Ihanaa perjantai huomenta kaikille!
Tänään alkaa odotettu viikonloppu vapaa! Pieni jouluinen retki olisi tarkoitus tehdä, ja ihan viimeisiä jouluostoksia myös. Sitten alkaa hommat olemaan aika hyvin pulkassa. Raikkaan tolun tuoksua myös kotiin ajattelin, eli joulusiivo olisi myös edessä. Touhurikas viikonloppu siis edessä.
Tänä syksynä, ja eritoten joulun alla monessa paikkaa on vilahtanut perinteinen Blossan glögi. Onhan tuo pullo aivan ihastuttava tänä vuonna. Olenkin itse säästänyt nyt muutamilta viime vuosilta pullot, ehkä ne joskus tulee johonkin esille tms?!
Tukholman reissulta me napattiin tuo uutukainen mukaan, ja tänään vapaan kunniaksi olisi tarkoitus pitää ihana glögi ilta. Tosin, ajattelin kyllä että tuo säästetään jouluun ja avataan tänään ihan perinteinen alkoholiton Blossa pullo. On muuten todella hyvää kyseinen glögi, vaikka Marlin perinteinen tulee kyllä tiukasti perässä :-)
Tunnelmallinen glögi ilta on tullut myös jo perinteeksi, ihan ajatuksella järjestetty täynnä jouluista tunnelmaa. Nyt se sopii oivasti tähän päivään, jotta pääsee mukavasti vapaalle :-)
Löytyykö sieltä ehdotonta lemppari glögiä? :-)
Nam, miten herkkuja kuvia! <3 Ihanaa glögi-iltaa teille! <3
VastaaPoistaKiitos paljon Jenni <3
PoistaAivan ihana ilta takana, tämä perinne jatkuu <3
Mullakin on muutamia Blossan pulloja jemmassa, ja mies ihmettelee tätä kovasti. Tulisikohan niistä keräilykohteita joskus? Mun glögisuosikki on perinteinen punaviiniglögi, mieluusti ihan itse maustettu!
VastaaPoistaJossain vaiheessa ajattelin samaa, että jos tuleekin keräily juttuja :) ei ole raaskinut heittää pois :)
PoistaNams ja voihan pipari! Niitä on syöty muutama ja aina yhtä hyviä :))
VastaaPoistaHauskaa perjantaita sinne <3
Kyllä niissä niin paljon joulun makua vaan on :) nam :)
PoistaKiitos ja mukavaa viikonloppua <3
Minä en ole koskaan opetellut glögiä juomaan, mutta ihastelen kyllä kauniita pulloja! <3 Ihanaa ja tunnelmallista viikonloppua, nauti vapaista ja jouluile oiiiikein kunnolla! :)
VastaaPoistaItsellä glögiin opetteluun vei myös monta vuotta mutta sitten kun opin niin on se vaan herkkua :)
PoistaKiitos paljon ja iloa viikonloppuun myös teille <3
Kauniit kuvat ja ihania suunnitelmia <3 Minun suosikki on Valion glögi :)
VastaaPoistaKiitos paljon Jenna <3 ihana ilta takana :)
PoistaValion glögi on myös hyvää :)
Nyt alkoi heti tehdä mieli glögiä, illalla varmasti taas glögitellään :) Ihanalta näyttää ja kuulostaa Seija, mukavaa perjantaita <3
VastaaPoistaKyllä se on vaan herkkua juomaa :) kuuluu näihin iltoihin, ihana tunnelmoida :)
PoistaKiitos Susanna ja iloista viikonloppua <3
Kauniita kuvia ja tunnelmaa!
VastaaPoistaLämmin kiitos <3
PoistaIhanat kuvat <3 Lemppari glögi on Valion vaalea ja myös se punainen, mutta ei se alkoholiton Blossakaan hassumpi ole. Tuo sama pullo on meilläkin mutta edelleen korkkaamatta :) Tunnelmallista glögi-iltaa <3
VastaaPoistaK i i t o s <3
PoistaSiitä onkin aikaa kun olen vaaleaa glögiä juonut, nyt täytyykin maistaa pitkästä aikaa :) yhteen aikaan valion hehku juoma oli ihan lemppari :)
Kiitos paljon, ilta oli aivan ihana <3
todella ihanat kuvat <3
VastaaPoistaHassua, miten paljon tuo pullon ulkonäkö vaikuttaa - minä kun en tykkää sinisestä, niin jätin tuo Blossan hyllyyn, vaikka kovasti se houkutti maineensa puolesta! Hassua, koska kyllä se "vadelmainen" tai "mustikkainen" glögipullo samaisesta liikkeestä kuitenkin lähti mukaan... :) Kaunista jouluista viikonloppua sinulle!
VastaaPoistaTäällä nousee tassu kanssa, että sininen ei tosiaan ole lempiväri mutta, kuviointi vei voiton tässä tapauksessa :-) Saa sitten nähdä, miten sisältö :-)
PoistaSitä vadelmaista on ajatuksena maistaa myös täällä :-)
Kiitos paljon, ja iloista ja tunnelmallista viikonloppua sinne myös! :-)