Päässä pyöri muutamakin diy-juttu pääsiäiseksi, mutta kuinkas kävikään?! Eihän se aika ole riittänyt toteuttamaan ollenkaan kaikkia! Kumpa vuorokauteen saisi muutaman ylimääräisen tunnin tälläisille tuunaus jutuille, niin se olisi erittäin hienoa! :-)
En kuitenkaan halunnut kaikkia ideoita hautumaan // myöhempään ajankohtaan, joten pienen ajan ehdin yksi päivä repäistä ja koettaa muutamaa juttua!
Tigeristä ostin värikkäitä koristemunia, ja ensimmäinen tarkoitus olikin maalailla näitä liitutaulumaalilla mustaksi. Tähän päälle sain kuitenkin idean koristella munia myös servettitekniikalla, mutta se sai jäidä ajatukseksi. Aikani kokeilin ja kokeilin, mutta eihän siitä tullut mitään! :-D Päädyin sitten ottamaan sudin kauniiseen käteen ja alkaa maalaamaan munia!
Kuvien otto hetkellä en ollut vielä ehtinyt koristella liidulla munia, mutta se onkin sitten vielä seuraava ohjelmanumero. Maalaaminen oli jälleen kerran erittäin mukavaa, ja innostuimpa samalla maalaamaan myös muutakin, katsotaampa sitä sitten myöhemmin! :-)
Kovasti pääsiäistä ei tule kotiin laitettua, suurinosa kun menee kuitenkin töissä. Pajunkissat ovat kuitenkin ihan must juttu joka vuosi, ja pientä koristetta niihin, ja kukkia tietysti. Siitä taitaa pitkälti koostua tämän vuoden pääsiäiskoristelu. Muutaman puisen ihanan koristeen ostin, ja ne toki pääsee esille! :-)
Hauska idea, kun voi vaihtaa munien koristelua mielen mukaan. :)
VastaaPoistaAurinkoa päivääsi! <3
Juuri niin :-) Saa tehtyä aina haluamiaan :-)
PoistaKiitos Jenni, ja sinne samoin! :-) <3
Kaunista <3
VastaaPoistaMukavaa pääsiäisviikkoa sinulle!
Kiitos kiitos Sari! :-)
PoistaJa kuten myös teille päin! <3
Kovin on tutun näköisiä... ;)
VastaaPoistaMun vanhat maalatut munat jää tänä vuonna kulhoon, pajunoksia en taida jaksaa hakea.
Näitä onkin varmasti monet tuunaillut, liitutaulumaali on kun niin huippu juttu :-)
PoistaItsekin ajattelin ensin kulhoon näitä, mutta sitten innostuin laittamaan haettuihin oksiin :-)
Hauska idea! eksyinpä kivaan blogiin, tervetuloa poikkeamaan blogissani ;)
VastaaPoistaMukavaa pääsiäisviikkoa!
Eikö vaan, liitutaulu maali muuntuu moneen :-)
PoistaTervetuloa, mukava kun löysit! :-) Ja kiitos kutsusta, tulen kurkkimaan :-)
Kunpa meilläkin olisi Tiger täällä Raumalla. Sieltä kun löytyy kaikkea kivaa. Kivat löydöt olit tehnyt. Jotain muuta kuin nuo perinteiset keltaiset ja punaiset munat!
VastaaPoistaEiköhän sinnekin rantaudu pian. Ovat mielestäni aika kovalla tahdilla laajentaneet :-) Kauppoja tullut paljon lisää :-)
PoistaMustat kanat munineet, oikeita noitamunia:) HL
VastaaPoistaKyllä vaan :-) Hih :-)
PoistaHauskat <3 Monesti kaupassa myytävät pääsiäiskoristeet ovat liian räikeät minunkin makuun, mutta niistä saa helposti tehtyä omanlaiset pienellä vaivalla :) Mukavaa lomapäivää sinne <3
VastaaPoistaOlen todennut saman! :-) Siksi onkin kiva itse touhuilla. Olisin tosiaan vaan halunnut serveteistä myös tehdä niin olisi saanut siten erilaisia mutta se ei vaan nyt ottanut onnistuakseen :-)
PoistaKiitos, viimeinen lomapäivä vietetty onnistuneesti :-) <3
Hauskoja muniloisia! Täällä on pääsiäistä laitettu vielä vähemmän, edes ruohoa en saanut aikaiseksi kasvamaan. Vähänhän siihen loppujen lopuksi aikaa menisi, mutta toisaalta töissä olen minäkin koko viikonlopun ja kotona oleva perhe tuskin koristeluita kaipailee. Katsellaan sitten taas ensi vuonna :)
VastaaPoistahttps://lillatirlittan.wordpress.com/
Kiitos Katja! :-)
PoistaOman mielen // maun mukaan. Ja aina tulee uusi pääsiäinen ja sitten taas miltä tuntuu :-)
Itsellä oli tosiaan tuo sama, että kun töissä menee suurin osa, niin ei sitten ole nähnyt vaivaa suuresti sen eteen. Vähemmän on enemmän :-)
Hauskan näköiset :). Mä yritän täällä parantua hirveästä flunssasta, että pääsisin pienelle minilomalle
VastaaPoistaPääsiäisenä. Pidetään peukkuja!
Kiitos! :-)
PoistaParantumista kovasti sinne, toivottavasti pääset reissuun! <3
Liitutaulumaali on NIIIIN pop kaikissa tällaisissa tuunauksissa! :) Minä en tänä vuonna kehitellyt yhtäkään pääsiäisaiheisia DIY-juttuja, kun viime vuonna tuli niistä aimo annos! x) Ihanaista pääsiäistä sinne! <3
VastaaPoistaJeps, ehdottomasti näin! :-)
PoistaSulla onkin ollut niin kivoja pääsiäisjuttuja, olen niitä ihastellut :-)
Samoin sinne! <3
Ihania kuvia. Seesteinen pääsiäistunnelma. :) Oikein hyvää pääsiäistä sinne! <3
VastaaPoistaKiitos kiitos paljon! :-)
PoistaIloista pääsiäisen aikaa! <3
Huippu idea, ihanaa pääsiäistä <3
VastaaPoistaKiitos paljon Susanna! :-) <3
PoistaIloista pääsiäistä! <3