keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Keväisempi asetelma




Taannoin sitten jo kerroinkin, että keittiönpöydälle on tullut astetta keväisempi asetelma. Sypressi sai lähtöpassit parvekkeelle, ja hurmaavat tulppaanit pääsivät sarvien, ja ihanien tuikkujen kaveriksi. 
Näinkin pieni muutos sai asetelman kevenemään hurjasti! 

Viimein kun nuo sarvet kotiutuivat, en ole niistä vielä malttanut millään luopua. Ja onhan tässä vielä talvea jäljellä, vaikka mieli keväässä on kovasti. 
Tässä on mielestäni juuri se ihana combo talvista tunnelmaa, mutta lupaus kuitenkin tulevasta keväästä ja lämmöstä. 

Seuraavaksi varmasti pakkaan nuo hurmaavat voittamani tuikut säilöön, ja odottamaan seuraavaa syksyä / talvea. Asetelma saa keventyä keväisempiin siltä osin, vaikka niistäkään en ihan heti raaski luopua, niin ihastunut niihin olen :-) 

Kuten tästäkin voi päätellä, tehosteväri valinta on alkanut tuottamaan tulosta. Katse on kerta toisensa jälkeen kääntynyt tuohon hurmaavaan vaaleanpunaiseen. Pidän sen kuitenkin hyvin hyvin minimissä, mutta juuri sillälailla että se on ihana piriste. 
Hemtexistä löytyikin niin ihana tyyny sohvalle, ja se oli "se juttu", joka teki päätöksen valmiiksi. 

Tälläisissä hempeissä tunnelmissa tänään! :-)

26 kommenttia:

  1. Näyttääpäs niin keväisen kauniilta noiden tulppaanien kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö :) tuntuu että kevät tuli hetkessä, näin pienellä muutoksella :)

      Poista
  2. Kauniin hempeä asetelma :) Tulppaanit on vaan niin ihania kaiken värisinä kyllä ❤️

    VastaaPoista
  3. Kaunista. <3 Minullakin on vielä sarvia ja kynttilöitä esillä, ei niitä raski vielä kaappiin piilottaa! :)

    VastaaPoista
  4. Vaaleanpunainen on ihana väri!! <3 Pieninä ripauksinakin toimii kivasti, esim. pelkistään kukissa. Tuo sellaista kevään tuntua! :) Ihanaa keskiviikkopäivää sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleanpunainen on <3 tänä keväänä yllätys kovaa iskee :)

      Kiitos ja samoin <3

      Poista
  5. Aivan ihanat nuo tulppaanit <3 Mulla vähän sama kun Kristiinalla, kynttilät ja tuikut ovat vielä esillä! Ehkä voisinkin tänään alkaa laittamaan niitä pois :) Kiitos inspiksestä ;)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulppaanit ilahduttaa <3

      Täälläkin tuikut saa olla esillä, vuodenaikojen mukaan vaihtuu :) en raaski luopua :)

      Poista
  6. Tosi kauniin väriset tulppaanit ja Annon maljakko on ihan ♥!

    VastaaPoista
  7. Sieltä se kevät tuleee!! jeee! Aivan ihanaa<3 Ja ei niitä tuikkuja tarvitse kokonaan piilottaa, minäkin olen kaivanut vain keväisemmät mallit esille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiljalleen tulee, ihana juttu <3

      Tuikkuja ei piiloteta :) saa olla esillä, mahtavaa :) todellakin, keväisemmät vaan esiin :)

      Poista
  8. Ihania! Täällä myöskin on tulppaaneja harvase päivä pöydällä! :)

    VastaaPoista
  9. Sopiva combo tosiaan kevättä ja talvea, kiva! :-) Annahan tuikkujen vielä olla rauhassa, päivä on kovin lyhyt edelleen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri hyvin sanottu Minna <3

      Tuikut saa ehdottomasti olla :) en luovu niistä :) keväisempiä vaan esille :)

      Poista
  10. Ihanan keväinen yhdistelmä, nyt alkaa taas se ihana tulppaaniaika <3

    VastaaPoista
  11. Kauniilta näyttää ♥ Minulla on täsmälleen saman väriset tulppaanit pöydällä ja vaaleanpunaisen tyynyn etsintä käynnissä. Ehkä täytyy käydä kurkkimassa Hemtexissä, josko tuo sinun löytämäsi tyyny olisi Se Juttu minullekin. Ihanaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Vilautampa joku päivä omaa ihanaa löytöä :) hemtex on muuten ihanuuksia täynnä :)

      Mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  12. Tosi ihana väri noissa tulppaaneissa, aivan ihanat! Kaunis asetelma, nyt kyllä tekeekin jo kaikkea keväistä mieli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lemppariväri nuissa <3

      Kevät siintää ajatuksissa sisustuksessa :):)

      Poista
  13. Ihanan näköistä! Kyllä tulppaanit kuuluu niin kevääseen <3 mulla on kyllä kynttilät edelleen esillä ja varmaan tietyt pidän ympäri vuoden esillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3

      Täälläkin kynttilät saa ilahduttaa ympäri vuoden :) vähän keväisempiin vaan jossain vaiheessa täytyy vaihtaa :)

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...