperipussi vaihtui kevään tullen Annon kangaspussukkaan, pieni mutta mieleinen muutos.
Yksi vapaa hujahti taas vauhdilla, ja tänään takaisin työn ääreen!
Lumet sulaa kohisten, ja ennustivat että kevät olisi tätä myöden tulossa! Wau!
Kiva idea väännellä tekstejä rautalangasta :) On kyllä huonekuusi hyvissä voimissaan, sähän oot viherpeukalo :D
VastaaPoistaTuo oli yllättävän kivaa puuhaa! :-) Vaikka ihan vahingon kautta sitä aloin tekemään :-)
PoistaMelkein viherpeukalo :-D On kyllä ihan ihme että sinnittää noin hyvässä voinnissa edelleen! :-D
Minä ennen tein paljonkin diy -juttuja rautalangasta. Sen taivuttelu pihtien kanssa on hyvin terapeuttista puuhaa.
VastaaPoistaSilmiini pisti tuo viiri. Se on ihana!
Hei wau! :-) Tosi mukava kuulla, hieno juttu! :-) Tätä täytyy alkaa nyt enemmän vaan puuhasteleen :-)
PoistaViiri on itsellekin tosi tärkeä, tykkään siitä tosi paljon :-) Sen on tehnyt Keski. blogin Jenni! :-)
Hauska idea! :-D Täällä kuukahti huonekuusi jo ajat sitten, hyvin on sinulla kyllä pärjännyt! :-)
VastaaPoistaVahingon kautta tulee loistavia ideoita :-D
PoistaIhme tuuri on kyllä kuusen kanssa ollut, koko aika ajatellut että ei se kauaa sinnittele, mutta kummasti on jaksanut :-) Tänään juur mietinkin, että jos nuukahtaa, niin mitä yhtä ihanaa siihen voisinkaan keksiä tilalle :-D
Hih, meilläkin roikku pitkään LOVE hay loopissa ;))! Se meni jossain vaiheessa rikki...pitäisi tehdäkin uusi! Kiitos inspiksestä <3
VastaaPoistaJuu, aivan! :-) Nyt vaan ehdottomasti vääntelemään rautalangasta lisää juttuja, se oli tosi kivaa! :-)
PoistaRautalangasta voi väännellä niin paljon kivoja juttuja. Ihana tuo sinun tekemä Love teksti <3
VastaaPoistaVarmasti, täytyy vielä vähän harjoitella lisää :-) Ison inspiksen kyllä tuosta sain! :-)
PoistaKiitos Sanna kovasti! <3
Onpas vaan ihana, kerrassaan suloinen <3 Ihanaa torstaita Seija <3
VastaaPoistaKiitos Laura kovasti! :-) <3
PoistaMukavaa illan jatkoa sinulle! <3
Ihana rautalanka-love, kerrassaan suloinen. <3 Ja huonekuusi pn todellakin voimissaan. Mulla kupsahti jälleen muutossa, sai vissiin kylmää sen verran, ettei toipunut enää. Joten seuraavaa odotellessa. :)
VastaaPoistaLämmin kiitos Jenni! <3
PoistaHuonekuusi on kyllä ihme tapaus, että on jaksanut niin hyvin mun hoidossa :-D Alunalkujaan pelkäsin että se varmaan kuukahtaa pian. Olen niin ihastunut kuuseen nyt, toivottavasti jaksaa pysyä voinnissa :-)
Plantagenissa näin vielä viime viikolla kun kävin, niin isompia versioita. Olivat kyllä aika paljon isompia kun nuo mitä meillä olleet, muuten taitaa mennä syyspuolelle että niitä löytyy? :-)
Wau, tosi kiva idea! Rautalanka on kyllä huippu tuote ja sillä saa vaikka mitä kivaa aikaiseksi :)
VastaaPoistaEikös?! :-) Tähän ihan innostui, täytyy jatkaa näitä harjoituksia :-D
PoistaRautalankaidea on ihana! <3 Sopivasti rosoa ja yllätyksellisyyttä. :) Mahtavaa viikonloppua! <3
VastaaPoistaNiin on! :-D Ja koukuttava! :-D Tämä oli tosi kivaa! :-)
PoistaKiitos, ja alkuviikon iloa! <3
Siitähän tuli kiva! itekin on pitänyt monesti koklata tuota taivuttelua, mutta en ole saanut aikaiseksi ollenkaan...
VastaaPoistaMuksaa viikonloppua :)
Kiitos Marika! <3 Vielä harjoitukset saa jatkua, mutta tykkään kyllä, tämä oli mukavaa! :-)
PoistaKiitos, ja iloa alkuviikkoon! <3
Ihana! Eksyin tänne ja taidampa uudestaankin, niin kivalta näyttää. Kaunista <3 Jos kiinnostaa niin käy katsomassa myös oma blogini osoitteessa www.amandanunelmia.blogspot.fi
VastaaPoistaKommentit on tervetulleita ja seuraamaankin saa alkaa =)
Mukava kun eksyit! :-) Tervetuloa uudelleenkin! :-)
PoistaTulen ilman muuta kurkkaamaan! :-)