On aika kolmannen luukun, ja luukun takaa paljastuu ensimmäinen pikainen DIY.
Tätä pikaista tuunausta on itseasiassa pitänyt kokeilla jo kerran jos toisenkin, mutta nyt vasta sain aikaiseksi. Ja kun paperipussit monessa käytössä on kovassa huudossa, ja sopivat mm. erittäin hyvin jouluisten kasvienkin kanssa niin tämä sopii kalenteriin oivasti :-)
Ostin taannoin biojäte pusseiksi tarkoitettuja paperipusseja. Siitä tämä idea sitten lähtikin liikkeelle, että tätähän voisi hyödyntää myös sisustus tarkoituksessa! ;-)
Pussin oikealla puolella oli jotakin kirjoitusta, mutta käänsin pussin ympäri ämpäri ja teksti jäi sisälle. Monelle myös on tuttua, että täällä tykätään tietyissä asioissa hiukan rypyistä, joten samalla kun käänsin pussia niin rypistelin sitä hiukan jotta siitä tulisi hiukan " eläväisempi " pinta.
Pussin sisälle pääsi tällä kertaa yksi lemppari kasvi, Sypressi.
Paperipussin // vihreän kasvin yhdistelmä on ollut viime syksystä lähtien yksi lemppari. Viime vuonna huonekuusi asusteli pitkään paperipussissa, saa nähdä muuttaako korista nytkin.
Joulun kunniaksi kietaisin pussin ympärille vielä nauhaa // narua. Kokeilin muutamaakin vaihtoehtoa, pienellä muutoksella saa kumminkin mukavaa vaihtelua.
Omaksi suosikiksi nousi tuo sarvipää nauha. Löysin sitä Anttilasta, ja Kodin 1: sessä näytti olevan samaa nauhaa. Se sai nyt toistaiseksi jäädä, mutta äkkiäkös täällä mieli muuttuu ;-)
Tarkoitus oli ostaa myös tähän Sypressiin rautalanka valonauha, joka on toisessa Sypreississä mutta ne olivatkin loppu. Täytyypä jatkaa etsintää, on nimittäin niin mahtava keksintö kyseinen valosarja!
Tunnelmallista päivää!
Kauniin jouluinen asetelma! <3 Kurkkaappa, jos olisi vielä Cittarissa samaa valonauhaa, sieltä löysin niitä myös tänä vuonna. ;)
VastaaPoistaKiitos Jenni! <3
PoistaJes, löytyi! :-) En olisi jaksanutkaan lähteä muualle nyt etsimään, löysin ihan passelin kokoisen nauhan Cittarista, k i i t o s vinkistä! :-)
Kaunis, olipa hieno ja helposti toteutettava idea <3 Ryppyisistä pusseista syntyy kaunis maljakko :)
VastaaPoistaLämmin kiitos Susanna! <3
PoistaTämä on tosiaan yksinkertaisen yksinkertaisuus, mutta niin huippu juttu, tykästyin kovasti! :-)
Ihanalta näyttää, pitääpä itsekin kokeilla tuota nauhaa paperipussin ympärille :)
VastaaPoistaKiitos paljon Johanna! :-) <3
PoistaNiinpä, pieni mutta näyttävä lisä! :-)
Hauska idea ja kaunis pussi! Nuo ruskeat pussit kyllä viehättää :).
VastaaPoistaMukavaa päivää <3
Sinähän sen sanoit, ruskeat pussit todellakin viehättää! :-) Aivan ihana yhdistelmä niistä tulee :-)
PoistaKiitos ihanasta kommentista! :-) <3
Tunnelmallista iltaa! :-)
Voi kun hieno pussi ja sypressi sopii siihen mainiosti!
VastaaPoistaSuloista joulukuun kolmatta sinne! <3
Kiitos kiitos, nyt vaan biopussi ostoksille ;-) Pienellä sai mukavaa ideaa :-)
PoistaIloista ja tunnelmallista iltaa! :-)
Hauska idea! Kaunista <3
VastaaPoistaMukavaa päivää!
Kiitos paljon Jenna! <3
PoistaIloista iltaa! :-) <3
Kaunis asetelma! Ja tuo nauha kruunaa koko komeuden :)
VastaaPoistaKiitos paljon, nauha on kyllä ehdottomasti piste iin päälle! :-)
PoistaTosi kiva! Nauha kiva lisä näin joulun aikaan.
VastaaPoistaKiitos, tämä on tosi mieluisa itsellekin :-)
PoistaKaunis ja kiva idea.
VastaaPoistaPaperipusseista tulee myös kivoja kun alaosan päällystää kankaalla ja taitetun reunan jättää paperiseksi! :)
VastaaPoistaHeiiii, kiitos, huippu vinkki! :-) Tässähän lähti heti ideat laukkaamaan lisää :-) Kiitos paljon! <3
PoistaIhanan helppo idea. Tuli mieleen puikulaperunapussi joka on musta toiseltapuolelta. Täytyykin etsiä käyttöön ;) ihanaa seurata jouluista kalenteriasi ♡
VastaaPoistaEikös, helppoa ja mukavaa :-)
PoistaNyt muuten kun puhuit tuosta puikula pussista niin muistaisin että jostain blogista olenkin lukenut aikaisemmin samasta, sehän olisikin kiva kun saa sitä mustaa sävyä myös :-)
Kiitos kauniista sanoista! <3
Kiitos ideasta :)
VastaaPoistaEipä kestä, aivan ihana juttu jos sait idean matkaan :-)
PoistaHyvä idea! Laitanpa mieleeni jos vaikka ostaisin :) Hyviä just tuohon tarkoitukseen!
VastaaPoistaNuo kyllä toimii loistavasti tässä, ja tässä hyvä edullisempi vaihtoehto :-)
PoistaKiitos kivasta ideasta <3 Nämä ovat niin parhaita tällaiset oivallukset mitä ei itse välttämättä tule ajatelleeksi. Mukavaa iltaa <3
VastaaPoistaEipä kestä, ideoita on aivan ihana jakaa! :-) <3
PoistaSanoit todella hyvin, ylle ja allekirjoitan! :-) Juurikin pienet tälläiset jutut // ideat on niin parhautta josta itsekin saan usein niin loistavan mielen :-)
Tunnelmallista myrsky iltaa! <3
Ihana sypressin kanssa, täytyykin laittaa korvan taakse. :)
VastaaPoistaTuo yhdistelmä toimii loistavasti! <3
PoistaTodella ihanan näköinen! Minäkin viime vuonna tein puikulaperunapussista mustan paperipussin :) Kätevä hyödyntää noita :)
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaJa loistava idea tosiaan se pussi <3 täytyy itse hankkia myös :)
Mukava kun tulit pitkästä aikaa kurkkimaan <3