perjantai 27. maaliskuuta 2015

Räjähtäneet Helmililjat



Ajattelin olla kaukaa viisas. Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut tänä kevät-talvena, Helmililjat ovat olleet aikasta kiven alla. Huonosti saatavilla paikassa kun paikassa. 
Kun on hyvä tuuri käynyt, niin olen ostanut kerralla useamman kappaleen, ettei olisi "suru puserossa" taas hetken päästä kun pitäisi kukkia vaihtaa. 

Nämä ylimääräiset ovat saaneet olla parvekkeella viileässä, joten eivät ole päässeet siellä kasvamaan sinä aikana kun ovat odottaneet sisälle pääsyä, kätevää, eikö?! :-) 




Tämä käytäntö oli siis todella toimiva ennen kun alkoi tuo ihana aurinkoinen viikko.... kuten jo kirjoittelin että kotona pyörähti varsinainen suursiivo käyntiin loman alkajaisiksi, ajattelin tietysti siivon päätteeksi hakea parvekkeelta viimeiset jemmassa olleet Helmililjat kotia koristamaan. Kukat olivatkin muutaman aurinkopäivän jälkeen jo aivan parhaat päivät nähneet! :-D Ja luonnollisesti olivat kaikkea muuta kun kauniit. 

Empäs ollut tullut ajatelleeksi siis tuota pointtia. Mutta, sattuuhan sitä. Tämä kuitenkin huvitti itseäni, ja en raaskinut nuita räjähtäneitä kaunottaria kuitenkaan poiskaan heittää. 
Parvekkeella kun myös tämä siivous myrsky kävi, ja sieltä oli heitettävä parvekematto mm. pois, niin ajattelin jättää kukat edes vähän "koristamaan" sitä tilaa ennen kun ehdin hankkimaan narskuja sinne. 

Ovatpa kukat aika symppikset korissa, vaikkakin hiukan räjähtäneenä! 




Kukat laitoin tuon ihanaan IKEA:n Risatorp koriin, joka hetki sitten kotiutui odottamaan kesän Piknik reissuja! :-) Koriin liittyykin mukava tarina. 

Jo muutamia viikkoja sitten sain IKEA:lta sähköpostia jossa tuo kori pienessä kuvassa vilahti. Ihastus tuohon (kin!) koriin oli hetkessä valmis ;-) En kuitenkaan löytänyt IKEA:n sivuilta minkä niminen tuote olisi kyseessä. Laitoin kyselyä asiasta, ja sain vastauksen. Samalla minulle kerrottiin, että kori on ollut niin suosittu että sitä saa uudelleen vasta kesällä. Kyllä h a r m i t t i! Kun joku kolahtaa, niin se kolahtaa ja nyt se oli tuo. 

Kori tuli joskus puheeksi ihanan Jennin kanssa, ja kori olikin molempien mieleen. Muutamia päiviä myöhemmin Jenni vinkkasikin minulle, että oli nähnyt koria IKEA:ssa. Sittenhän ei ollut muuta mahdollisuutta kun suunnata pian kauppaan, jotta oma ihastus kotiutuisi. :-) 

Kiitos vieläkin, vaikka kuinka monennen kerran  tästä vinkistä! <3


P.S. Arvonta on päättynyt, ja arvon voittajat seuraavaan postaukseen! :-) 
KIITOS kaikille osallistuneille! <3

26 kommenttia:

  1. Kaunis kori, itsekin näin tuollaisen jossain tuotekuvassa ja kovasti tekisi mieli sellainen kotiuttaakin, mutta olen päättänyt että en osta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä aivan ihana kori! :-) Ja vaikka täällä kuinka on jokin kori magneetti itsessä, niin tämä oli silti kovin erityisen hieno! :-) Vielä ihanampi kun vanhat! :-) Hih.

      Poista
  2. Kiva kori, Minä ostin narsissin a kukken varret kasvoivat tisi korkeisksi. Räjähtäneen näköinen sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä niin ihana! :-) Tykästyin heti kun näin kuvan :-)

      Joskus räjähtäneetkin kukat ovat kivoja! :-D

      Poista
  3. Kauniit kuvat korista, hyvä, että ehdit hakea omasi! <3 Aurinkoista (vaikkakin tuulista) perjantaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuuluu sinne! <3 Olen super tyytyväinen tähän :-) Luulin niin joutuvani kesään odottaa! :-)

      Kiitos kovasti, sateista viikonlopun jatkoa! <3

      Poista
  4. Kaunis kori! Kelpais kyllä minullekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sitten vaan Ikeaan! :-) Tätä löytyy myös kivana limen vihreänä! :-)

      Poista
  5. Kauniit <3 Ja olipas tosiaan kiva kori, voi että kun haluaisin taas päästä Ikeaan käymään pitkästä aikaa!
    Hauskaa päivää Seija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! <3

      Suunnittelemaan nyt Ikean reissua :-) Mitä kaikkea kivaa sitten kerralla kotiuttaakin :-)

      Mukavaa viikonlopun jatkoa! <3

      Poista
  6. Hih, hauska otsikko! :D Helmililjoille tosissaan käy noin melko nopsaan! Viime keväänä laitoin kukat korkeaan sylinterimaljakkoon kasvamaan, siinä ne näyttivät kivalta räjähtäneinäkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli niin sopiva, kun nuo tosiaan olivat niin räjähtäneitä :-D

      Se on totta, vaikka ihan nätisti kasvaa ja hitaasti, mutta sitten yks kaks käy kyllä noin sisälläkin.
      Tuo ideasi kuulostaa oikein hyvälle! :-)

      Poista
  7. Harmi, että nuo kauniit kukkaset tekevät niin nopean kasvuspurtin. Kyllä niitä hieman pitempään mielellään kattelisi :) kaunis tuo kori <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se nuissa on se harmillinen puoli. Ensin kasvaa hitaasti mutta sitten yks kaks noin :-/

      Tuo kori on kyllä! <3

      Poista
  8. Aivan ihana tuo kori. Nyt pitäs kyllä päästä käymään Ikeassa :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikeaan vaan! :-) Kaikkea ihanaa kevät uutta siellä on! :-)

      Poista
  9. Kaunis kori!! Pikimmiten Ikeaan ostoksille :) Helmililjat ovat ihania, minullakin yksi ruukullinen odottaa olkkarissa räjähtämistään... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kori on tosi mieleinen! :-) Sille tulee kovasti käyttöä! :-)
      Ikeasta löytyy myös limen vihreänä sama kori, jos se väri miellyttää! :-)

      Helmililjat ovat niin pop! <3

      Poista
    2. Kotikaupunkini Ikeasta ovat molemmat värit loppuneet :( Toivottavasti tulee lisää piakkoin! Jos ja kun tulee, ostan kyllä kaksi kappaletta <3

      Poista
  10. Ihana kori <3 täytyisi myös käydä pitkästä aikaa Ikeassa, sieltä aina löytyy kaikkea kivaa :)

    Minulla kävi päinvastoin helmililjojen kanssa, olin unohtanut ne pakkaseen ulos ja roikkuivat ikävästi aamulla, mutta piristyivät sisällä kuitenkin, eli ei ne ehkä olekaan niin herkkiä pakkaselle.

    Ihanaa lauantaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kori on kyllä erittäin mieleinen itselle! :-) <3 Heti kun näin pienen kuvan niin tuli se tunne että tuo on pakko kotiuttaa... :-)

      Oi, kiitos, mukava kuulla että ne myös nuin päin piristyi sitten :-) Tosi hieno juttu! :-)

      Mukavaa viikonlopun jatkoa! <3

      Poista
  11. Onpa kiva kori :)! Mulla on niin ikävä sitä, kun pääsi aina halutessaan poikkeamassa IKEAssa, kun lähin oli 10 minuutin ajomatkan päässä. Nyt pitää mennä toiseen maahan..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kori on kyllä eri kiva! :-) Luulen että aika hitti kori tosiaan myös kun olivat ekasta erästä mennyt heti kaikki :-)

      Voi niin.... mutta nyt sitten on mukava aina odottaa ihanaa Ikean reissua, eikös? :-) Suunnitella mitä kaikkea kivaa voisi kotiuttaa :-)

      Poista
  12. Korit ja kukat.. ne vaan soppii yhteen! Ja Ikea on varmastikin kiva kauppa, ajatella, en ole koskaan käynyt (ovat niin kaukana).
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...