sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Toisella kierroksella



Muutamaan otteeseen ehdin blogissa (kin) huhuilla kirsikanoksien perään. 
Ensimmäiset oksat löytyi Bauhausista tammikuun puolen välin jälkeen, ja olinkin siitä nipusta niin valtavan iloinen! Silloin myös näytti että kukkia tulisi vaikka ja kuinka, mutta toisin ( jälleen ) kävi. Muutama kukka loppujen lopuksi vaan tuli :-D Kuten aikaisemminkin. 




Kun ensimmäiset oksat olivat mennyttä, pitihän se tilalle saada uusia. Mutta, kuinkas kävikään. Ei tullut vastaan m i s s ä ä n vaikka kovasti katselin. 

Nämä ovat itselle ehdoton osa kevään odotusta / kevättä. Melkeimpä sanoisin että ilman näitä ei tule kevät ;-) 

Näissä on vähän sama juttu kun monissa kukissa, tykkään valtavasti juuri tästä nuppu vaiheestakin. Herttaisia pieniä nuppuja oksat täynnä! :-)




Viime lauantaina kävi tuuri. Pika kierros jälleen Bauhausissa tuotti tulosta! Oksia oli vaikka ja kuinka paljon! Voitte kuvitella että ilo oli suuri! :-) Vihdoin sain uuden nipun näitä kevään ihania oksia! 

Tällä kertaa kiinnitin huomion myös Onnenoksiin. Sellaisen itseasiassa ensin nappasinkin mukaan, koska olivat kyllä hyvin viehättävän näköisiä. Jotenkin kuitenkin samalla kuivan näköisiä, ja ajattelin että saankohan kukkia niistä tulemaan?! 
Oli parempi pysyä tutussa ja turvallisessa, mutta empäs sulje ajatusta että kenties ensi kerralla....




Nippu oli jälleen valtavan suuri, joten siitä riitti oivasti kahteen maljakkoon laitettavaksi. Nyt täällä sitten jännätään kuinka tällä kertaa oksien kanssa käy! Vaikka kukkia ei tulisikaan, niin en lannistu!

Tänään pitäisi käydä varastosta kaivelemassa matkalaukkuja esiin. Huomena lähdetään muutaman päivän reissuun Tallinnaan, nyt ainakin näyttää vielä hyvältä että aurinko paistaisi reissussa! :-) Instagram toivon mukaan päivittyy reissussakin! :-) 


34 kommenttia:

  1. Oih, aivan ihanat ja mä niin kanssa haluisin kirsikanoksia!! Ehkä joku päivä mäkin pääsen käymään Bauhaussissa ;).

    Nauti lomasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bauhaus on tänä vuonna osoittautunut varmaksi paikaksi :) sitten myös prisma ja stocca josta löytynyt :)

      Kiitos, ehdottomasti, tarpeeseen tuli :)

      Poista
  2. Kivoja nuo oksat maljakoissa, antavat kivasti jotain mukavaa sisustukseen :) Mukavaa reissua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni myös antaa kovasti omaa karun ihanaa tunnelmaa :)

      Kiitos paljon <3

      Poista
  3. Voi ihanaa matkaa teille, laitahan vähän reissukuvia! :-)
    Kirsikan oksat olivat kyllä itselleni pettymys, kuivuivat ennenkuin ehtivät aueta. Toisin kuin onnenpensaan
    oksat, valtava määrä kukkia! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ilman muuta, reissu postausta tulee sitten ilman muuta :) tosi mukava kuulla että sellainen on odotettukin juttu :)

      Ei nuokaan näytä paremmin aukeavan.... eli varmaan täytyy myös kokeilla niitä sitten :)

      Poista
  4. Ajattelin hakea pihalta jotain oksia maljakkoon.Meiltä ei näitä kirsikanoksia saa läheltä,Bauhausiin on matkaa.Ihastuttava tuo vihreä silmu!Leppoisaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreitä silmuja onkin kovasti, kukkia ei vielä näy :) onneksi pian saa pajunkissoja :)

      Poista
  5. Ihanaa reissua teille, nauttikaahan aurinkoisista lomasäistä! <3

    VastaaPoista
  6. Voi ihanaa matkaa ja lomaa! <3 Kauniita kuvia :)

    VastaaPoista
  7. Mulla kävi kirsikanoksien kanssa samalla tavalla: lupaili paljon kukkia, mutta vain muutama aukesi. Tuossa nuo kuolleet risunraakut vielä maljakossa seisoo, pitäisi käydä hakemassa vaikka pajunkissoja tilalle.
    Mukavaa Tallinan matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää pahasti näiden kanssa käyvän juuri myös noin kuten mainitsit. Hitsi. Silmuja aukeaa mutta kukkia ei näy.

      Kiitos kiitos :)

      Poista
  8. No voi. Unohdin käydä Oulun Bauhausissa kurkkaamassa löytyykö vielä sieltäkin näitä oksia. Onneksi voi täältä ihailla kuvia <3
    Mukavaa ja reissua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkkaappa prisma esim. Jos löytyy sieltä :) sieltä ennen olen aina löytänyt :)

      Iso kiitos <3

      Poista
  9. En ole täältä meiltä päin onnistunut löytämään yhtäkään kirsikanoksaa :( Muutenkin vähän suppea valikoima meidän kukkakaupoissa, mietin välillä että eikö kukaan kukkakaupassa seuraa blogeja ym. kun eivät osaa ostaa sisään mitään kivaa :) Bauhausia ei täällä ole. Mutta ihanat oksat sinulla <3 Ihanaa aurinkoista sunnuntaita ja mukavaa matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen ihan samaa miettinyt,että kovin vaikeaa kukkakaupoista löytää tälläisiä. Luulisi että menekkiä oikeasti olisi. Kummallinen juttu.

      Paljon kiitoksia <3 aurinkoista alkuviikkoa <3

      Poista
  10. Jee kiva että löytyi uusi kimppu! Ja ihan uskomattoman kauniita ja tyylikkäitä kuvia! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimein löytyi, kauan ehdin halutakin uutta kimppua :)

      Oi kiitos Jenna kovasti <3

      Poista
  11. Ihania oksia! Mä en oo vielä koskaan ostanut kirsikanoksia kotiin, pitäisi aivan ehdottomasti ostaa! Niin kauniita♥ Iloista reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vaan löydät niin kannattaa :) ovat niin ihania <3

      Kiitos,reissu oli onnistunut <3

      Poista
  12. Peukut pystyyn, että näiden kanssa onnistaa! :) Mahtavaa reissua!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 vähän heikolta vielä näyttää... hih :)

      Poista
  13. Täällä kans tahdotaan kirsikanoksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti löytyy :) prisma on yksi paikka josta kannattaa kurkkaa :)

      Poista
  14. Meillä noita löytyy prisman leikkokukkahyllystä :) Todella kauniita!

    VastaaPoista
  15. Ihania nuo kirsikan oksat ❤️ Ihanaa reissua teille ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä joka keväinen ihastus <3

      Kiitos, reissu oli onnistunut :)

      Poista
  16. Mahtavaa, että onnistuit löytämään uudestaan kirsikan oksia! <3 Aika tiukassa ne on kuulostaneet olevan, aika moni muukin niistä on ilmeisesti innostunut ;) Kivaa reissua teille!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi tiukassa on ollut. Suuri harmi. Luulisi että paremmin saatavilla kun iso joukko tuntuu tykkäävän :)

      Kiitos <3

      Poista
  17. Ihania oksia! Täytyy kyllä varmaan käydä myös Bauhausissa! Ihanaa matkaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkkaa ihmeessä :) ovat viehättäviä <3

      Kiitos paljon <3

      Poista

Ilahdun kommenteista kovasti <3 Kiitos että vierailit kylässä :-)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...