Ei joulua ilman piparien tuoksua! Vaikka en mikään suuri piparien ystävä ole, niin kyllähän ne vaan jouluun kuuluu. Ja eihän sitä kieltämään käy, että silloin tällöin glögin // kuuman kaakaon kaverina pipari maistuu taivallisen hyvälle. :-)
Olen perinteisesti ihan joulukuun alkupuolella leiponut piparit, ja niin myös tänä vuonna. Tein myös taikinan itse, koska löysin muutama vuosi sitten todella herkullisen kananmunattoman ohjeen. Taikinaa on myös helppo käsitellä, joten piparit syntyvät joululaulujen ohella leikkisästi.
Ohjeen näihin pipareihin voit kurkkailla tästä.
Veikkaan muuten edelleen, että tuo vaahdotettu kerma on yksi näiden piparien salaisuus :-)
Taikinasta tulee meille juuri oiva määrä, kun piparit leipoo ajoissa. Ehtii ne sitten kutakuinkin joulun aikana hävitäkin kaapista ;-)
Sen lisäksi, että leivoin kotona pipareita niin reilu viikko sitten viikonloppu reissussa ollessa saatiin leipoa vielä parin pikku apurin kanssa. Tämäkin on ihana perinne, jota joka vuosi odottaa kovasti <3 Nyt on siis pipari varastot varmasti täytetty! Piparien ihanaan tuoksuun ei toki ikinä kyllästy....
Muutaman piparin koristelin valmiiksi, löysin nimittäin sisustuslehdestä oivan mallin ja se kyllä miellytti silmää kovastikin. Koristelu kun ei välttämättä tarvitse olla niin tarkkaa puuhaa! :-) Nuo koristellut versiot tulee varmasti vielä vilahtamaan kalenterissa myös!
Joko siellä on tuoksuteltu piparien tuoksua?
Herkullisen näköisiä ja varmasti tuoksuisia myös <3 Itsekin leivoin piparit ajoissa, jotta ehtivät kulua :)
VastaaPoistaPiparien tuoksu on kyllä niin ihana :-) Tätä hetkeä sitä aina odottaa kovasti tässä joulun alla :-)
PoistaIhan totta, parempi tehdä ajoissa niin sitten kuluu paremmin :-)
Nam, ihanat muotit sulla, juuri huomasin, että meiltä puuttuu perinteinen kuusimuotti kokonaan. :D Täällä leivottiin juuri eilen toinen satsi pipareita ja taisi jäädä kyllä tänä vuonna myös viimeiseksi. :)
VastaaPoistaIhanaa päivää! <3
Tuo kuusi muotti onkin ihan lemppari :-) Tykästyin sillä tekemään niitä koristeitakin kovasti. Nyt en vaan yhtään muista mistä tuo on tullut ostettua. On jo ollut muutamia vuosia.
PoistaSielläkin on ihana piparien tuoksu :-) Nam!
Iloista iltaa Jenni! <3
voi että miten herkullisen näköisiä pipareita, pitääpä itsekin tänään leipoa vähän joulun tuoksua taloon :)
VastaaPoistaNuista tulee kyllä hyviä, todella toimiva resepti :-) Kannattaa kokeilla :-)
PoistaMeilläkin leivotaan aika usein pipareita ja se tuoksu on kyllä ihana:) Jouluntuoksuista päivää <3
VastaaPoistaPiparien tuoksu ja taikina onkin mielestäni ihan parasta pipareissa :-) Nams! :-)
PoistaKiitos Susanna ja samoin! <3
Pipareilla saa kyllä niin jouluisen tuoksun:)
VastaaPoistaMukavaa tiistaita!<3
Se on ihan totta, tätä ei voi millään jättää välistä :-)
PoistaKiitos ja samoin sinne suunnalle! :-) <3
Piparin tuoksu kyllä kuuluu jouluun, mutta multa taitaa jäädä leipomatta. Kanelimuropikkuleipiä voisin kyllä tehdä lisää, ne olivat enemmän mun makuun (syöty jo!!).
VastaaPoistaTuoksu pipareissa ja taikina onkin parhautta :-)
PoistaNe pikkuleivät kuulostivat todella herkullisilta, luulempa että niitä on pakko koettaa myös tehdä :-) Kiitos siis vinkistä! <3
Nams! Meillä kanssa eilen lapset saivat koristella pipareita :) Oli niin hauskaa!!
VastaaPoistaOn niin ihanaa leipoa lasten kanssa pipareita :-)
Poista